20.2.08
Piano, Teatteriurut, Percussion Sarasotan Baptistikirkossa
Urkuri Jelani Eddington ja pianisti David Harris soittavat Louis Moreau Gottschalk'in "Grand Tarantelle"
Jelani Eddington (piano), Chris Gorsuch (urut) soittavat Grieg'in pianokonserton A mollissa kirkkokonsertissa SanDiegossa Trinity Presbyterian kirkossa, (Kalifornia lokakuussa 2007).
Lisää uruista
Pirkko Saision komedia saman katon alla asuvista karjalais- ja hämäläisperheistä
Ensijakso nukutti vaikka sodan meteli ole melkoinen. Toisella jaksolla esitys koheni. Esitystä vaivasi pääosan esittäjän kivut joista kerrottiin alussa että esitys voidaan jputua keskyttämään jos se käy liian raskaaksi sairaalle pääosan esittäjälle
Ilta sopi harvoin teatterissa käyvälle fossilille,
Lavastukseen oli saatu Sydämen asian mallin mukaan (Heartbreak) autenttisia autoja mm Mosse. Hämäläinen perhe asutti Ontrei Simbinin perheen Karjalasta. Perheet kipuilvat toistensa kanssa samalla tavalla kuin oma perheemme -- olimme vuokranneet toisen puolen talostamme. Elämäntapojen muutos kaupungistumisen, teollistumisen ja modernisoitumisen myötä tuli selvästi esiin.
Hämäläisyys ja Karjalaisuus olivat vastakkain. Nyt ihailemme Karjan kunnailla ohjelmaa. Yritystä löytyy yhteisen Suomen rakentamiseen Keski-Isolan talossa mutta sopimaton rakkaus tuo pilviä taivaalle johon olemme tottuneet nykyään.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Pirkko Saisio. Lavastus: Antti Mattila. Puvut: Riitta Röpelinen
Musiikki- ja äänisuunnittelu: Jussi Tuurna. Valosuunnittelu: Harri Peltonen
Rooleissa: Teijo Eloranta (vier.), Marja Packalén (vier.), Taisto Reimaluoto (vier.), Tanjalotta Räikkä (vier.), Jorma Helminen, Tapani Kalliomäki, Marjatta Kangas, Leena Kokko-Saukkonen, Juhani Kouki, Lumikki Kouki, Lotta Lindroos, Mika Piispa, Jarmo Tulonen, Kirsti Wallasvaara, Satu Säävälä (vier.), Tuomas Nuotio ja Kalle Sulalampi
19.2.08
BBC - Ouch! Disability Magazine - Features, Blogs, Podcast, News, Talk and more.
BBC:n vammainen "narttu" ei anna armoa vammaiselle eikä pidä rajaa jutuillaan. Lähetys torstaisin.
18.2.08
Avaisiko kirkon ovet wifin jakaminen?
Guru maailma puhuu Ars Technica'n wifin varastamisen visioista. Church Marketing Sucks ei käsittele ajatusta moraalisesti vaan uudella tavalla:
Avaisiko kirkon ovet wifin jakaminen? Kirkon access pointiin voisi laittaa "Tervetuloa kirkkoon" joka olisi tehokkastakin kirkkoväärtien ohella ehkä vieläkin tehokkaampaa.Jospa kirkolla olisi makein wifi kaupungissa, muutama hyviä pehmustettuja tuoleja ja ystävällisiä kasvoja. Olisiko mukavaa kuulla kirkolle vihaisten sanovan, "Aion roikkua kirkolla ja tehdä keskeneräisiä töitä!"
Olisin silmänräpäyksessä jossain missä on mukaat tuolit jyvän kahvin tai makean teen kera väljät tilat - kotona työskentelevän on hyvä päästä sieltä pois joksikin aikaa.
Joten - nostettaisiin Internet nopeuksia, hyvää kahvia, teetä, kahvileipää ja kutsuja pakanoillekin. Tämä olisi 2000 lukua.
Olisiko kirkko ystävättömien ystävä ja toimistottomien toimisto?
Päivän Salmi: Mistä tunnet sä ystävän?
Internet antaa mahdollifuuden tehdä Facebookkiin ystäväpyörän. Artikkeli pohtii yksityisen ja ja julkisen ystävyyden eroa. Graafinen kuvaaja näyttää kekää ovat aktiivisia ja ketkä ovat vähiten yhteydessä toisiinsa . Kuoron johtajalla on n. 110 ystävää joilla on yli 700 linkkiä toistensa kanssa. Itselläni n. 30 ystävää joista 7 ei ole keskenään yhteydessä.
