24.2.07

Heavy metal – 21. Pohjoismainen Kellokonferenssi, ensimmäistä kertaa Suomessa

Ajatuksisissamme on ollut perustaa Lahteen kellopeliyhtye. Sain seuraavan kutsun Sanna Helasterältä:


Hyvät kellojen ystävät!


Nordisk Selskab for Campanologi og Klokkespil (NSCK) toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi osallistumaan Helsingissä toukokuun 11.–16. päivä järjestettävään 21. Pohjoismaiseen Kellokonferenssiin. Tuona aikana konferenssiin osallistujilla on mahdollisuus tutustua pohjoismaiseen ja erityisesti suomalaiseen kellokulttuuriin. Konferenssin ohjelmaan kuuluvat mm. mielenkiintoiset luennot ja kiertokäynnit. Osallistujat pääsevät myös itse soittamaan kelloja käsikello- ja carillonkursseilla.


Kellot kaikuvat Myyrmäessä


Äitienpäivänä 13.5. konferenssin ohjelmaan kuuluu Myyrmäen kirkossa, Vantaalla järjestettävä suuri käsikellokonsertti. Konsertissa musisoivat suomalaisten käsikelloyhtyeiden ja virolaisen Käsikelloyhtye Arsiksen lisäksi konferenssin käsikellokurssilaiset. Konsertti alkaa klo 18.15


Kellot soivat jo ennen konferenssin alkua


Suomeen saapuu 7.5. konserttipaikasta toiseen ajettava kuorma-auto, jonka lavalla kulkee konserttikellopeli. Näin mekin pääsemme kokemaan Keski-Euroopassa, etenkin Belgiassa ja Hollannissa, jo yli 400 vuotta elänyttä traditiota, jossa kellokonsertit kaikuvat raatihuoneiden ja kirkkojen torneista toreille ja turuille.


















(Kuva: Travelling carillon)

Tanskan Løgumklosterissa sijaitsevan kirkkomusiikkikoulun joulukuussa 2006 valmistunut konserttikellopeli tehtiin Hollannissa. Kelloja on 50 ja ne ovat painoltaan kevyempiä ja läpimitaltaan pienempiä kuin perinteisessä konserttikellopelissä. Erikoisinta tässä konserttikellopelissä on, että se voidaan jakaa neljään osaan ja tuoda auton lavalta sisätiloihin. Näin on mahdollista kanssa.

Maanantai-iltana 14.5. konserttikellopeliä pääsee kuulemaan Temppeliaukion kirkossa. Konserttiajoista ilmoittelemme tarkemmin, kunhan kaikki aikataulut ja konserttipaikat ovat varmistuneet.


Vielä ehdit mukaan


Konferenssiin ilmoittautuminen on käynnissä ja kirjeen liitteenä saatkin ilmoittaumislomakkeen, jossa yksityiskohtaisempaa tietoa tapahtumasta.


Kelloterveisin,

Sanna Helasterä

Laulu- ja käsikelloyhtye Sonus ry


Lisätietoja

Sanna Helasterä

+358 44 531 2867

sanna.helastera(at)welho.com

Sinikka Honkanen

+358 50 565 1435

sinikka.honkanen(at)evl.fi

Korvaa (at) merkillä @


22.2.07

Kurssi: Ostoksille internetiin

Kurssien vetäjä: erikoiskirjastonhoitaja Anni Saari, puh. 03-812 511, anni.saari@lahti

- Jatkokurssi Lahden kaupunginkirjaston atk-luokassa.
- Kesto kaksi tuntia.
- 12 osallistujaa, jokaisella oma työpiste.
- Hyvä tila 3 - 4 sopivaa pyörätuolipaikkaa.

Ohjelma:

Palvelujen esittely http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/opastukset.htm

Tiedonhaun opastus

- voi harjoitella tietokoneen käyttöä, Internet-hakuja ja sähköpostia
- hakea LASTUsta mukavaa luettavaa tai kuunneltavaa
- opetella varaamaan kirjaston asiakaskoneita

Henkilökohtainen opastus osallistujamäärän mukaan.
Helmikuussa torstaisin, alkaen 1.2., klo 15 - 17.
Tervetuloa ilman ajanvarausta.
Kuluttajaviraston ohje verkko-ostamisesta

  • Verkkokauppoja ja ostosmahdollisuuksia.
  • Ei ole pakko ostaa netistä. Etsittävä turvallisia ostospaikkoja. Nettihinnat ovat hieman HALVEMPIA.

