31.12.06

Vaikuttamista voi opetella verkossa

Olen ollut kirkkovaltuuston varajäsen neljä vuotta pienen Valoa Lahteen valistijayhdistyksen kautta. Tällä kertaa Valoa Lahteen ei asettanut ehdokkaita. Aikaisemmin pienryhmämainen toiminta ei riitä enää sataa lähentelevässä seurakuntaväen yhteisössä.

Olemme kummastelleet ohjelmaa Aikamatka sisäoppilaitokseen jossa modernit brittiteinit viettävät kuukauden 1950-luvun oppikoulussa. Luonnonteiteden koevastauksia vaadittiin esseenä. Sisäoppilaitoksen taidot olisivat nyt tarpeen.

Tarvitaan kolme osaamis-elementtiä:



1. Audiovisuaalinen esitystaito
2. Demokratian taito
3, Lobbaus-taito

joita ensimmäinen on osittain hallussa. Eli 5/6 osaa tarvitsee kohentamista.
  • Demokratiataidot törmäävät jo ensimmäisen neuvotteluun - kuinka tulee toimia kun omat ajatukset eivät ole muotoutuneet ja yhteisön säännöt ovat kirjoittamatta sen lisäksi kun 50 - 60 osallistujaa ei ole valmistautunut kokoontumiseen.
  • Lobbaus sanalla on negatiivinen maine - päätöksiä tekevät kaipaavat lobbaajan esitystä.
  • Verkko-opinnot tulevat avuksi? Maallikon koulusta saisi olla muussakin kuin raamattutunneilla.
  • Resurssointi on tarpeen ettei tulisi vapaaehtoistyön burnouttia. Mitoitettava palvelutehtävä oikein ettei pala puhki.

Videoita vapaaehtoisuudesta (englanniksi)
Nettiradio Mikael http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/opetus/vaikuttamistaidot/

Lomalla chatin käyttö

Chattailen kahden lapsen kiireellisen äidin kanssa. Kolleegani kymmenen vuoden takaa.


Kolleegojeni kanssa on kehittynyt tapa jossa keskustelemme Skypellä ja lähetämme toisillemme tekstillä (chat) havaintomme. Puhetta tuetaan kirjallisesti. Web-kamerasta ei ole paljoa apua.

Iltachatteja I

Rouva S. Lomalla lastensa ja isänsä kanssa Kuusamossa

Minkälainen ilma?

-10 puolipilvinen ok hiihtokeli - kävin isän kanssa 15km tänään. Eihän lahteen ole tullut lunta?

Täällä on sivistys kaukana - sellainen erähenki...
paitsi tämä itse virittelemä langaton verkko muutamaksi päiväksi...
256mb taloon langaton ja sitten 100m talon sisällä...
niin pääsen tuosta normaalipöydästä irti...
mutta eihän siellä sisäisellä niin väliä ole...
tämä 256 riittää tähän mitä teen.

Opintohuolet painavat...

Yritän tehdä moodlesta jotan oppimateriaalia....ahaa ...en ennätä kurkkia tuota nyt...yritän taistella portfolion ja moodlen kanssa.

Iltachatteja II

Löysin keskustelualueilta: Onpa olemassa yksi pilasäveltäjäkin, amerikkalaisen musiikkitieteilijän Peter Schickelen luoma P. D. Q. Bach (puhekielen ilmaus P. D. Q. — pretty damned quick — merkitsee ’niinkuin olisit jo!’), muka J. S. Bachin unohdettu nuorin poika.

Hänen teoksensa ovat korkeatasoisia (George On My Mind — Chorale Prelude On A Russian Folk Song) klassisen musiikin sävellyksistä ja tyyleistä, ja hän tekee pilaa mm. kiihkoisänmaallisuudesta ja minimalismista Monty Pythonin tyyliin. — Suomesta musiikillisen leikinlaskun perinne osin puuttuu (vrt. Tarasti 1986: 43–44).


Iltachatteja III

Rouva S. Tässä pohdin opettajan roolia ryhmän vetäjänä.