Artikkelissa mainitaan että on helpompi havaita mitä ystävien ympyrässä tapahtuu. Sosiaalisten verkkojen liittyessa yhteen saa vasta kunnon kuvan tilanteesta. Nyt soveluus näyttää vain yhden sovelluksen osalta.
http://socialsim.wordpress.com/2007/07/11/my-facebook-friend-wheel-public-or-private/
Minhähän takia ystävän päivä oli pannassa?
Päivän Salmi: Raamattua pikakelauksella
"Piispantarkastus päättyi kunnan järjestämään juhlaillalliseen. Kunnan johtaja kiitteli piispaa rohkaisevista sanoista ja onnistuneesta tarkastuksesta. Lopuksi hän sanoi:” Yksi asia minua on tämän tarkastuksen aikana jäänyt kuitenkin vielä harmittamaan. Kun kyselit koulussa Jerikon muurien murtajasta, niin tuossa juuri kirkkoherran kanssa sovittiin, että mursi ne sitten kuka tahansa, niin pannaan kunnan piikkiin!”"
Arto Antturi: Älä rukoile, jos et usko
"Meidän tulee rukoilla uskossa. Ilman uskoa rukous on turhaa. Mutta uskoa ei voi teeskennellä. Usko ei ole otsan rypistämistä eikä johonkin tunnetilaan virittymistä. Uskoa ei voi näytellä omistavansa. Uskon tarkoitus ei ole tehdä meistä itsestämme vahvoja ja pystyviä. Päinvastoin, usko syntyy siellä, missä ymmärretään, kuinka paljon tarvitsemme Jeesusta. Siksi uskon rukous voi olla yhtä hyvin ahdistunut parahdus kuin rauhassa vuoteessa lausuttu tuttu iltarukous, johon ei liity mitään erityistä tunnetilaa. Vain ajatus: Jeesus, sinua minä tarvitsen. Ilman sinua en halua mennä nukkumaan. Ilman sinua en halua herätä. Ilman sinua en halua astua yhtäkään askelta."
17.2.08
Linkit podcastresursseihin
Pitännee aloittaa omista proggiksistani, eli sivuistani josta löytyy lähes kaikki mitä nykyisin teen:
http://koskisuomi.org/
Siellä on siis kaikki podcastini ja blogini joita ylläpidän, lukuunottamatta YLElle tekemisäini duuneja. Ne löytyvät täältä:
http://yle.fi/kansalaismediaka
http://blogit.yle.fi/pop-talk
Lähes kaikki Suomalaiset podcastit löytyvät ainoasta kotimaisesta podcasthakemistostamme:
http://podcasthakemisto.net/
Se mainitsemani nimenomaan podcasteille tarkoitettu serverien ylläpitäjä on siis LibSyn. Nämä siis voivat toimia vain serveritilan tarjoajina, tai sitten palvelu tarjoaa myös automaattisen RSS-syötteen generoinnin ja blogimuotoisen nettisivun.
http://libsyn.com/
Niitä käyttämiäni äänitehostepankkeja on kaksi. Näissä olevat tehosteet ovat siis ainakin voittoa tavoittelemattomiin proggiksiin vapaasti käytettävissä:
http://freesound.iua.upf.edu/
http://soundsnap.com/
Pari ulkomaankielistä resurssia löytyy podcastin tekijöille joissa selitetään hyvinkin miten hommat saadaa usein käyntiin.
http://podcastingnews.com/
http://podcast411.com/
Se nimenomaan näitä asioita käsittelevä jo loppunut ohjelmani AudioCast ei ole tällä hetkellä missään, koska serverit ovat muuttuneet ja syöte on vähän sekaisin. Otan hommakseni lähiviikkoina saada sen taas saataville.
Toivottavasti näistä jotain iloa/hyötyä.
henrik
15.2.08
Kaikki rj-45 jatkojohdot eivät sovi verkkokaapeliksi
Ostamani tuote oli puhelintarvikkeiden puolelta. Opetus älä osta puhelinhyllyistä tietokoje tarvikkeita. Matknatalo suoritti vaihdon sujuvasti.
Lisääblogissa vistaava-aukku Kaikki rj-45 jatkojohdot eivät sovi verkkokaapeliksi
Obama moittii kirkon mainontaa
Tehosta wlaniasi!
How To Boost Your Wireless Signal - Watch more free videos
LIsää blogeja aiheesta Laurin blogi rojua kansalle jo vuodesta 2006
14.2.08
Christchurch kaupungintalon salin Rieger urut YouTubessa
Rieger urkua ehdotti Sibeliustaloon mm. Olivier Latry. jonka mukaan Rieger on paras rakentamaan riittävän voimakasäänisiä instrumentteja konserttisaleihin. Sivelius talossa tarvottaisiin uudelleenäänitystä.
Concert organist Martin Setchell's website