21.4.10
5.4.10
Puukerrostalo paloi Harjukadulla
16.2.10
Juha Mieto 30 v. sitten
1.2.10
Rinkelit kadoksissa
28.12.09
Ja maassa rauha ja kaikilla univelka.
Aattoyönä olin jouluyön kirkossa. Kotona olin klo yksi ja siitä meni tunti ennekuin rauhoituin nukkumaan.
Joulupäivänä väsytti kunnolla, vasta illalla klo 19 tuntui että voisi lähteä liikkeelle. Tapaninpäivänä lumisade oli runsasta ja jäin kotiin. Aamulla erehdyin tekemään lumitöitä pihassa ja nukuin päivittäin ruuan jälkeen kaksi tuntia. Illalla ei jaksanut muuta tehdäkkään Sunnuntaina (3. joulusunnuntai) pääsi nipinnapin Hongkongiin ostoksille.
Eino Mäkitalo: Ja maassa rauha ja kaikilla univelka.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä aurauskalusto oli kunnolla liikkeell oli helppo ajella Euromarkettiin
22.12.09
Lumenajot
6.12.09
14.8.09
Trendi: Palvelupuhelimet automaattivastaajia
Ministeri Häkämies voisi valtion omistajaohjauksesta vasataavan mininsterinä kiinnittää huomioita palvelin virastomaiseen byrokratiaan.
Tuttavani Tapani Hanhisalo: Samansuuntaista olen huomannut. Puhelinpalvelun puheentunnistukseen on aika vaikea tottua, kun odottaa pääsevänsä puheisiin ihmisen kanssa. Sopimuksien irtisanomisen vaikeuttaminen, määräaikaisuudet ja niiden automaattinen jatkaminen ovat päivän trendi.
18.7.09
Biitsi 2009 Karirannassa
Lentopalloliitto järjestää ydessä yhteistyökumppanien kanssa kaksipäiväisen rantalentopalloturnaukset Karirannassa 18-19.7.09. Biitsi.fi
Erinomaisessa järjestelyssä oli yleisöpalveluissa huomoitu lämpimän sään nestuhukkaa pienentämään ilmainen pullovesipullo GET INSPIRED BY ( Långvik ), jota jaettiin jäätelökojun vieressä! Harvoin maksetaan siitä että menee katsomaan ottelua - juomapullon pantin saa kaupassa käynnin yhteydessä.
Biitsi 2009 tapahtuman ympärisrönhoitoon oli kiinnitetty huomioita, roskienkerruussa käytetään PAFE-teknologiaa. Roskikseen on vammaisenkin helppo laitaa roskat. Toivottavasti ratkaisu olisi pysyvä.
| Lähettäjä Biitsi 2009 Kariranta |
24.4.09
1.4.09
Arto Antturi: Hiljaisuuden liikkeestä
Arto Antturi: Hiljaisuuden liikkeestä: "Tuppisuuna istuminen ja mököttäminen herättävät tiettyä hilpeyttä, mutta hiljaisuuden liikkeessä on tietysti kyse ihan jostain muusta. Muusikot ymmärtävät tämän helposti. Musiikki syntyy hiljaisuudesta. Hiljaisuus ei oikeastaan ole äänien poissaoloa, vaan päinvastoin, herkistymistä kuulemaan paremmin. Ei ole mikään ihme, että rukous ja hiljaisuus on liittyneet aina voimakkaasti yhteen."
30.3.09
Merkityksellisiä lukuja
Huomasin että Facebookissa on minulla 127 kaveria - näinköhän niiden kaikkien kanssa ehtii kommunikoida. Saatab olla sotkeentunut looppiin -kelaamaan ympyrää.
Seuraavan perusteella chattaan neljän kanssa ja kommentoin seisemän käyttäjän kuvia.