[8.4.2006 22:58:57] S.sanoo:

On jäänyt 1 vkon oppinnot rästiin! huh, mikä työ. vielä ½ tuntia ja sitten olisi ohi tältä yötä – toivottavasti. Huomenna on virpomissunnuntai, onkos siellä teillä käynyt ketään virpojia yleensä?

AP> Aulis Parviainen sanoo: Ei ole. Vieressä olevan Elokadun talot ova tmyös vanhoja. Vieressä on dementikkojen talo askon nurkassa - päiväkoti on, joskus sen lapset käyvät ohjelmaa tekemässä - kutsuvat yleensä arkena.

Ote Kumppanuutta voimistettava

Humanistisen paradigman kehittely edellyttää opiskelun ja opiskelutilanteiden uudenlaista mieltämistä. Oppijakeskeisyys on toistaiseksi rajoittunut terminologian muuttumiseen. Opiskelijan ja opettajan rooli tulisi määritellä uudestaan tasavertaisemmalle pohjalle. Edellytyksenä on uudenlaisten yli tieteenalarajojen ulottuvien kokonaisuuksien samanaikainen käsittely.

Oppimisprosessi tulisi rakentaa suuntautumaan tulevaisuuteen ja luomaan uutta, ei välittämään päteväksi todettua tietoa. Opettajan ja opiskelijoiden tulisi olla pikemminkin yhteistyökumppaneita kuin pari, jossa toinen kontrolloi ja alistaa toista. Laajojen kokonaisuuksien hallinnasta lähtevä yhteistoiminnallisuus edellyttää Verbitskijn mukaan opetuksen menetelmien perusteellista uudelleen arviointia. Vanhat didaktiset periaatteet eivät sovellu uuteen humanistiseen paradigmaan.

[8.4.2006 23:19:37] Aulis Parviainen sanoo: Ote on vanha Peda-forumin tiedotuslehti 1/1995

S sanoo: Aivan tuota on jo pohdittu, mutta nyt on kyseessä dialogi ja ryhmän ohjaaminen. Miten muodostan ryhmän oikeudenmukaisesti...niin että se olisi kaikkein toimivin. Jotain tällaista...ja avoin, ennakkoluuloton, tilannekohtainen suhtautuminen asioihin...

[8.4.2006 23:21:10] S sanoo: Etkös sinä käy nukkumaan?

Aulis Parviainen sanoo: Nukuin jo klo 19 - heräsin puoli tuntia sitten - keitän kahvia ja mietiskelen.

S. sanoo: ahaa. eikös kahvi vie yö unet. oletkos kipeä kun niin aikaisin nukahdit?

[8.4.2006 23:24:55] Aulis Parviainen sanoo: Nukuin pitkän päiväunen löhösin klo 13 – 16 .

Hierarkiat

- hierarkisen ja yhden päätöksenteon kautta toimiva itseriittoinen kokonaisuus


[8.4.2006 23:28:02] Aulis Parviainen sanoo: Liittyy verkostoitumiseen - meneekö oikeaan suuntaan? http://www.lut.fi/tuta/lahti/julkaisut/tyopapereita1_02.pdf

Aulis Parviainen sanoo: Ajatuksia netistä Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu Lahden yksikkö LIITU : Jonkinlainen muodollinen sopiminen on välttämätöntä, jotta voidaan pienentää keskinäisestä riippuvuudesta johtuvia riskejä, mutta liian yksityiskohtaiset sopimukset voivat olla kalliita ja mahdottomia toteuttaa käytännöllisesti. Yksityiskohtaisten ja monimutkaisten sopimusten myötä verkosto menettää sille tyypillistä joustavuutta ja lähestyy suuryrityksen jäykempää toimintatapaa.

S. : no, vähän menee ohi. Siis opiskelen opettajaksi... ja siltä kannalta näitä yritän pohtia.

30.12.06

Matlock Hour Of Power jumalanpalveluksessa

Abdy Griffit halvaantui kaksi vuotta avioliiton solmimisen jälkeen - Guillan-Barre syndrooma iski hermoihin ja lähetti vääriä singnaaleja aivoihin eikä voinut kävellä. Northridge Hospital opetti hänet kävelemään ja kestämään kivun.

