8.12.06

Sibeliusta radiossa

Tampereen kaupunginorkesterin konsetinlähetys sunnuntaina 10.12. klo 19.03.

Sibeliuspäivän liputus jäi huomaamatta

Skype chatti [10:25:42] Väinö Lahti sanoo:

Ei näy lippuja liehumassa. Ikkunastamme näkyy kolme tyhjää tankoa tuulessa huojuvan. En olisi tiennyt olevan liputuspäivän ellen olisi lukenut ajatuksiasi. Hyviä jatkoja Sinulle

Pelastusarmeijan joulupadat

Lahdessa on neljä pataa 15.-23.12 arkipäivinä. Viime vuonna padoille ei riittänyt riitävästi vapaaehtoisia. Apua annettaisiin jos vastaanottajia olisi ollut. Vapaaehtoistyö on vaikeuksissa.

Netissä voi auttaa oman pankkinsa verkkopalvelulla . Ohjeet http://www.pelastusarmeija.fi/auta

Joulupata website tarjoaa lisäksi mahdollisuuden osallistua myös ryhmäpottien kautta. Voit perustaa myös oman ryhmän.

Valoa Lahteen yhteisö on perustanut oman pottinsa. Kirjoita potin nimeksi Valoa Lahteen!

Säästöt vähentävät koulujen joulujuhlia - uskonnon opetuksen alasajo jatkuu

Säästöt vähentävät koulujen joulujuhlia - uskonnon opetuksen alasajo jatkuu
  • Juustohöylä puree: Keskipohjanmaa.net kirjoittaa: Joulujuhla toteutuu Lohtajalla ainoastaan Alaviirteen koululla /http://www.keskipohjanmaa.net/gen/420382.asp). Budjetissa ei ole varoja joulujuhlien järjestämiseen.
  • Täta ei tehty pulavuosinakaan!
  • Taivaassa ei tunneta juustohöylä-budjetointia. Pelastusarmeijan pitäisi ottaa tämäkin puoli hodettavaksi. Aikoinaan parikymmentä vuotta Salinkallion rehtori saksfonisti Salminen järjesti itse koulun joulujuhlat kun opettajat eivät tee opetuksen lisäksi enää juhlia.

Tyylikäs Lordi

Lordi lähetti edustajansa Linnan juhliin Olen samaa mieltä Jälkiviisaiden kanssa Tommi Putaaansuu on tyylikäs mies, kun ei itse mennyt Linnan juhliin.

8.12 Aamu

Aamun otsikoita

Yleinen liputus Sibeliuksen syntymäpäivänä

Sisäasiainministeriö määrää valtion virastot ja laitokset liputtamaan tänään, Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta. Sisäasiainministeriö suosittaa myös yleistä liputusta.
  • Asioin usein euromarketissa. Ess otsikoi: Sormus anastettiin sormesta Sykkeen Alkon edessä. Kiireaikoina kauppiaat laittavat tavarakoreja ja vaatetankojs käytävälle houkuttelemaan asiakkaita. Ahdasta on - edistää taskuvarkaiden ammattia. Alkon voi ohittaa pihan kautta kulkiessa.
  • Pelicans sai voiton neljän tappion jälkeen kukistamalla hallitsevan Suomen mestarin Hämeenlinnan Pallokerhon maalein 4-2. Hyvä Pelicans!
  • Järvet ovat 2,5 astetta lämpimimpiä. Lahden Continental Cupin osakilpailut siirtyvät Rovaniemelle leudon sään vuoksi.
Zidanen pusku
  • Arto Antturi pohtii blogissaan Zidanen puskua ja kuuluisan kirjailijan (!) Marco Materazzin selitystä (teos Che cosa ho detto veramente a Zidane - Mitä oikeasti sanoin Zidanelle) . Antturi: Kirja sisältää 249 asiaa, jotka Materazzi kertoo oikeasti sanoneensa Zidanelle. Useat niistä liittyvät tukkaan tai sen puutteeseen ("Olet kuin shampanjapullon korkki Prozac-meressä").
  • Näinköhän Marco Materazzi suunnittelee pelinsä etukäteen? Se että kirja on tehty osoittanee vinoiluja suunnitellun eräänlaisena henkisenä valmennuksena. Sidanen pusku oli varsin vaisu verrattuna siihen mitä tapahtuu ranskan siirtolaiskortteleissa ja kaupunginosissa.
Iltamenoja
  • Huippumuusikoitten Joulukonsertti illalla Ristinkirkossa kello 19. Jorma Hynninen baritoni, Laura Hynninen harppu, Kalevi Kiviniemi urut, Marko Ylönen sello