Mistä ostaa

Makupalat hyvä lähtöpaikka- http://www.makupalat.fi/

Solotori - Nordean palvelu

Hyväntekeväisyyskaupat (mm. anna apuasi kehitysmaille -Erilainen lahja - Lahjaksi lehmä! Mitä lahjaksi ystävälle, jolla on jo kaikkea? Erilainen lahja! Suomen World Visionin Lahjaksi lehmä -katalogista voit valita lahjan, joka on hauska ja ..)

Aikataulutiedot VR Liput ostettavissa ei MATKAHUOLTO

Kategoriapolku Yhteiskunta / Yritykset. Kauppa / Verkkokauppa ja -markkinointi


Mitä tietoa verkkokaupan sivuilta pitää löytyä:

Tutustu sopimusehtoihin ennen ostamista
Verkkokaupan maksutavat
Verkko-ostajan tietosuoja » http://www.kuluttajaliitto.fi/verkkokaup... sekä
Mainonta verkossa.

Tavaran valinnan jälkeen hyväksyttävä kaupan ehdot. Omat yhteistiedot on annettava.

Harjoitteluverkkokauppa http://www.hobbyhall.fi/

Muut verkkokaupat

21.2.07

Arvoisat blogiseurakuntalaiset

Virallista kirkkoherraa ei ole blogiseurakunnalla, mutta sopiva olisi Arto Antturi - varsin tuottelias blogaaja. Antturi kirjoittaa:

Suuri paasto alkaa...

... tuhkakeskiviikkona.

Itse asiassa en ole vuosikausiin oikeasti paastonnut paastonaikana. Sehän ei kuulu protestanttisuuteen...
...........
Sunnuntain saarnaa varten olen nyt saanut erittäin monipuolista virikemateriaalia teidän, arvoisat blogiseurakuntalaiset, kommenteista!

Siis saisimmeko lisää saarnablogeja?

18.2.07

Cavaille-Coll

Jäällä jumissa

Mopo jäi jumiin mopo menin Lokin kohdalta jäälle. Jää oli aurattu mutta liittymä rantatielle oli kuoppainen ja vauhti loppui kesken. Vaali-tilaisuuden järjestäjät tulivat auttamaan. Systematicin tj. Jarmo Tuovinen laittoi koiransa vetämään mopon etusuojakaaresta.

Laskiaistapahtuma oli myös Anttilanmäen koululla. Tapahtuman tuotto meni koulun stipendi rahastolle. Harri ja Minna olivat järjestäneet suositun apinakeinun koulun juhlasaliin. Tapasin tuttuja 70 - 9o luvulta Mäntylinnassa käyneistä seurakuntanuorista.

Monitoimikeskus Takatasku

Monitoimikeskus Takatasku

15.2.07

Paluu urkumusiikin lähteille

Kahteen viikkon ei ole ollut muuttokiireitten keskellä aikaa käydä kirkossa ja kunnella Pipedreams radio-ohjelmaa Minnesotasta.

Tämän viikon ohjelma 707 esittelee kirkasta barokin ajan sointia höystettynä Edwin H. Lemarren urkusovituksilla ja sävellyksillä. Concerto Polonaise, Op. 80 on vaudikas poloneesi. Teoksen ote on nykyaikaitettu tulkinta Lemarren tyylistä.

Bachin Air on makeasti rekattu jossa taivallinen tremolo tekee kauniisti enkelimäisen liihoittevan sointikudoksen joka päättyy hulppeaan nousuun ja hiljenee Airin rauhalliseen loppuun yllättävien loppusointujen meditointeihin. Frederick Hohman soittaa kuin Virgil Fox.

FRANZ von SUPPÉ alkusoitto (trans. Lemare): Poet and Peasant Overture alkaa tylsän tuntuisesti, pyrähtää lentoon ja on väri-ilotulitusta 108 äänkertaisella 1927 Casavant, uudistetanut Schantz/St. Andrew's Lutheran Church, Mahtomedi, MN).
Kuulisipa Lahdessakin (PAULI!!)