Kolme vuotta sitten Griffitillä oli sydänongelmia. Haastattelussa sanoi luuluvansa Heart Disease järjestöön ja olevansa Zipper Club:in jäsen. Suomessa samaa tomintaa on Sydänliiton alueyhdistyksillä.

Andy Griffith haastattelun käsikirjoitus.

Video sivut Haastattelun pituus on noin 10 minuuttia ja musikkillisen kertomuksen pituus viitisen minuuttia.

Videot menevät kolmen viikon kuluttua arkistoon.

Richard Holloway (entinen Edinburghin piispa)

Radio oli auki - Merkkituotteen (Toimittajana J.P. Pulkkinen) oli haastateltavana Richard Holloway (entinen Edinburghin piispa) kirjastaan Kasvoja pilvissä.

Mikeleenjääneitä poimintoja (en tehnyt muistiinpanoja - saattavat olla liian summittaisia muistikuvia)

Haastattelussa piispa totesi että kirkkouskovaisille raamattu on enenmmänkin maapallon käyttöohje, kun taas muilla on myös hengellinen (spirituaalinen) kokemus. Sen vuoksi taitelijalla joka ei ole uskossa on parempi kyky havaita Jumalan suuruus ja kokea hengen suuruus.

Minulle jäi vaikutelma että Hollowayn mukaan "pakana" voisi kokea paremmin Jumalan hengen suuruuden. Kirja on luettava.

Holloway sanoi tehneensä virheen kun käytti uusia käännöksiä - vanhojen käännösten henki sopii paremmin kun kulttuuritausta on muuttunut.

Yhdessä koettu kiljaisuus, musiikki, taide on osa hengellistä kokemusta jumalan sanan ohella.

Ohjelma podcastina. Ohjelma oli uusintaesitys.

Pulkkinen viittasi Arto Antturin Voimalassa esittämiin ajatuksiin.

Ohjelman esittelystä:
Raamatun kertomuksia ajatellaan totuuksina ja moraalisina ohjenuorina, mutta myytteinä ja kirjallisuutena niiden arvo voi olla paljon suurempi.
Vaatteet ilman keisaria
Kesto 00:41:26

Kirkolliset 30.12.2006

Luin aamulla kirkolliset ilmoitukset. Tilaisuuksia on lehdessä mutta tarkemmat tiedot on mentävä katsomaan selaimella. Kirkonseudut kun ovat jo paperinkeräyksessä.

http://www.evl.fi/lahti/ --> Tapahtumat --> Messut --> Uudenvuodenaatto 31.12.

Keski-Lahti
* klo 10 messu Ristinkirkossa Terttu Hellman, Arja Etola, Kaisa Kautto, Pauli Pietiläinen.

Onkohan kirkkokahvit vai ei? Jonka yhteyttä Pauli Pietiläinen kuuluttaa. Kirkkokahvien tuotolla ja siitä nousevalla yhteishengellä on rakennettu kirkkoja (Chrystal Cathedral) Crystal Cathedral ja Hour Of Power

Saddam hirtettiin

Saddam hirtettiin aamulla

Ylen haaastattellussa Erkki Tuomioja esitti EU:n kantana ettei kuoleman tuomio ei ole hyväksyttävä missään olosuhteissa.

[Fwd: [Ristinkirkonmusiikki] Ajatuksia kristittyjen yhteydestä]

-------- Alkuperäinen viesti / Orig.Msg. --------
Aihe: [Ristinkirkonmusiikki] Ajatuksia kristittyjen yhteydestä
Päiväys: Fri, 29 Dec 2006 20:38:37 +0200 (EET)
Lähettäjä: Pauli Pietilainen <pauli.pietilainen@evl.fi>
Vastaanottaja: aulis.parviainen@pp.phnet.fi


Tänä aamuna past. Ari Tammi totesi Radio Dein haastattelussa, että kirkkomme suurin synti on yhteyden puuttuminen.