7.12.06

Hour of Power 37 vuotta

Hour of Power on 37 vuotta lähettänyt tunnin pituisen televisio-ohjelman viikottaisesta rukousjumalanpalveluksesta Crystal Cathedral kirkosta (Garden Grove, California).

Laajakaistan lähetys on koostettu puheista, haastatteluista ja musiikista. Haastattelujen seuraamisen tekee helpoksi mahdollisuus käsikirjoitusta seuraten.

Videolähetys
Haastattelujen käsikirjoitukset

Juice lähti taivaalliseen orkesteriin

Sana lehden pakinoitsija tarkkampujan muistokirjoitus Juicelle: Mansen körtti ja sanan voima

Taivaallista musiikkia

Torstain kevennys

Tapasin Karin kirjastolla. Menimme citymarkettiin ostamaan siimaa. Kari katsoi 77 vuotiaalle isälleen sopivaa pc-peliä. Kari auttoi enkelin figuurin ikkunaan. Kavelytuokion jälkeen menin saunaan. Lepäsin eduskunnan kyselytuntia seuraamalla. Päivällisen jälkeen kirjoitin lisäyksiä blogiini ja urkumafian blogiin myös.

Raittiin ilman tarve alkaa olla huutava. Kuitenkin kuuntelin kolmisen tuntia! Pipedreamsin adventin odotuksessa urkuohjelmaa - sitä ennen kevennyksenä Nigel Ogdenin viihdyttävää urkuria.

Torstai aamu


Torstai on "lauantaipäivä" . Siivous ja vuodevaatteiden vaihto. Uudehko bulkee-matto rapisi pohjakumia. Pyörätuli kasaa mattoa helposti. Yksiö on ahdas kun vinttikomeroita ei ole käytössä ja se vaikeuttaa ja hidastaa siivousta.

Pikkuvarpaaseni oli tullut vesikello - kenkä hankasi. Suojasimme putkella-Aamutoimissa meni tunti enenmmän kuin muina päivänä.

Aamun lämpötila oli klo 8 on kuusi astetta. Kostea ilma tuo nuhaoireta.

Itsenäisyyspäivän ilta

Illalla seurasin tv1:n lähetystä ja laitoin tietokoneen myös seuraamaan linnan juhlia. Aluksi tuntui että kyseessä oli eri lähetys. Jonkin ajan kuluttua huomasin että laajakaisyta puolella oli muutaman sekunnin viive.

Mtv3 lähetti kuokkavieras mielenosoitusta.

Juhlat tuntuivat loppuvan aikaisin. Kymmenen jälkeen oli lähetys jatkosta.

Lahdessa oli tosi lyhyt ilotulitus klo 18.

Linnan juhlat

Linnan juhlat sai katsottua myös netin välityksellä. Palvelu mahdollisti ulkosuomalaisten osallistu juhlaan.

YLEn Linnan juhlat 2006 -sivusto

Linnan juhlat Mtv3:n Ripsan ja Tomin päiväkirja valmistaumisesta selostustehtävään.

6.12.06

Evankeliumi, mutta kadulla se näkyi vain tekoina..

