16.4.09
Pääsiäinen 2009 Tilaisuudet
Pitkänperjantain jumalanpalvelus käytännön mukaan ilman urkuja. Seurakunta lauloi ilman urkuja ja otti vastuun veisuusta. Tiirismaan lukion kamarikuoro lauloi Jukka Sairasen johdolla. Tutut virret herätti veisaavan seurakunnan.
Antero Mäkelän tekstinluku loi puitteet saarnalle. Olisi toivottavaa että sananjulistuksen puheilmaisu nousisi Mäkelän tasolle.
Olemme saaneet iloita tänä keväänä mikrofoonittoman laulun palaamisena.
Jumalanpalveluksen ääniakustiikka on löytynyt uudelleen. Liturgin laulu oli ajoittain liikaa vahvistettu. Pitkänperjantain kirkko oli selkeämpi kun urut eivät päästäneet pihaustakaan. Jumalanpalveluksien elementtien määrä oli pienempi.
Gospel kuoron konsertti jäi kustannussyistä väliin. Pääsiäisajan musiikkitilaisuuksiin osallistumista rajoittaa ohjelmien/lippjen kulut (noin 50€).
Pääsiäinen
Pääsiäispäivän jumalanpalveluksessa liturgi ilmoitti hienovaraisesti sielunhoitajan tavoin kirkkokansan joukossa tapahtuneesta sairauskohtauksesta rukoillen. Loppusoittona kuultu "Kritus nousi kuolleista" ei saavuttanut samaa tunnetta kuin ortodoksien laulamana.
Pääsiäispäivän Illan tuomasmessussa kävi ilmi kanttori Aurora Ikävalon (joka tuntui olevan tulessa koko pääsiäisen) laaja-alaisuus muusikkona sekä Kaija Jyrkän organisaatiokyky. Musiikkiryhmä oli yksi toimivimmista mitä olen kuullut.
Toinen pääsiäispäivä
Toisen pääsiäispäivän kirkkoon kerääntyi satakunta kuulujaa harmaasta aamusta huolimatta. Helpot ja tutut virret. Liturgi oli hienovarainen.
Toisen pääsiäispäivän GospelStomp jaksoi vielä vetää väkeä. Paikalla oli noin viisi kuulijaa laulajaa kohti. Illan kohokohta oli Martti Peipon klarinetti. Peippo on yleismuusikko jolta onnistuu barokin esittäminen aina teatterimusiikkin asti. Vaikutelmaksi jäi että gospel tarvitsee suursiivousta.
4.3.08
Gospelkuoro kutsuu konserttiin Facebookin avulla
Event: Gospelkuoron Kauneimmat Laulut
What: Concert
Host: Lahden Gospelkuoro
When: Friday, March 21 at 6:00pm
Where: Ristinkirkko
27.2.08
Jeesus rockin pioneeri Larry Norman kuoli 60 v
Norman ei päässyt varsinaiseen kuuluisuuteen vaan oli kunnon perusrokkari omalla paikallaan.
9.1.08
2.5.07
Wappukommentti
En ole saanut kirjoitettua omaan blogeihini talven aikana juuri mitään. Asioihin ei ole aikaa paneutua. Muusikotkin turvautuvat improvisaatioon kun ei ole aikaa tehdä sävellykseksi nimitettävää. Sattumalta syntyy helmet kuten Jouluyo juhlayo...
Iloitsen Timo Pokin eriävästä mielipiteestä Timo Koiviston asiassa. Muista Markku Suokonaution kannanoton että kirkon katon tulisi olla korkella tässäkin asiassa.
Ärtymys nostaa päätään vaikka kuinka yrittäisi olla korkeakirkollinen ja henki tuntuu tunkkaiselta kun terve tuuletus kielletään.