Me uskomme, että kirkko on "pyhien yhteisö". Me tunnustamme joka sunnuntai ääneen uskovamme "pyhien yhteyden". Mutta yhteys keskenämme puuttuu. Meidän Keski-Lahden seurakuntamme on suuri kaupunkiseurakunta, ja emme tietenkään voi tuntea kuin osan sen jäsenistä, saatikka kokea kristittyjen yhteyttä keskenämme. Isossa joukossa, esimerkiksi messussa Ristinkirkossa, yksinäisyydentunne päinvastoin korostuu. On surullista, jos ihminen tulee messuun ja käy kirkkokahvillakin, mutta joutuu olemaan yksin koko ajan. Messujemme ja muiden tilaisuuksiemme tulisi tukea yhteyden ja yhteishengen muodostumista. Tarvitsemme myös pienempiä ryhmiä ja ystäväpiirejä, joissa kokea yhteyttä, huolenpitoa ja rakkautta.

Liian paljon pelätään sitä, että jotkut ihmiset mahdollisesti haluavat olla omissa oloissaan messussa. Esim. rauhan toivotusta (kättelyä) lähelläistuville pelätään, koska jotkut ihmiset saattavat kokea sen liian tungettelevana. Hyvänen aika! Alkukristityillä oli omaisuuskin yhteistä, he olivat todella läheisissä tekemisissä keskenään, he hakivat turvaa ja yhteyttä toisistaan. Mutta me pelkäämme olevamme liian tungettelevia jos vain kättelemme messussa vieressäistujia! Sitäpaitsi, lähes koko messun ajan jokainen voi kuitenkin istua ihan rauhassa.

Onneksi Ristinkirkossa kirkkoväärtit kättelevät messuun tulijat ja papit messusta lähtijät.

Kellä on hyviä ideoita yhteyden luomiseen?

Pauli Pietiläinen

--
Posted By Pauli Pietilainen to Ristinkirkonmusiikki at 12/29/2006 08:19:00 PM

Palautetetta voisi kirjoittaa Ristinkirkonmusiikki blogin kommentteihin. Blogista viimeisimmät tiedot Risitnkirkon musiikkitoiminnan tiedot... AP

29.12.06

Taas Antturin blogiin

Kirkon sisäisiä erimielisyyksiä ratkottiin inkvisition aikana roviolla. Varsin karskia sisäistä laadunvalvontaa!?

Kun kolleega kuuntelee toista niin saa uusia ajajuksia, vaikka Pauli kertoo kommentissaan "ja osaa vieläkin soittaa urkuja, mikä seikka aiheuttaa kanttorille ylimääräisiä paineita...". Näiköhän Antturin kohdalla on myös kyse?

Ohjaisin Antturin blogiin Joulupukin (uudet) vaatteet.
Olen pahoillani, että joskus luterilaisen kirkon papit, naispapit erityisesti, kuulostavat samanlaisilta isojen ihmisten sadunkertojilta. (Miespappien perisynti on yrittää kuulostaa auktoriteeteilta).
Lue lisää ... Joulupukin (uudet) vaatteet. Ja kommentoikaa Antturin blogia! Jotta miespappejakin valmistuisi - kuulisimme bassoakin kirkoissa.... Ruuttunenkin on pappi....

Ps. Antturi on laulanut PAPASNOMAMAS yhtyeessä eivätkä ole mitään halvatun pappoja.

Lainaus pappojen sivuilta: "Isäksi voi tulla vahingossa mutta papaksi voi vain syntyä"

Jouluostoksilla II

Jouluostoksilla II

Inkvisition salaiset arkistot TV1 08:05 - 08:55 3/4 menossa. Mietin ohjelman esittämistä heti joulun ilosanoman jälkeen. Toinen teema olisi ollut 2 - maailmansota ja Hitler – yhtä synkkää. Kaipaisi positiivishenkisiä dokumentteja. Es ist genug.

