18.7.09

Biitsi 2009 Karirannassa



video

Lentopalloliitto järjestää ydessä yhteistyökumppanien kanssa kaksipäiväisen rantalentopalloturnaukset Karirannassa 18-19.7.09. Biitsi.fi

Erinomaisessa järjestelyssä oli yleisöpalveluissa huomoitu lämpimän sään nestuhukkaa pienentämään ilmainen pullovesipullo GET INSPIRED BY ( Långvik ), jota jaettiin jäätelökojun vieressä! Harvoin maksetaan siitä että menee katsomaan ottelua - juomapullon pantin saa kaupassa käynnin yhteydessä.

Biitsi 2009 tapahtuman ympärisrönhoitoon oli kiinnitetty huomioita, roskienkerruussa käytetään PAFE-teknologiaa. Roskikseen on vammaisenkin helppo laitaa roskat. Toivottavasti ratkaisu olisi pysyvä.

Lähettäjä Biitsi 2009 Kariranta

16.7.09

Vatikaani ylistää uutta Harry Potter-elokuvaa - HS.fi - Kulttuuri

Vatikaani ylistää uutta Harry Potter-elokuvaa - HS.fi - Kulttuuri:
"Uutta Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvaa ylistetään Vatikaanissa, kertoo brittiläinen sanomalehti The Guardian. Käänne on yllättävä, sillä Vatikaani on aikaisemmin syyttänyt nuorta velhoa nuorison turmelemisesta.

Vatikaanin virallinen sanomalehti L'Osservatore Romano kehuu elokuvaa sen korrektista tavasta kuvata teiniromansseja, ja sen sanomaa hyvästä, joka voittaa pahuuden aina."

Amerikkalaistutkimus: Avioero todennäköisempi avoliitossa eläneillä - HS.fi - Ulkomaat

Amerikkalaistutkimus: Avioero todennäköisempi avoliitossa eläneillä - HS.fi - Ulkomaat:

15.7.2009 19:44 STT–AFP

Ennen naimisiinmenoa yhdessä asuvat pariskunnat eroavat paljon todennäköisemmin kuin vasta vihkimisen jälkeen yhteen muuttaneet.

Denverin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aiemmin avoliitossa eläneet pariskunnat olivat myös muita tyytymättömämpiä avioliittoon."

15.7.09

Antivirus ohjelmat eivät havaitse uusimpia haittaohjelmia | Tech News on ZDNet

Raportti Commtouch Q2 2009 Internet Threats Trend raportti: Antivirus-sovellusten toimittajat ovat vaikeuksissa uusien sähköpostivieusten kanssa.

Major antivirus engines failing to detect malware | Tech News on ZDNet: "Antivirus vendors are having trouble keeping up with e-mail viruses, according to a new security report.

Released Tuesday, the Commtouch Q2 2009 Internet Threats Trend Report noted a spike in the number of e-mail viruses that slipped past major antivirus engines between late May and June. The security vendor based its findings on the analysis of over 2 billion e-mail messages and Internet transactions daily in its cloud-based global detection centers."

Alkotaksi tuo Virosta viinaa pääkaupunkiseudulle - HS.fi - Kaupunki

Alkotaksi tuo Virosta viinaa pääkaupunkiseudulle - HS.fi - Kaupunki: "Alkotaxista vastaava Vasili Visnapuu vakuutti toiminnan olevan laillista.

'Laitonta olisi tuoda alkoholia Suomeen ja myydä se täällä, mutta nyt kauppa tapahtuu Virossa. Me emme vain ota rahaa toimituksesta.'"

Tekstaava teini putosi viemäriin (It-viikko)

Tekstaava teini putosi viemäriin (It-viikko): "
15-vuotias Alexa Longueira löysi itsensä puolitoista metriä maan alta pudottuaan auki olleesta viemäriluukusta."

Teräväpiirto-tv rajoittaa radiomikrofonien käyttöä (It-viikko)

Teräväpiirto-tv rajoittaa radiomikrofonien käyttöä (It-viikko):
Hdtv-antenni
Radiomikrofonien ja huonokuuloisten apuvälineiden käyttöä joudutaan rajoittamaan tv-käytön takia, Viestintävirasto kertoo."

14.7.09

Kesäillan urkumusiikin kävijöiden määrä kasvussa

    Kesäillan urkumusiikin saama palstatila Ess:ssä on lisännyt konserteissa kävijöiden määrää. Ohjelmia on taitettu valmiiksi 70 kpl sekä 70 kpl ilman kansia.

  • 13.7. Pauli Pietiläinen, urut, organ – konsertissa ohjelmia oli taitettu 70 kpl, jotka loppuivat 15 minuuttia ennen konsertin alkua. Ohjelmia saattin lisää purkamalla seuraavuen kertojen ohjelmia aluksi 10 ja sitten 20 sekä ilman kansia myytiin noin 10 kpl. Kokonaistarve olisi ollut 120 ohjelmaa.

  • 20.7. Kamariorkesteri Soli Deo Gloria, joht. Juhani Lamminmäki, Chamber Orchestra Soli Deo Gloria, conductor Juhani Lamminmäki. Odotettavissa 250 kuulijaa. Hyvin tunnettu kokoonpano.

  • 27.7. Matti Vainio, urut, organ Odotettavissa 150 kuulijaa, Urkuyö ja Aria sarjan perustaja

  • 3.8. Hans-Uwe Hielscher, Saksa, Germany, urut, organ Odotettavissa 150 kuulijaa. Kuuluisa Saksalainen urkuro

  • 10.8. Gianluca Libertucci, Italia, Italy, urut, organ Odotettavissa 150 kuulijaa. Vatikaanin urkuri.

Ohjelmien kansilehtiä tarvittaneen lisää n 250 kpl yllåolevan arvion mukaan.


12.7.09

Mattopyykin lika rehevöittää järviä - HS.fi - Kotimaa

Mattopyykin lika rehevöittää järviä - HS.fi - Kotimaa: "STT
Juhani Niiranen / HS

Suurin kuormitus ympäristölle tuleekin mattojen liasta eikä pesuaineesta.

Suurin kuormitus ympäristölle tuleekin mattojen liasta eikä pesuaineesta.

Matonpesu laiturilla likaa ja rehevöittää vesistöä. Moni luulee, että ongelma ovat pesuaineet, mutta Pirkanmaan ympäristökeskuksen mukaan suurin kuormitus tulee mattojen liasta, kuten roskista, kuiduista ja savesta."

Arto Antturi

Arto Antturi:
"Vertaus Michael Jacksoniin ei ole retorinen keino saarnan elävöittämiseksi. On kyse siitä, tunnistammeko itsessämme ja toisissamme oman kutsumuksemme vai antaudummeko kyynisyydelle. Minua Michaelin elämä ja elämäntyö jäi puhuttelemaan. Hän halusi musiikillaan parantaa maailman hätää ja kärsimystä. Jossain määrin hän onnistui, ehkä jossain asioissa epäonnistui. Älä sinä ainakaan ala tuomariksi. Katso peiliin."