Kävelin wappuna Lahden satamassa johon oli tulossa pienehkö sos.demien vappumarssi. Kirkon edustusta ei näkynyt, mutta sataman aukioilla oli vastassa HELLUNTAISEURAKUNNAN teltta Waskiveljineen. Privaatiteltta oli pikku vesijärven puistossa, grillissä pastui purtavaa, trubaduuri lauloi kitaran säestyksellä - oli ihanaa että helluntaiseurakunta järjesti ohjelmaa...
Aukku
30.12.06
Matlock Hour Of Power jumalanpalveluksessa
Kolme vuotta sitten Griffitillä oli sydänongelmia. Haastattelussa sanoi luuluvansa Heart Disease järjestöön ja olevansa Zipper Club:in jäsen. Suomessa samaa tomintaa on Sydänliiton alueyhdistyksillä.
Andy Griffith haastattelun käsikirjoitus.
Videot menevät kolmen viikon kuluttua arkistoon.
22.12.06
Lahden Gospelkuoron GospelChristmas
Alussa mietitytti mitä on Kirkoseudussa mainittu gospel käsittely?
Googlen ehdotuksia:
- Varmista, että kaikki sanat on kirjoitettu oikein.
- Kokeile eri hakusanoja.
- Kokeile yleisempiä hakusanoja.
Kuoron konsertti oli paras mitä olen siltä kuullut. Innostunut kuoro. Ennen kuoron tuloa puheensorina oli huomattavasti voimakkaampaa muutoin kuin kirkkokonserteissa - odotettin jotain erityistä. Anders Öhrwallin sovitus? - Maa on niin kaunis osoitti kuoron kyvyn laulaa vanhempaakin musiikkia. Meno nousi melkoiseksi loppua kohti.
Ohjelmisto koostui suomalaisesta uudesta hengellisestä musiikista. Vanhoista tutuista joululauluista sekä jenkkigospelista. 50-henkisen kuoron kanssa esiintyi ammattimuusikoista koottu bändi ja lukuisia solisteja omasta kuorosta bändin solistien lisäksi.
Ohjelmaan olisi toivonut tietoa sovittajista. Ohjelman tekstit oli laatinut Lealiisa Kantola
Marjaana Turunen oli hionut kuoron hyvään kuntoon. Harva tietää että kuoron laulajista vaihtuu lähes puolet vuosittain.
Bändistä (9 henkinen ja kaksi laulusolistia) nousi esiin Martti Kuittisen kosketinsoittimet: piano, hammondin lailla soiva Nord Clavia ja Virtasen 52 äänikertainen urut. Kuulin ensimmäistä kertaa ”makeata hammond” sointia Ristinkirkossa.. Vesi tuli suorastaan kielelle. Kuittisen rekisteröinnit urulla olivat nappisuorituksia paljon vaativalla urulla. Artjärvi ei taida tietääkään kanttorinsa taitoa. Muistan Kuittisen Beatles konsertin Lahden torilla muutama vuosi sitten. Kuittinen on tominut mm. Sirkustaiteilija Prof. Bluffon säestäjänä.
Erikoisuutena oli kaksi miestanssijaa. Odottelen syntyykö vastaavaa keskustelua kuin urkuviikon avajaiskonsertista. Kulttuurillisesti elementti kuuluu esitettävään musiikkiin. Katsotaan hyväksytäänkö se.
Miksaaja oli paras Mika Koivusalon ohella mitä on Ristinkirkossa ollut. Miksaaja oli kirkon takana ja hallitsi asiansa.
Paikalla oli 580 kuulijaa. Vaikuttaa että tänä vuonna väki ei ole lähtenyt niin runsaasti liikkeele kuin aikaisemmin, sama asia on ilmennyt aikaisemmissa konserteissa.
Kommenteista kuoronjohtajan tunnelmat: Meillä oli ainakin mukavaa. Toivottavasti se välittyi. Mulla oli helppo homma, kun oli niin paljon ammatti-ihmisiä ympärillä.
Marjaanan vastineesta selvisi "gospel käsittely"