Perjantaina oli huomattavasti hiljaisempaa kuin keskiviikkona kaupoissa. Viilit oli loppu hain Euromarketista joka oli olemassa ennen euron aikaa. Eurontulon jälkeen Markantalokin pitää imarkkaa hengissä nimellisesti nimessään MarkantaloMarket. Hinnat vaikuttavat kuin markan merkki olisi vain muutettu euroksi kuin kahvikupin hinnalle on tapahtunut.

Aleksanterin Tarjoustaloon piti etsiä uusi reitti kun toisen kerroksen kangaskauppa oli muuttanut Vapaudenkadulle torin viereen. Alakerran takanurkasta löytyi toinen hissi. Olisi toivonut että olisi merkitty reitti Aleksanterin toiseen kerrokseen. Entisen kangaskaupan tilat olivat remontissa eikä hissiä voinut käyttää. Hississä luki lukittu kun yritti mennä toiseen kerrokseen. Pienen hissin edessä oli taasen kuormakkoja niin ettei ollut mahtua mopoilla ulos hissistä. Mopo mahtui hissiin nippanappa.

Pienemmät tarjouspaidat olivat lähes loppu. Löysin kuitenkin kolme itselleni sopivaa. Onneksi kapelli Jokke S. tuli auttamaan ja asiat hoituivat nopeasti.


Keli oli pakkasesta huolimatta kurainen - hiekka ja suola tekivät siitä kuraisen.

Päivällä oli kuukausukahvit ruokalassa. Avustajalta saamani vihjeen perusteella tutkin ihon ja varasinkin tyngän alueen ohjeita ja löysin uudet Suomen Proteesipalvelun proteesin ja tyngän pesuohjeet. Ohjeet näyttää oleva tarpeellista tarkastaa vuosittain.

Ilta kului hyllyjä järjestäessä.

Jouluostoksilla I

Jouluostoksilla I

Torstaina Minnan ja Eijan kanssa kävin ostiksilla. Euromarket ei pidä valikoimissaan suurempia vaatteita joten XXXL koosta ei löydy. Ostin uudet lukulasit. Flunssan poikanen väsytti. Samoin edellisen päivän vesijumppa ja illan seurakuntaväen kaksi ja puolituntinen palaveri oli köynyt voimille

28.12.06

Seurakuntaväen valmistelukokous

Seurakuntaväen valmistelukokous 27.12.06.

Kello 16.35 soitin suntiolle tarkastaakseni KK5 alaoven aukiolon.

Valmistelukokouksen kesto 2t 15 min.

Oli fysiikkani ylärajoilla. Piti lepuuttaa ajatukset ajoittain. Päivän vesijumppa rasitti.

Edellinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja oli valmistellut perusteellisesti tarvittavat johtokunnat ja niiden paikkaluvun.

Keski-Lahti improvisoi – joulun kiireet siirsivät valmistelua. Mieskiintiö henki tuli esiin Launeen seurakuntaa edustavien taholta.

Salpausselän edustajat halusi bonusta ”muita paremmasta” vaalituloksesta. Semeri totesi että olemme suurempi (Keski-Lahti). Salpausselkä on Lahden nuorin seurakunta. Ehdokkaita nimetessä jotka eivät olleet paikalla jäi epäilys resursseista hoitaa tehtävää, Varsinkaan kun ei oltu keritty yhteenkään kokoukseen.

Joutjärven edustajilla oli kova rutiini asioiden valmistelussa. Vesenterän selkeät puheenvuorot selvensivät valmistelun tarpeellisuutta ja vaalituloksen puitteissa pysymistä ja peräänkuulutti joustavampaa valintaatilannetta.


Aikaa kului kaikkiaan kotoa -> kokouksen ->kotiin kolme tuntia. HM-Taksipalvelut hoiti täsmällisesi kuljetukset.

