21.3.08

Tuomasmessun järjestysmiehet Turussa

Turun Tuomasmessut ovat osa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän toimintaa, jota järjestää tuomasvanhemmisto yhteistyössä Suomen Liikemiesten Lähetysliiton kanssa. Messu vaikuttaa hyvin organisoidulta ja ei ole ihme että järjestysmiehet ovat mukana vaikka olemme luottaneet suntioihin joita ei ole riittävästi. Kirkkoväärtikoulutukseen tulisi otaan aineksia elävästä elämästä.

Ess:n artikkelin mukaan ministeri Kanerva on ristinkantajana. Kanervan testiviestikohun johdosta on uhattu messua järjestyshäiriöllä. Kanerva tuo messuun paljon utelista väkeä, Kanerva on osallustut aiemminkin tekstin lukijana Tuomasmessussa.

Kanerva kantaa vastuutaan seurakunnan jäsenenä osallisuessaan näkyvällä tavalla (ristinkantajana) olemalla syntisen epäilevä tuomas julkisesti.

Jumalanpalveluksissamme on kirkkoväärtit joiden arvoa järjestysmieskoulutus tuskin vähentäisi. Lahden messuissa on muutenkin ahdasta seitsemän alttarin ahtauttaessa käytäviä joten professionaalisen otteen lisääntyminen tilaisuudenjärjestämiseen on tervetullutta.

Liikemiesten Lähetysliitto on ottanut ammattimaisen otteen messun ohjaamisessa. Seuraava askel olisi ensiapumiehistö paikalle.

HS:n verkkolehden mukaan Kanerva luki tekstin ristin kantamisen sijaan, Kirkon ulkopuolella oli mielenosoittajia kyltteineen.
Blogged with the Flock Brows

19.3.08

Miellyttävää postia

Willow Creek kirkko lähettää sopivan harvoin postia maallikon johtajuudesta. Tämän kertaisen kirjeen yksi aihe on kuinka jäsenet saadaan sitoutumaan.

Linkki artikkeliin --> Here are 7 ways

Sekaantuminen ja turhautuminen on seurauksena suuresta tilaisuusmääristä. Sopiva järjestelmä vähentää ratkaisevasti työntekijöiden aikaa tilaisuuksen, niihin ilmoittautumisen, esitysten ja lahjoitusten hallitsemisessa.Tuloksena hengelliset tehtävät saavat enenmmän aikaa kun muodollisuuksien hallinta.

Ote englanninkielisestä listasta kuinka sitouttaa:

1. Avaa kaleneterisi yhteisöille! Tutkimus osoittaa että 70% websiten kävijöistä etsivät tilaisuus tietoja. Kannattaa esittää viimeisin tieto työmuotokohtaiesti päivityksineen.

2. Käytä ONLINE & ON-SITE sisäänpääsylippuja, Kävijät odottavat mukavuutta kaikkialla minne menevät. Tarjoa mukava tapa varat lippuja websitessasi. E-Lippujen Online tulostus.

3. Tavoita heidöt emaililla ettei heidän tarvitse käysä webissä. Lähetä tarkka hakutun tilasuuden info.

4. Tarjoa mahdollusuus ilmoittautua tapahtumiin millon ja missä tahansa. Kävijät eivät halua jonottaa. Tarjoa 24/7 ilmoittautumien webissä jossa kävijä merkitsee tulonsa tapahtumiin, SAAT TARKEMMIN SELVILLE TULIJOIDEN MÄÄRÄN.

5. Mukauta tiedotusta. Tarjoa automaattisen uutisten tilausta työmuotokohtaisesti.

6. Käytä paikkavarausta tavoittamisen työkaluna - tilaisuuksissa paikka löytyy helpommin sekaannuksia välttäen.

7. Tarjoa helpompi tapa lahjoittaa. Kävijät eivät kerkiä kaikkiin tilauusuuksiin.