Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konsertti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konsertti. Näytä kaikki tekstit

16.4.09

Pääsiäinen 2009 Tilaisuudet

Pitkänperjantai

Pitkänperjantain jumalanpalvelus käytännön mukaan ilman urkuja. Seurakunta lauloi ilman urkuja ja otti vastuun veisuusta. Tiirismaan lukion kamarikuoro lauloi Jukka Sairasen johdolla. Tutut virret herätti veisaavan seurakunnan.

Antero Mäkelän tekstinluku loi puitteet saarnalle. Olisi toivottavaa että sananjulistuksen puheilmaisu nousisi Mäkelän tasolle.

Olemme saaneet iloita tänä keväänä mikrofoonittoman laulun palaamisena.

Jumalanpalveluksen ääniakustiikka on löytynyt uudelleen. Liturgin laulu oli ajoittain liikaa vahvistettu. Pitkänperjantain kirkko oli selkeämpi kun urut eivät päästäneet pihaustakaan. Jumalanpalveluksien elementtien määrä oli pienempi.

Gospel kuoron konsertti jäi kustannussyistä väliin. Pääsiäisajan musiikkitilaisuuksiin osallistumista rajoittaa ohjelmien/lippjen kulut (noin 50€).

Pääsiäinen

Pääsiäispäivän jumalanpalveluksessa liturgi ilmoitti hienovaraisesti sielunhoitajan tavoin kirkkokansan joukossa tapahtuneesta sairauskohtauksesta rukoillen. Loppusoittona kuultu "Kritus nousi kuolleista" ei saavuttanut samaa tunnetta kuin ortodoksien laulamana.

Pääsiäispäivän Illan tuomasmessussa kävi ilmi kanttori Aurora Ikävalon (joka tuntui olevan tulessa koko pääsiäisen) laaja-alaisuus muusikkona sekä Kaija Jyrkän organisaatiokyky. Musiikkiryhmä oli yksi toimivimmista mitä olen kuullut.

Toinen pääsiäispäivä

Toisen pääsiäispäivän kirkkoon kerääntyi satakunta kuulujaa harmaasta aamusta huolimatta. Helpot ja tutut virret. Liturgi oli hienovarainen.

Toisen pääsiäispäivän GospelStomp jaksoi vielä vetää väkeä. Paikalla oli noin viisi kuulijaa laulajaa kohti. Illan kohokohta oli Martti Peipon klarinetti. Peippo on yleismuusikko jolta onnistuu barokin esittäminen aina teatterimusiikkin asti. Vaikutelmaksi jäi että gospel tarvitsee suursiivousta.

14.12.07

Lucia trauma

13.12.+7 Lucian päivän konsertissa Ristinkirkossa oli Lucia kulkue joka vältti saman päivän Toivon iltapäivän lähetyksessä Mikko Salmen ruotimaa Lucia Traumaa
Mikäli jossain koulussa ja päiväkodissa vielä vietetään Lucia-juhlaa, pitää valintakriteereitä muuttaa rankasti. Tässä mielenterveydellisesti kestävän Lucia-juhlan ohjeet opettajille:

1. Ohjaaja valitsee itsevaltaisesti Lucian ja ”perintöprinsessat”
2. Lucia-neidon valintakriteerinä ei saa olla pelkästään ulkonäkö
3. Luokan auttavaisin tyttö pitäisi valita Luciaksi
4. Lucia-neitoa esittävä tyttö tulee vaihtaa vuosittain

Lue lisää
Lucia-traumaa purkamaan!'

Vaikka Mikolla on Luciatrauma niin en kärsi siitä eikä traditiota tulisi lopettaa.
Odotan vuosittain 13. päivää.

Joululauluhetki Heinäkadulla

11.12 Yhteisössämme Heinäkadulla kaivattiin Luciakulkuetta jouluisessa kahvikonsertissa- Kuin Lucian päivän kunniaksi tiistain Organist entertains lähetyksessä soitti Lyn Larsen teatteriuruilla uran Kuului laulu enkelten (VARIATIONS ON ANGELS WE HAVE HEARD ON HIGH” Artist: LYN LARSEN, CD: PIPES OF CHRISTMAS, Label: PRO ARTE ,Cat No: CDD 282").