Olen ollut parhaimpina vuosinani mukana Lahden Katulähetyksessä. Pastori Arto Antturi on lomallaan vapaaehtoisesti töissä mm. kuloemantuomoita vastustavassa Comunità di Sant' Egidio yhteisössä. Antturi kommentoi tiuhaan tahtiin matkansa vaiheota

Arto Antturi kirjoittaa blogissaan Rooman rautatieasemalla

Eroina suomalaiseen kristilliseen katulähetystyöhön näytti olevan se, että italialaiset organisoivat huonosti, pysäköivät autonsa vielä huonommin, eivät ole kovin täsmällisiä, kukaan ei näyttänyt pomoilevan, pätevän tai osaavan toisia paremmin, evankeliumi oli näyttävästi ja luovuttamattomasti mukana, mutta kadulla se näkyi vain tekoina

Syksyllä kapellimestari Okko Kamu kertoi ess:n haastattelussa menneensä kibbutsille kesken kiireittensä oppimaan yhteisöllisyyttä - asentamalla vessoja.

Itsenäisyyspäivän ohjelmaa

Apteekkikäynti mopolla

Naapuri pyysi ostamaan yskänlääkettä. Muuten olisin taas ollut koko päivä sisällä.


Pyhäisin on auki apteekeista yliopiston apteekki. Apteekkiin on laitettu vanhaan taloon pitkä ramppi jota pitikin pääsee ostoksille ne jotka käyttävät apuvälineitä tai lastenrattaita Menin ostamaan yskänlääkettä. 50 – luvulla lääkäri kirjoitti reseptiin yksilöllisen mixtuuran ohjeen ja sisällön jonka apteekki valmisti. Valmiiden yskänlääkkeiden tultua onkin tiedettävä tarvitseeko limaa irrottavaa tai rauhoittavaa lääkettä. Apteekista onkin syytä kysyä mitä kannattaa ostaa.
Kassalta on mopolla peruutettava takaisin koska mopo ei mahdu kunnolla taittumaan ulko-ovelle.



Paluumatkalla huomasin kellon olevan 9.50, joten menin Ristinkirkkoon.


Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen aikana ilma oli poikkeuksellisen suosiollinen. Armeija oli pystyttänyt ulos teltan, joka oli laitteistoja varten (generaattorit ja vahvistimet)..

Jalkapallofanaatikko oikeusneuvosmies Jari Karppinen toivotti kirkossakävijän tervetulleeksi. Jumalanpalvelus oli musiikillisesti rikas. Veteraanisoittokunta säesti osan virsistä ja esitti alkusoiton. Veisuu oli voimakasta, osansa oli Lahden Mieskuoron paikallaololla. Mikko Kalliomaan työ näkyy kuoron soinnissa.

Erityisesti Anne-Mari Kopon liturgin osuus oli vahva ja tyylikäs (vaikkei jp:tä pitäisi arvostella). Saarnaajan ajatukset oli aluksi hakuteillä kun aloitti saarnansa (Tämän itseppäisyys itsenäisyyspäivän tekstinä on...). Saarna oli pikku lipsahduksesta huolimatta hyvin valmisteltu ja jäsennelty.

Kanttorit pysyivät taka-alalla ja antoivat vieraiden musiikin nousta esiin. Kaisa Kauton laulussa on taitoa ottaa huomioon kovaäänislaitteiston ongelmat – tulos on miellyttävä. Pauli Pietiläinen hallitsee hankalan soittimen rekisteröinnin.

Tekstinlukijana Esko Ojala selvästi artikuloivana antoi arvonsa lukukappaleille. Ojalan ”spiikkaus” esim. Liput poistuvat on selkeää. Toivoisi että häntä voitaisiin käyttää enemmänkin.


Sankarihaudoilla oli seppeleen lasku. Näin tuttuja joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan.