14.2.07

MiniCrosser talvella

Kävin MiniCrosser mopolla PHKS:ssä keskiviikkona. Matka oli 6.64 km, ajoaika noin 50 minuuttia. Edestakaista ajoa tuli 14 km. Akkukapasiteetti oli sen verran pieni lämpötilasta johtuen että otin laturin mukaan ja latasin akkua tunnin verran. Pyörätiet olivat aurattuja. Lumen pinta pinta oli pehmeä , mopo ei rullannut, akkua kului reippaasti. Ilman lämpötila oli lähtiessä -10ºC. Mopon ajomatka olisi pitänyt olla 20 km tässä lämpötilassa.

Rasmus

13.2.07

Recquerdos: Music for a while

Recquerdos: Music for a while
Ristinkirkossa 11-2-2007 klo 18
Ohjelma 5€
H. Purcell ja J. Downland

Yksi miellyttävimmistä musiikkikokemuksista Ristinkirkossa. Pienen yhtyeen laulu ja soitto täytti kirkon akustiikan uskomattomalla tavalla.

Recquerdos on espanjaa ja merkitsee ”terveisiä” tai ”muistoja”. Vuonna 2001 perustettu yhtye ei ole koko ajan samassa kokoonpanossa. Teorbi oli ensimmäistä kertaa Lahdessa. Ohjelmassa oli sanat suomkesi ja englanniksi.

Yhtyeen esityksissä näkyi sen jäsenten mieltymys vanhaan musiikkiin. Yhtyeen jäsenten nimet oli mainuttu selvitysosassa – ei itse ohjelmassa. Aikaisemmin levyltä kuunneltuna aito esitys antaa korvalle mahdollisuuden poimia yksityiskohdat.

Kuulijoita oli kaksinkertainen vanhan musiikin opetuslasten joukko.

11.2.07

Evakossa

Vaikka mastalaisleiri muuttaa taivaaseen (näytelmä) muutin keskiviikkona remontin alta kerrosta ylemmäksi "lomalle" lomapaikka-asuntoon. Takan puuttuessa voi kuitenkin kuunnella venäläistä balalaikka-mustalaismusiikkia kuvitteelisen leiritulien loisteessa !

Tavarat varastoitiin lattiaremontin ajaksi. Muuton valmistelu vei parikymmentä tuntia ja sen toteutus kaikkiaan 27 tuntia.

Kirjoitan tätä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (neljäs).

Talossa on kolme asuntoa varustettu kokeiluasumiseen ja omaishoidettavan lomapaikkakäyttöön. Asunto varsin sopiva ja viihtyisä sekä sen varustetaso on monipuolinen (parveketta – ei kaipaa talvipakkasilla).

Lomapaikka- ja asumiskokeiluasunto 1 ovat hissin kuilun vieressä. Hissin ääni kuuluu yöllä kuin liukuovia vedettäisiin auki ja kiinni. Yöpäivystäjän liikkuessa herään puolenyön aikaan ja aamulla kuuden aikaan ja joskus niiden välillä. Asiaan tottuu varmaan. Yövuorolainen kehitti tavan millä häiriö saadaan puolitettua: Jättämällä hissinoven eteen laatikon hissi ei lähde liikkeelle. Hissit (kaksi rinnakkain) on ohjelmoitu menemään ykköskerrokseen.


6.2.07

Tiistai toivoa täynnä...

Aamulla Jouni Näreaho käynnisti muuttojärjestelyt jämeräpartaisen insinöörin tyyliin . Todella tehokasta.

Ennen yhtätoista menin palvelulinjalla keskussairaalaan.

Kova pakkanen teki pyörätuolin tosi jäykäksi. Pitkiä matkoja ei tee mieli liikkua

Kävin sisätautilääkärillä (Mari Kolunen). Hba1c oli 6,4 samoin lyhyt sokeri. Iltapalaan palautettiin tumma leipä, kun fosforiarvot oivat ok. Kihti arvo korkea, hyvälaatuinen kolesteroli matala, huonolaatuinen rajoissa. Keskusteltiin autonoomisen hermoston toiminnasta kun iltapala ei ole riittävän pitkävaikutteinen. Olimme tyytyväisiä ettemme ole kokeneet norovirusta. Ollaan tarkkoja hygieniasta.