Joulukonserimme oli kahdeksas konsertti. Ensimmäinen järjestettiin 1999. Esiintyjinä olivat Pertti Lehtinen, tenori ja Jouko Saari, piano. Kolmen vuoden ajan meitä ovat palvelleet baritoni Hannu-Heikki Hakulinen ja pianisti Olavi Anttila.

Tilaisuudessa vuorotteluvat solistit ja yleisön toivomukset. A. Adamin joululaulu Oi Jouluyö toivottiin ja se esitettiin. Ainoa joilla taisi olla kiire henkilökuntamme lisäksi olivat esiintyjät. Pianistille esitys oli neljäs samana päivänä, ja juhlamme jälkeen odotti häntä viides tilaisuus Joutjärven kirkolla, jossa oli kolmetuntinen naistoimikunnan joulujuhla.

Kaarisillan joulukonsertti

Kaarisillan tiivistunnelmaisessa joulukonsertissa kirkko oli täynnä (1070 kuulijaa). Vaihtelua toi pianosäestksen käyttö.

Esa Ruuttusen soolo yhdessä Kaarisillan nuorten taustakuoron kanssa mudosti vahvan tunnekokemuksen joka nosti kyyneleet silmiin.

Vaikuttavaa loppua täydensi Esa Ruuttusen loppuliturgia (ilman äänentoistoa), Kari Tikan Pyhän hengen kirkkorukous ja Richard Faltinin Herran siunaus.


17.7.07

San Diego Festival Chorus

Kesäillan urkumusiikissa oli vuorossa kuoro ilman urkuja.

San Diego Festival Chorus on harrastepohjainen vanhempien amatöörilaulajien joukko. Ilmaiseen konserttiin tuli yleisöälähes 300 aurinkoisena päivänä.

Vivaldin Gloria oli kuoron kapasiteetin ylärajoilla. Toinen osasto oli nautittavaa harvemmin kuultua 40 - 50 luvun elokuvamusiikkia josta yleisö nautti täysin rinnoin.

Ohjelmaa ei ollut - kuoron johtajat spiikkasivat ohjelman.

Ohjelma:

Gloria - by Antonio Vivaldi (25 minute program)

Solistien esityksiä

Spirituaaleja, gospelia ja hymnejä
  • Down to the Water to Pray- spiritual arr. by Pepper Choplin (a cappella)
  • Row Together to the Kingdom- spiritual by Pepper Choplin (a cappella)
  • Send the Light- mountain gospel by Charles H. Gabriel, arr. by John Carter (a cappella)
  • Precious Lord, Take My Hand- hymntune by George N. Allen arr. by Roy Ringwald (a cappella)
  • Order My Steps- spiritual by Glenn Burleigh
  • Good News- spiritual Rise and Shine- spiritual by Todd Jolly
Rock gospeleiia
  • Gonna Spread a Little Light- rock gospel by Lani smith
  • So High- rock gospel arr. by Russell Mauldin
Swingiä
  • Singin' a Song of Life- swing tune by Ruth Artman

Ja lopuksi Broadway säveliä
  • The Golden Age of Broadway- compilation by Roger Emerson
Anthony V. Mostardo, our Music Director and Conductor
Ron Councell, our Associate Conductor and Accompanist

Ron Councell oli taitava musiikkiteatterin ammattilainen, siivitti varsinkin broadwaysävelien laajakaistamaiseen lentoon. Councell toimii mm. musiikin johtajana Christ Church Unity of San Diegon kirkossa.

Kaiken kaikkiaan kunnioitettava suoritus vanhemmilta harrastajilta.

Odotan ensimmäistä broadway tyylistä urkuiltaa innolla!