Puolueet yksimielisiä: Viina liian halpaa

Tätä on jo pitkään odotettu. Puolueet yksimielisiä: Viina liian halpaa

Toimiessani Joka-Pojan Raittiusliitossa aistin raittiuden vastaisen ilmapiirin. Olimme taitamattomia ja keskustelutaitomme puutteellista. Pentti Sormunen loi yhdistyksen joka ei ollutkaan edes seurakunnassakaan toivottu edustaessaan hyväksi koettuja arvoja.

Linnan vastaanotto netti-tv:stä

Kuvaa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlista on nähtävissä Mtv3:lta heti itsenäisyyspäivän iltana. Katson kuitenkin mielummin ylen lähettämää vastaanottoa.

Phnetin uutisointi

Aamulla klo 7 phnetin uutisia selatessa oli linkki , joka syntyy automaattisesti. Lukijan on oltava tarkkana ettei luekaan takaperin (alhaalta ylöspäin) uutisia, joilloin saatta jäädä viimeinen tieto huomamatta. Moni aloittaa lehden lukemisenkin takasivulta.

6.12.2006 uutisista

Suomi juhlii itsenäisyyspäivää Lue koko uutinen »

Itsenäisyyspäivän aamuna radiossa soi suomalaista mieskuorolaulua - todella miellyttävä aamunavaus. Aamu jatkuu kynttilöiden estimisellä kaapeista. Aioin laittaa sähkökynttilät ikkunaan turvallisuutta ajatellen. Teneriffalla Candelerian kirkossa käydessä huomasin siellä myytävän led-kynttilöitä . Kuva Candelerian kirkosta

From LOMA
  • Paraati on aikasin jo klo 8.45. Jaksankohan lähteä? Forecan ennusuksen mukaan aamusta alkaen sataa iltaan saakka.
  • Vaikken käy jääkiekkopyhätössä Isku Areenalla vaikuttaa että Pelicans on asettanut järkevät tavoitteet - pyrkivät vakiinnutamaan asemansa sarjassa, eivätkä puhu mestaruudesta.
  • Ylen uutisissa kerrottiin "Koululaisten arvioinnista puuttuu tasa-arvo" Lue koko uutinen » Ei ole kummallista että muukalaisviha nostaa päätään, kun koululaitoksessa tällainen arvomaailmakin on edustettuna.
  • Sibeliustalo suututti yritysjohtajat . Artikkelissa viitattiin myynnin vaikeuksiin kun pari sataa paikkaa saadaan myyntiin vasta kolme viikkoa ennen esitystä. Tähän asti on minulta puuttunut usko että paikkoja on vielä vapaana.

5.12.06

60 vuotispäiväni 2.5.2005

Syntymäpäiväni kuvat - Pekka Paloranta

Kävelyharjoitukset ja vesivoimistelu

Olen menettänyt vasemman jalan diabeteksen seurauksena. Jalan tynkäni on lyhyt, joudun laittamaan sen jalkaan avustajan kanssa. Niina on opiskelukaverineen harjoittelemassa talossamme. Tytöt laittoivat proteesin paikalleen nopeasti ryhmätyönä. Tein aamulla kävelylenkin talon ympäri. Kävelin jyrkkää rinnettä. Pyörätuolia työntäen seurasi Niina.
Niina opiskelee ammattikorkeakoulussa hoitajankadulla Sosiaali- ja terveysalan laitoksessa. Olin töissä siellä 1994 - 1996. Kävelymatka ei ole huimaava tavalliselle ihmiselle.

Kävelynopeuteni on 0,9 km tunnissa - jos jaksan kävellä niin pitkään. Parisataa metriä kerralla on paljon. Lenkin aikana satoi hieman, muttei paljoa. Uusin lenkin - tällä kertaa Niina seurasi mopolla (MiniCrosser), samalla tutustui tulevan työn apuvälineosuuteen. Niina oppi ajamaan, käyttämään vapaakytkintä ja laittamaan mopon lataukseen.