Ylen 20.30 uutiset 27.12.06

Ylen 20.30 uutiset uutisoi Monet sähköyhtiöt perineet ylihintaa. Optiot ovat rahoitetettava?
Siirtohinnat ovat laskeneet paikoittain 5 - 10% Ylen taulukko

Pieneltä kotimaan palstalta SUOJALASEJA: Silmä- ja kudospankkisäätiö sekä If-vakuutusyhtiö jakavat tänään ilotulitusten varalta 16 000 paria SUOJALASEJA 17 paikkakunnalla.

27.12.06

BBC:n näkemyksiä 27.12.06




26.12.06

Joulukuun 28. päivänä Viattomien lasten päivä

Jouluaatto ja joulupäivä olivat ilonpäiviä
  • Tapaninpäivä muistuttaa marttyyri Stefanoksesta.
  • Herodeksen lastenmurhan uhrit
  • Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pako Egyptiin.
  • Uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino Jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Tapaninpäivä muistuttaa samasta.
  • Jeesus-lapsen ihmeellinen pelastus.
  • Jumalan Poika sai suoritettua Vapahtajan tehtävänsä.
Lasten kynttiläkirkko viattomien lasten päivänä to 28.12. klo 18 Ristinkirkossa
  • Lelukolehti
Kommenteja chatista [13:10:32] Seppo Apajalahti sanoo:

Seuraavat tiedot löysin.
Herodeksen julmuudesta on useita (?) esimerkkejä, mutta Beetlehemin lastenmurhasta ei ole mainintoja silloisissa aikakirjoissa. Muuten menettely tunnetaan historiassa kylläkin.

Lähteet
Lahden seurakuntayhtymä
Adventin ja Joulun jumalanpalvelusaineistoa

Joulunakin on teknisiä vaikeuksia

Jouluyön Vatikaanista lähetetty jumalapalvelus kärsi tekstityslaitteen ongelmista. Mutta joulun henki ja sanoma välittyi.

Tapaninpäivän radiointi Joensuun helluntaisseurakunnan palveluksesta jäi radiomatta.

Frans Emil Sillanpää totesi joulupakinassaan: "Tämä pakina on viisi kiertaa pidempi kuin jouluevankeliumi, mutta se on luettu miljoonia kertoja ja on tutumpi"

Tahvonpäivä

Tahvonpäivä alkoi iloisesti. Bloggerin stabiloiduttua sain varmuuskopiot sivuistani. (Beta.Blogger siirtyi tuotantovaihesseen). Bussit ajavat tänään.
Siis Tapanipäivänä illtapäiväksi tulee suojakeli +1C. Tahvonpäivän ajelu tulee kuraiseksi.

Wikipediasta: Karmea Tapani Tapani IV Suuri, Vlad Seivästäjän serkku

Tapaninpäivän klo 10 jumalanpalvelus saattaa jäädä pois ohjelmasta. Lahden seurakuntayhtymän teollisuusmainen konsulttttpappien suunnittelema toiminta laittaa lapun luukulle jumalanpalveluksien jälkeen vaikka jotkut kaupatkin ovat auki....

Kirkonkellot soittivat 11.15 ja kirkko vaikeni.

Mutta jossain kiven lailla vastuuntunteva kirkkomuusikko tuo esille joulun sanomaa ja tuntoja joulun musiikkitradition muodossa...

Nastolassa soi tapanina Saint-Saënsin Jouluoratorio!

Kirkkokonsertti klo 18, Hymnos ja Anastasia ensemble sekä orkesteri
Nastolan kirkossa soi tapaninpäivänä Camille Saint-Saënsin Jouluoratorio.
Solisteina
  • Sannamaria Salli
  • Virpi Väätäinen
  • Anne Kantola
  • Riitta Muikku
  • Erika Harjukoski
  • Satu Jaatinen
  • Anssi Hirvonen
  • Jani Kyllönen.
Anastasia Ensemble kuoroa ja orkesteria johtaa Markus Tikkanen.
Konsertissa esiintyy myös seurakunnan nuorisokuoro Hymnos.


Hyvä Pojat!