27.6.07

Marco La Muscio

Italialainen urkuri säveltäjä Marco La Muscio soitti ohjelman joka on parhaiten vastannut kesäisenä illan musiikki tunnelmia. Ohjelma oli amerikkalais, anglosaksinen (ja norjalainen) jazzsäveltäjineen ja joiden teokset oli täysin uusia minulle. Konsertti oli myös ensimmäinen josta kukaan ei poistunut kesken kaiken. Urkuri oli sovittanut ja tehnyt kaikesta omat sovitukset ja transkriptiot kuin amerikkalais-anglosaksissa urkumaailmassa on tapana.

Rekisteröinnit olivat kovahkoja aika ei riittänyt ja urkua viritettiin viimeisiin minuutteihin asti. Laskeva lämpötila teki tepposensa vireeseen.

Yleisö piti illan iloisesta esityksestä ja nautti kuulemastaan.

Marco Lo Muscio soittaa: K.Emerson: Fanfare for the common man



Urkurin levytyksistä on luettelo
ja muutamista urista on mp3 näytteitä. Curriculum

Säveltäjät Ravel, Garbarek, Emerson, Hovhaness, Jarret, La Muscio ja Copland.

12.4.07

Konsertteja

Kyokolla ja hänen kahdella ystävällään on kevään aikana kaksi Matinee-konserttia, katso myös oheinen PDF-liite. Tervetuloa konsertteihin, sisäänpääsy on ilmainen. Ota myös ystävät ja tutut mukaan.

Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos
Kamarimusiikkisali (Svinhufvudinkatu 6F-G)

Lied Matinee
La.28.4.2007
Klo 14.00
Chiharu Sato, soprano
Kyoko Matsukawa, piano
Ohjelma
Japanilaiset Laulut
Brahms Lieder
Poulanc: Banalités

Nelikätinen
Matinee
La.12.5.2007
Klo 14.00
Madoka Tomyo, piano
Kyoko Matsukawa, piano
Ohjelma
Grieg: Peer Gynt -sarja
Mustonen: Nelinkontin
Saint-Saëns: Eläinten karnevaali

Chiharu Sato toimii Kielin oopperan kuorossa laulajana.
Madoka Tomyo on valmistunut Baselin musiikkiakatemiasta pianistiksi ja Schola Cantorumista fortepianistiksi.


4.4.07

Rakkaudesta musiikkiin

Lahden Porvarillisen Kulttuuriyhdistys r.y:n KONSERTTI
Rakkaudesta musiikkiin

lauantai 14.4.2007 klo 15
Lahden Yhteiskoulun juhlasalissa
Mari, Teet, Marius, Miina, Mihkel, Madis ja Martin JÄRVI
sekä Elizabeth PAAVEL

Musiikki on aina ollut tärkeällä sijalla Järven perheessä! Perhe sai alkunsa 25 v. sitten Tallinnassa ja muutti Lahteen v. 1995, kun isä Teet Järvi aloitti työt Lahden kaup.orkesterissa. Äiti Mari Järvi on pianisti ja toimii säestäjänä ja pianonsoiton opettajana Lahden Konservatoriossa ja Ammattikorkeakoulussa. Perheen kaikki viisi lasta opiskelevat musiikkia.

Vanhin poika Marius (24) aloitti sellonsoiton opinnot Tallinnassa 4-vuotiaana. 1995-2000 hän opiskeli Lahden Konservatoriossa Jouko Paavolan oppilaana ja vuodesta 2000 Sibelius Akatemiassa prof. Martti Rousin oppilaana. Hän on osallistunut myös monille kansainvälisille mestarikursseille, esim. Frans Helmerson, David Geringas ja Gary Hoffman. Hän on voittanut palkintoja kilpailuissa. Marius Järvi on pitänyt omia konsertteja ja esiintynyt orkesterisolistina monissa maissa ja tekee tiivistä yhteistyötä urkuri Kalevi Kiviniemen kanssa. Yhteistyön tuloksena on ilmestynyt soolo CD ”VIA”.