Iltapäivällä lounaan jälkeen oli vesivoimistelu. Tein fysioterapeuttien, Katja Kydön suunnitteleman ja Kirsi Volasen täydentämän ohjelman. Kesto oli noin 30 minuuttia. Samalla verestin hoitajankadun kuulumisia Ninan ollessa apuna ja turvana.

Tietoa vesiliikunnastaja tarvikkeiden hoidosta
Wikipedia vesijuoksu
Vesiliikunnan uutiset
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy

Tiistai-aamun tunnelmia

Heräsin aikaisin jo klo kaksi hikisenä. Kävin suihkussa ja tutkin kaksi tuntia Bloggerin kuvien siirto-ongelmaa. Tietoliikenneasiantuntija Chuck (Blogger for Dummies kirjoittaja) osoittatui olevan metodisti mikä luo vahvan pohjan työlle.

Aamun uutisia ylestä surfattua kiinnitin huomiota kielikuvaan Niinistö tulee, oletko valmis? Niinistö ei ole vapahtaja, kokoomus hakee voimakasta tukea. Niinistö aikoo erota Euroopan keskuspankista, kun Katainen ei olekaan saanut samanlaista karismaa.

Päivän ohjelmassa on aamusta sairaanhoitajan kontrolli (Leena). Katsotaan paino, verensokeri, verenpaine ja tarkastetaan ihon kunto proteesin tukialueella.

Myöhemmin ohjelmassa on vesivoimistelu. Sain ohjaajasi fysioterapeuttiopiskelijan ammattikorkeakoulusta. Yleensä en ole käyttänyt opiskelijoita avustuksessani. Oltuani töissä hoitajanjadulla, tunnen lukkarinrakkautta terveysalan laitokseen. Kaipaan vieläkin sen innostavaa ilmapiiriä.

Pelastus blogin kadonneelle kirjoitukselle

Etsin ohjeita kielenhuollosta. Hain ja Google löysi, muttei - sivua ei löytynyt.

Google tarjosi urlää
  • "www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/ - 100k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja".
Linkki ei toiminut - www.nic.fi oli muuttunut muotoon http://nic.fi.

Kun linkkiriviä luki edelleen ja valitsi Välimuistissa , sivu löytyi Googlen cachesta.

Sovellus: Jos tuhoat vahingossa sivun blogista, käytä Googlea tai muun hakukonetta, saatat löytää sivun

Kielikello

4.12.06

Taksat nousivat

Uudet terveyskeskumaksut

Käynti terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla 11 euroa/käynti
Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaalle eikä maksua peritä sotaveteraaneilta (veteraanitunnus)
Lääkärintodistuksesta peritään 27 euroa.
Terveyskeskuksen päivystysmaksu 15 euroa/käynti

Paikallisliikenteen taksat nousivat 1.12.2006.

LAHDEN PAIKALLISLIIKENNE

TAKSAT 1.12.2006 alkaen.

0 - 6 km 6 - 12 km (esim. Ahtiala, Salpakangas)
Kertamaksu 2,70 euroa 3,10 euroa
Lasten kertamaksu 1,40 euroa 1,60 euroa
Yötaksa klo 23.00 - 04.00 (ei peritä näyttökortista)kaksinkertainen
Eläinmaksu 1,40 euroa
40 matkan kortti 69,90 euroa 75,90 euroa
20 matkan kortti 35,00 euroa 38,00 euroa
Lasten 10 matkan kortti 14,00 euroa 16,00 euroa
30 päivän näyttökortti 51,00 euroa 1.1.2007 alkaen.

Bussit-foorumi

Juha Christensen vuoden lahtelaisehdokkaaksi!

Juha Christensenin kanssa olimme samaan aikaa seurakuntanuorissa 20 - 30 vuotta sitten. Juha toimi aktiivisesti Joutjärven seurakunnassa. Tapasin Juhan kirkkovaltuustossa nelisen vuotta sitten uudelleen. Juha oli kaupunginvaltuustossa - "poliitikkona". Tuntui siltä hänen selkeät sanansa eivät menneet perille.

