24.5.07

Akustinen unelma romahtamassa??

Akustinen unelma romahtamassa??

Olemme olleet Sibeliustalon akustiikan lumoissa. Sanotaan että kauneus on katsojan silmissä. Sanottaisiinko että hyvä akustiikka on kuuntelijan korvissa? Musiikkikin on muuttumassa mm. videoiden myötä katsottavaksi kuuntelun lisäksi..

Pystyyköhän kehittynyt korva mukautumaan luettuaan Sibelistalon vastineen (Etelä-Suomen Sanomat 25.5.2007): Lahden Sibeliustalolla on suostuttu lykkäämään akustisten ovien korjaamista, jotta kaupunki saisi kiireellisemmät korjaustarpeet hoidetuksi. Näihin kuuluvat muun muassa homekoulut.

Urkujen saamisen jälkeen (Erkki Krohnin mitalisuoritus!) Heksingin sanomien arvostelija kyseenalaisti akustiikkaunelmamme.

HS:n kulttuurikeskusteluissa käsitellään myös urkujen soinnin voimakkuden riittämättömyyttä. Keskusteluista kannattaa lukea urkuäänittäjän selventämän ajatuksen soinnin voimakkuuden tasosta. Urkujen äänen voimakkuus on yhtenevä hiljaisen ruohonleikkurin kanssa nimimerkki urkuäänittäjän mukaan.

En ole vielä ollut urkukonsertissa sibeliustalossa (loppuunmyyty urkukonsertti!!), mutta vaikutelmaksi on muodistumassa urkujen uudelleenäänittämisen tarpeellisuus ettei vaikutelma ranskalaisromattisesta puupillien pörinästä vahvistuisi (vapaa lainaus sveliustalon esitteesta). Timo Kiiskinen ei pidä urkuja oikeana ranskalaisromattisena urkuna (HS)

Leftlegless

Maailman lyhin kävelykatu?

Lahdessa avattiin osa Rautatienkatua kävelykaduksi. Korttelin mitalla liikkuu kuitenkin rekkoja ja jakeluautoja liikkeiden logistiikan hoitamiseksi.Mm. Sokoksen huoltoajo tapahtuvat kävelykadulta. Tunnelma on ajoittain sama kuin torilla markkinapäivinä.

Pihatalkoot


Susku ja Satu

Minna ja Annikki

Manu
Posted by Picasa

Mitallisuoritus

Uusilahti kirjoitti Sibeliustalon uruista: Mitalisuoritus:

  • ilman Erkki Krohnia ei urkuja nyt olisi.
  • näitä asioita on hoitanut (Pro Organo Pleno) yhdistyksemme projektisihteerinä ja rahastonhoitajana koko yhdeksän vuoden ajan toiminut Lahden konservatorion hallintopäällikkö Auni Myöhänen.

Auni oli pitkään urkuviikkojen toimistonhoitajana ja oli lähes Mrs. Kirkkomusiikki. Toivottavasti Auni olisi käytettävissä Kirkkomusiikki-asioissa.