Miina (23), aloitti viulunsoiton opinnot Tallinnassa. Vuodesta 1995 Lahden Konservatoriossa Pertti Sutisen oppilaana. V.2003 hän aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa Erkki Kantolan oppilaana ja nykyisin hän on Mari Tampere-Bezrodnyn oppilas. Myös Miina on osallistunut monille kansainvälisille mestarikursseille, mm. Pavel Vernikov, Ilja Grubert ja Ana Chumachenko, ja voittanut palkintoja kilpailuissa.

Mihkel (20) aloitti pianonsoiton opinnot Tallinnassa ja jatkoi Lahden Konservatoriossa Rauno Jussilan oppilaana. Hän on osallistunut Matti Raekallion ja Lazar Bermanin mestarikursseille. Mihkel on voittanut palkintoja valtakunnallisessa Leevi Madetoja- pianokilpailussa ja saanut erikoispalkinnon kansainvälisessä Karl Czerny pianokilpailussa Prahassa. Nykyisin hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa Hamsa al Yurisin oppilaana.

Madis (17) opiskelee viulunsoittoa Lahden Konservatoriossa Minna Järvelän oppilaana. Madis on osallistunut myös Päivyt Mellerin (Rajamäki), Tatjana Liberovan ja Aleksander Fischerin
mestarikursseille ja myös Atso Almilan ja Neeme Järven kapellimestarikursseille.

Martin (12) opiskelee myöskin viulunsoittoa Lahden Konservatoriossa Seppo Linkolan oppilaana. Myös Martin on osallistunut monille mestarikursseille, mm. Päivyt Meller, Bohumil Kotmel ja Tatjana Liberova.

Musiikki on perheessämme sekä työ, että harrastus. Se (musiikki) on aina ollut olennainen osa perhe-elämäämme. Musiikin kautta olemme kokeneet paljon iloa ja rakkautta ja sitä haluaisimme välittää lahtelaisille kuulijoille yhteisessä konsertissamme.

Mari Järvi

25.3.07

Marianpäivän konsertti

Marianpäivän konsertti su 25.3. klo 19 Joutjärven kirkko

Kamarikuoro Kupariset
Baroque Ensemble Lahti
Sannamaria Salli, sopraano
Erika Harjukoski, altto
Hannu-Heikki Hakulinen
baritoni
Olavi Anttila, kuoron- ja orkesterin johto
vapaa pääsy ohjelma 5€
su 25.3. klo 19 Joutjärven kirkko Ilmarisentie1 Lahti

. Buxtehude - W.A. Mozart

Konsertissa oli noin sata tyytyväistä kuulijaa. Olin ensimmäistä kertaa kirkon korjauksen jälkeen konsertissa. Akustiikka oli parahtunut ja konsertista muodostui miellyttävä kokonaisuus. Ohjelmassa oli akapellaosuudessa tuttuja lauluja.

Iiittiläisessä Kupariset kuorossa on 17 laulajaa.

Joutjärven seurakunnasta on tullut huomattava kirkkomusiikin keskus Lahdessa.

6.1.07

Konsertteja

Kyoko Matsukawa pianokonsertti

Su 14.01.2007 klo 14.00

Ohjelmistossa:
Mozart, Bartók, Melartin, Takemitsu, Liszt.


Lahden ammattikorkeakoulu,
Musiikin laitos(Svinhufvudinkatu 6 F –G)
Kamarimusiikkisali

Vapaa pääsy

Sama konsertti Kyrönniemen pianoillassa:
http://www.yla-savo.fi/?newsid=3501&deptid=16594&languageid=3&NEWS=1

Duo-konsertti (sello Esa Korja, piano Kyoko Matsukawa)

Pe. 19.1.2007 klo 18.00

Ohjelmistossa:
Schumann, Shostakovich, Elgar

Lahden Seutakuntatalo
Kirkkokatu 5

Vapaa pääsy

Tervetuloa, tuo ystäväsikin.

Terveisin Kyoko ja Mikko