Aacheniin on saatu rauha aikaan. Ehdottaisin Juhalle Vuoden Lahtelaisen arvoa.
Wikipedia

IT-Viikko: Skanneri riisuu matkustajan lentokentällä

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan yksityisyys turvattu.

Nuorena kaupiteltiin kiikaria jolla saattoi nähdä naisten vaatteiden läpi. Nyt Skanneri riisuu matkustajan lentokentällä

Phoenixin Sky Harbor Airport aikoo ensimmäisenä ottaa testikäyttöön kiistellyn matkustajien läpivalaisujärjestelmän. Valaisulaitetta on kehitetty vuosia, jotta se ei paljastaisi liikaa matkustajista.

Wikipedia

Itviikko
http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=1

Vammaiskuvaajien yhdistyksen Website -

Welcome to the Disabled Photographer's Society Website
http://www.dps-uk.org.uk/

Blogger tarjosi yksinkertaista tekstieditoria

Viikonloppuna puuttui Firefoxissa bloggerin editorista compose eli sillä piti kirjoittaa kuin html:ää kirjoitettiin 90 luvulla. Joten opettelin käyttämään mail-to-blogger linkkiä. Bloggeriin laitetaan esim salasana hommissa esim. minä.itse.hommissa@blogger.com. Huomasin että kun emailit lähettää pelkässä html muodossa jälki vaikuttaa hyvältä. Kuvia ei liittää tällä tavoin - niitä voi lähettää Picasalla,

Sitten eilen illalla käytinkin Internet Exploreria ja editori toimikin kuin pitääkin toimia. Blogger For Dummies kehotti tyhjentämään yksityisyystiedot -ei auttanut. Vasta kun olin kirjautunut Google.fi palvellun alkoikin Firefox toimia. Taisi Googlen browser sync aiheuttaa on ongelman (Google xpi)

Opetus: pidä useampi selain PC:ssä että selviät ongelmatilanteissa.

Aukku

DigiDigi - kamera kotiin, ei juhlaan?

Elämä on kohta yhtä digiä. Kaupat mainostavat Elämme Digiaikaa. Aikoinaan Tiki oli jääkiekkokaukalossa. Nyt on sitten useampi digi kotona (Kameraa, kannykkäkameraa, digivideokameraa, digiboksia). Digikameroita paria kolmea sorttia ja ja useampaa mallia.

Ainoa mikä puuttuu on käyttöohjeet, joita varten tulisi olla sitten kannettava tietokone eli laptop. Ohjeet yleensä niin pientä pränttiä ettei niitä vanhempi näe kunnolla.

Aikoinaan ennen zoomin tuloa kannettiin selkävaivojen saantiin asti kameralaukkua vaihto-objektiiveineen, Nyt tarvittaisiin siis oheisvälinelaukku tai kätevät kärryt - rollaattorin käyttäjät ovat etuasemassa kun siihen saa koriin tavaraa. Selkävaivoja vähentävät uudet puhelimet kameroineen ja televisioineen.

Toisaalta se onkin hyvä ohjelmanumero esim.. häihin. Elin sunnuntaina 50-vuotispäivillä ja istuin pöydässä yhdessä entisen valokuvaajan ja tiedottajan kanssa. Heillä ei ollut digiä mukana ja toimittaja sanoi ettei muista mihin on laittanut kameransa. Mikäli digikamera olisi ollut mukana eivät olisi nauttineet juhlasta vaan olisivat olleet järjestelyjä hoitavassa taustajoukkueessa.

Aulis Parviainen

3.12.06

Itsenäisyyspäivä 6.12.