Levättyni illan jaksoin ruodata pari tuntia uuteen asuntoon vaatteita.

5.2.07

4.2.07

Monikulttuurinen Tuomasmessu Ristinkirkossa

Messussa saarnasi etelä-afrikan suurlähettiläs tohtori Bukelwa Hans.

Hänellä on lääketiellinen ja teologinen koulutus. Hänen toimintansa kirkossa: tunnustava kristitty ja Presbyyterisen kirkon , Port Elizabeth South Africa, jäsen. Kirkollisessa toiminnassa ollut pyhäkoulun opettajana, seurakunnan vanhempana, naistyön johtajana. Siviiliammatissa yksityisvastaanottoja ja sairaaloissa myös johtokunnissa. Ambassador's CV
Saarna oli seikkaperäinen kynttilänpäivän aiheeseen pohjautuva. Linkki kirkon portaaliin Kynttilänpäivä tuo toivoa ja valoa.

Tulkkina toimi kappalainen Riitta Särkiö. Koskahan saamme simultaanitulkkaukset saarnoihin?

Liturgina oli kirkkoherra Pekka Särkiö. Gospel kuoroa johti Marjaana Turunen.

Tekstinlukijana toimi Hollolan seurakunnan kappalainen, rovasti Salamat Masih. Hänen suomenkielensä oli kaunista kuultavaa ja ilmeikästä sekä monivivahteista.

Tinnitus ei antanut mahdollisuutta nauttia afrikkalaisten rummutuksesta kirkon eteisessä josta rummutus ei kuulunut kovinkaan kauas.
Mistä tiedän milloin desibelejä on liikaa ja kuulo tulisi suojata?
Perussääntö on, että jos toisen ihmisen puhetta ei kuule metrin etäisyydeltä kuulo tulee suojata. Korva.net FAQ

Sama rytmiryhmä on aikuiskoulutuskeskuksessa afrikkalaista heimotanssia ryydittämässä (rouvien viimeisin harrastus). Kehittämääni veisuupakkiin tuleekin lisätä melutulpat...

Veisuupakin varusteet:
  1. Valaisin (näkee laulaa)
  2. Kiikari (näkee virsitaulun)
  3. Virsikirja (ei osaa ulkoa)
  4. Melutulpat (toivottavasti seurakunta laulaa kovaa jos näkee...)

Gospelkuoro toi monikulttuuriseen tapahtumaan suomalaisen aksentin.

Pitkä tilaisuus. Taksi tuli puoli kahdeksan joten poistuimme ennen ehtoollista. Invataksin saaminen on kortilla kun Laurilan invataksi oli torstaina kolaroinut. Kävin klo 20 uudelleen kirkolla. Paikalla oli silloin parikymmentä kahviossa. Saarnan tulkkaus kaksinkertaisti saarnan pituuden. Sunnuntai-iltana ei olla myöhään ulkona. Harvoin saa kuunnella suurlähettilään saarnaa.

Lapset oli rukouspöydistä kiinnostuneita (kynttilät) ja jaksoivat katsoa pitkään. Tilaisuudessa pystyi luontevasti juttelemaan muiden kanssa kun kierrettiin rukousalttareita.

Maahanmuuttajat palvelivat eri tehtävissä.

Pyörätuoleilla oli ahdasta - käytävät olivat kapeita että nipin napin mahtui liikkumaan. Kävin alttareilla kun muut olivat olleet ensiksi rukoilemassa. Mopolla ei olisi ollut asiaa, keli ei suosinut pyörätuolia.

Eduskuntavaaliehdokas Matti järjesti tällä kertaa poliittishenkisen kohtaamispaikan pari tuntia ennen Tuomasmessua. Vaalityö lieneekin tärkeämpää kuin seurakuntayhteys.

Yhteisvastuukeräys (jolle kannettiin kolehti) alkoi --> Tasavallan presidentti Tarja Halonen - Yhteisvastuukeräyksen 2007 avauspuhe.