Facebook’s “In-House Sociologist” Shares Stats on Users’ Social Behavior: "The average male Facebook user with 120 friends:
* Leaves comments on 7 friends’ photos, status updates, or wall
* Messages or chats with 4 friends
The average female Facebook user with 120 friends:
* Leaves comments on 10 friends’ photos, status updates, or wall
* Messages or chats with 6 friends"
24.3.09
Auraukset
1:30 Raskas kalusto
2:45 Raskas kalusto
3:30 Vielä aurataan
4:15 useampi raskas aurauskalusto pakittaen ja piipittäen
4:35 Oman talon pihassa
4:50 Päättynyt
Lumirallien yö
17.3.09
Theatrum Olga. Ahvenistonkatu 2
Theatrum Olga. Ahvenistonkatu 2
Pyörätuoliramppi takapihalla.
JUHLAN AIKA –EILEN, TÄNÄÄN, HUOMENNA
Maanantaina 16.3. Lahden diakonian instituutin omassa teatterissa, Theatrum Olgassa, saa ensi-iltansa Lealiisan Kantolan käsikirjoittama näytelmä Juhlan aika- eilen, tänään, huomenna. Näytelmä kertoo Lahden Diakonialaitoksen 140-vuotisesta historiasta ja on osa keväällä 2009 vietettävää 140-vuotisjuhlavuotta. Näytelmän kaikki näyttelijät ovat Lahden diakonian instituutin omia opiskelijoita. Ohjauksesta vastaavat Lasse Kantola ja Vilma Ruokolainen.
Lähde: http://update.econnection.fi/diakonialaitos/nestori/index.php?nav=559
Lumirallien yö
- Yöllä lumisatella käynnistyy auraus. 17.3 yöllä Heinäkadulla n. klo 4.30 Mönkijä-lumiaura työnteli lunta (L&T) parikymmentä minuuttia.
- 5.30 Tuli kauhakuormaaja puoleksi tunniksi.
- 6.25 ajaa traktoriaura puoli tuntia
5.2.09
Euromarketin parturi
Parturi on ranskalainen mies Tolousesta ja hänellä on naiskampaaja, ja nuori kampaaja oppilas suomentamassa. Puhuu englantia. Taustamusiikkina on turkkilaista poppia.
Työ oli hyvää. Hinta oli noussut viime viikosta (oli 10€). Miesten leikkuu ja pesu 15€ ja naisten 20€.
4.2.09
Vastaus Arton haasteeseen
Arto Antturi haastoi minut. vastaan.
OLEN: tukevasti olemassa
TEEN: ehdotuksia , joita sitten ei noteerata
OSAAN: puhua vallinaisia lauseta ja kirjoitan paljon virheitä
KYTTÄÄN: kunnon saarnoja
SALAILEN: omaa tilaani
KÄYTÄN: mustia sukkia
OLEN HAKA: internetissä
OLEN SURKEA: pesukoneen käytössä
OLEN PARHAIMMILLANI: omassa seurassa
TOIVEAMMATTINI: joulupukki joulun mentyä
MIKÄ VIHANNES OLISIN: turvonnut paprika
MINNE ET HALUAISI JOUTUA: kylmään viimaan
MINNE HALUAISIT JOUTUA: lämpimään etelään
MINKÄ MAALAISEKSI SINUA LUULLAAN ULKOMAILLA: suomalaiseksi
MIKÄ OLIT EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄSI: ?
MITEN HOROSKOOPPISI IHMISKUVAUS OSUU KOHDALLASI OIKEAAN: en uskalla ajatella
IHANNENAISESI: kypsynyt, vakiintunut
ENTÄ MITÄPÄ TEET SEURAAVAKSI: suljen tv:n jos muistan
MISSÄ MENEE RAJA: tuttava kertoo
INTOHIMOSI: urkumusiikki pizzeriossa ja tavarataloissa
OVATKO MATTI & MERVI YHDESSÄ JUURI NYT: arvotaan tulos
MAINITSE KOLME SUOMEN PARASTA PAIKKAA: kesäkoti, vene, juhannuskokko
ERIKOISIN PAIKKA MISSÄ OLET NUKKUNUT: retkellä muiden joukossa
OLETKO KOSKAAN OLLUT ”HIRVEESSÄ JIIRISSÄ”: Vikikko: Listojen asentamisessa on monta niksiä. Jiirien kanssa palaa hermot helposti. Työ on huomattavasti helpompaa kunnollisilla työvälineillä.
OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT PULAAN: -
OLETKO ITSE TYYPILLINEN ALASI EDUSTAJA: olin nörtti
OLETKO TILANNUT MITÄÄN TV-SHOPISTA: -
KUULUISIN/SUURIN JULKKIS JONKA OLET TAVANNUT: Mauno Koivisto
TYPERIN ASIA JOSTA OLET KILPAILLUT: ammunta
PISIN MATKA JONKA OLET KÄVELLYT: kouluun
MIHIN KUNINGASPERHEESEEN HALUAISIT KUULUA: siihen, missä voi olla taustalla
TYPERIMMÄN NÄKÖINEN TRENDIVILLITYS, JONKA MUISTAT: suomalainen gospel
KUINKA SYVÄLLÄ/ALHAALLA OLET KÄYNYT: pohjarämeitä myöden
KOSKA KÄVIT VIIMEKSI LENKILLÄ: kesällä
MITÄ ASENNEVAMMOJA SINULLA ON: ... epäluulo huomiseen
KEIHIN SUHTAUDUT ENNAKKOLUULOISESTI: palkatuihin avustajiin
ONKO TV-LUPA MAKSETTU: on
MINKÄ MERKKISILLÄ AUTOILLA OLET AJANUT: -
OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT TOSITILANTEESEEN JA JOS NIIN MISSÄ: vuonna 1998 sairaus
MITÄ HALUAISIT TUNNUSTAA MUILLE TÄSSÄ JA NYT: miettineeni tätä vastausta ?
Haastan viestinnän johtokunnan.
9.12.08
Nastolalehti: Teollisuusneuvos Lauri Lemettinen haastattelussa
Orvokki Jaakkolan haastattelussa sanoo Lemettinen: Yrittäjän on rohjettava investoida. Lemettisen mielestä tämän päivän yrittämisen pahimpia esteitä on riskin ottamisen pelko. Yrittäjän pitää uskaltaa, mutten ei päästä eteenpäin, hän toteaa. Yrittäjän tulee ajatella kymmenen vuoden päähän.
Levypyörä tuli tutuksi opiskeluaikana ollessa töissä VR:llä. Nastola liittyi usean vuoden ajan elämääni "kesäasukkaana"
Avaa uusin Nastola-lehti (PDF): Nastola-lehti
26.9.08
2000 matkusti alushousisillaan maanalaisessa
Olemme tottuneet kalsareilla oloon kostosalla lähipiireissämme mutta tehdä työmatka maanalaisessa on kaaosta tekevän Improv Everywhere lanseeraama tapahtuma jossa oli myyty lähes 2000 lippua työmatkalle. Vaikka yhdysvaltojen laki ei kiellä kalsareillaa liikkumista, poliisi pidätti viidennessä (2006) tpaahtumassa kahdeksan osallistujaa.
Yleismaailmallinen tapahtuma (Turkkia myöden) on rapotoitu No Pants 2k8 Photos, Videos, and News Articles julkasijana
24.9.08
Pekka Särkiö blogaa Kauhavasta
Lahden srky - Etusivulle: "Hesan toimituspäällikkö Antero Mukka (22.9.) viittaa markkinatalouskriitikko Clive Hamiltonin analyysiin nykymenosta: ”elämän tarkoitus typistyy loputtomaan kuluttamiseen. Kasvun nimissä hyväksytään epätasa-arvo, ympäristöongelmat ja menetetty vapaa-aika … Onko se tervettä kasvua, että kannamme koteihimme koko ajan kelvotonta krääsää? Onko MTV Cribsissä esiteltävä koristähden korskea kartano ja kahdeksan ökyautoa sitä menestystä, jota lastemme tulisi tavoitella?”
Miten saisimme lapsemme kiinni elämään, etteivät he ajaudu sivullisiksi, kuoleman puolelle?
Pekka Särkiö, kirkkoherra"