Lahden kauppatori: Itsenäisyyspäivän paraatikatselmus klo 8.45

Klo 10 sanajumalanpalvelus , Kiitos isänmaasta Ristinkirkossa Hannu Lehdeskoski, Anna-Mari Kopo, Pauli Pietiläinen, Kaisa Kautto, Lahden mieskuoro joht. Mikko Kalliomaa. Veteraanisoittokunta, joht Jorma Alanne

Pikku Veskun urkulampi: Itsenäisyyspäivän vesiurut klo 17
Radio- ja tv-museo: Metsola - muistojen joulu klo 10-17
Sibeliustalo: Kansalaisjuhla klo 12-13.30

Paavina voi ajatella eri lailla kuin professorina

Arto Antturi blokissaan:
Kun Ratzingeristä tuli paavi, yhteisö (Comunità di Sant' Egidio) tietysti odotti mielenkiinnolla, miten suhde kehittyisi. Vuonna 2005, jolloin hänet oli juuri valittu, Ratzingeriltä ei tullut Rauhan rukoukselle mitään viestiä. Johannes Paavali oli lähettänyt sellaisen aina, joka vuosi. Tämä jonkin verran mietitytti yhteisöä. Katkos kuitenkin johtui vallanvaihdokseen liittyvästä perinteen katkeamisesta. Tänä vuonna, kun vietettiin Rauhan rukouksen 20-vuotuisjuhlaa Assisissa 4.10., Ratzingerilta tuli tapahtuman osallistujille 6-sivuinen yksityiskohtainen ja teologinen kirje, jossa hän antoi täyden tukensa.

Regensburgin puheen jälkeen paavi joutui myös pyytämään yhteisöltä diplomaattista apua, kun islamilaisessa maailmassa alkoi kuohua. Sattumalta kardinaali Soldano oli juuri mielenosoituksia edellisenä päivänä jättänyt tehtävänsä Vatikaanin ulkoministerinä ja uusi Bertone oli pihalla kuin lumiukko. Kohu ainakin opetti uudelle Rooman piispalle, että professorina voi ja saa ajatella asioista eri tavalla kuin paavina. Paavi vaikuttaa tekemisillään jopa enemmän kuin puheillaan. Kardinaalien tekemisistä kukaan ei pidä lukua.

Päällekkäistä juhlaa

Sunnuntaina 3.12 olisi pitänyt olla
Kiireessä valitsin Ilkan juhlan.

Ilkka Koivisto 50 vuotta 3.12.2006

Ilkka Koivisto 50 vuotta 3.12.2006 Tonttila-salissa.

Paikalla oli noin viisikymmentä Ilkan tuttavaa
Ohjelmassa oli ateria, yhteislaulua ja kahvit.

Lähdin klo 16 ensimmäisenä. Muut jäivät juhlistamaan ja muistelemaan yhteistä taipaletta. En osannut varat kunnolla aikaa. Seuraavalla kertaa varaan koko päivän (tosin Ilkka ei täytä toista kertaa viittäkymppiä):

Tonttila-sali

Kuvia Juhlavieraista odottavasta valmiiksi katetusta salista

Kranssi

Voitin Etelä-Suomen Sanomien kranssiäänetyksessä katajakranssin.
Äänestyksessä annettiin n. 2000 ääntä.
Valisemani katajakranssi sai 250 ääntä.
Olin yksi neljästä palkitusta

Maija-Liisa (yksi avustajistani) laittoi sunnuntaiaamuna oveen paksumman naulaan - paikalla pysyminen on taattu.

Harviainen pianoduo

2.12. klo 14.00 Pianokonsertti ” Neljä kättä ” Tsunako Saito ja Kyoko Matsukawa, piano, Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos (Svinhufvudinkatu 6 F –G) Kamarimusiikkisali

Ohjelmassa oli

  • Schubert: Fantasia f-molliop.103
  • Bizet:Jeux d'enfantsop.22 (Lasten leikki)
  • Bekku:Festain the north Japan (Juhla Pohjois-Japanissa)
  • Rahmaninov: Six morceaux op.11 (Kuusi kappaletta)