Sohvasanakreille traditio myöskin Näin syntyy sirkus TV2 14:55 - 15:45

  • Cirque du Soleilin esityksen luomisprosessi..
  • Ka Extreme -showsta Las Vegasissa ja kuullaan tekijöiden kommentteja.

Joulurauhan julistus

Tänä vuonna oli myös internet-lähetys, kymmenen sekunnin viiveellä.

Digitekniikka hidastaa! Nahtäväksi jää alkaako joulurauhan julistus 2007 kello 11.59.50?

Laitettua netti-tv äänen hiljaiselle vuoristomainen tai katedraalin omainen kaikuefekti oli kodissani.

Wikipedia
Yleisradion sivu joulurauhan julistuksesta

25.12.06

Joulupäivä klo 8 Ristinkirkko

25.12. Joulupäivä klo 8 Ristinkirkon kuoro, joht. Pauli Pietiläinen -joulumusiikkia

Kuoronjohtajana toimi Aarre Manninen Pietiläisen ollessa urkurina

Ristinkirkon kuoro lauloi, mm.

Maa on niin kaunis
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa
Kristus valo valkeuden
Joulupäivänpsalmi
J.S. Bach: Syntyi tänne Jumala
Erkki Näsi, tenori lauloi ”Ma kanssa enkelen”

Saarnaaja Miikka Hämäläinen yllätti kanttorin laulattamalla Enkelitaivaan virren 10:n säkeistön.

Ristinkirkon kuoro panosti joulujumalanpalvelukseen. Kuorossa on 30 - 40 vuotta laulaneita. Perinteet heijastuvat kuorossa. Maasalon jouvesperin musiikki toi hartauden jumalanpalvelukseen.

Matti Rauhalan loppusoitto virteen kolmekymmentä oli vaikuttava veisuukokemus - Pietiläinen rakensi ranskalaistyylisen mahtipontisen soinnin lopuksi laskun diminiuendoon --> saattoi kirkkokansan joulurauhan viettoon hiljentyen.

Entisen Launeen kanttori-urkurin Matti Rauhalan (81 v.) voi nyt kuulla yllättäen Ristinkirkossa.

Jouluaamun tv – jumalanpalvelus

Jouluaamun tv – jUmalanpalvelus

Kerkisin katsoa tv-kirkkoa Siuntioista poosta nelisin kymmentä minuuttia.


Jumalanpalvelus

TV1 07:00 - 08:00

Jouluaamun jumalanpalveluksessa Siuntion kirkossa on liturgina ja saarnaa kirkkoherra Ismo Turunen. Kanttorina ja urkurina toimii Pami Karvonen, Päivi Mäkinen luuttu. Tv-ohjaus Juha Grönroos. Nykyiset kirkon kolmannet urut ovat v. 1971 (Paul Ott, Göttingen).

Urkuri soitti aluksi pianolla Busonin sovituksen Bachin ”Nun Komm den Heiden Heiland” koraalista. Urkuversiolla ei tunnu saavan niin paljoa sävyjä kuin pianolla. Muutoin Karvosen laaja-alaisuus loi vaikutelman musiikin insinööristä muusikkouden sijaan.

Tv – kirkossa kuulijan en helpompi keskittyä kun akustiikan kaikuisuuden haitat ääniteknikko saa mikrofonien sijoituksella pienemmäksi tai pois kokonaan. Sanoman seuramiseen on helpompi keskittyä kun epäolennainen ei kiinnitä huomioita.

Jouluaaton yöhartaus klo 23

Jouluaaton yöhartaus klo 23


Jouluaaton yöhartaus kokosi 600 – 700 kirkkovierasta. Nuorten seurakuntalaisten osallistuminen vahvisti tuntua uskontunnustuksessa sanotusta ”uskoomme yhteiseen yhteiseen seurakuntaan seurakuntayhtymän sijaan.

Kahdeksan ehtoollisavustajaa mahdollisti nopean messun Tilaisuus kesti vartin yli tunnin.

Kaisa Kautto toimi tällä kertaa urkurina. Hänen rekisterinsä käytti urkuja sen luonteelle sopivalla tavalla. Virren veisuu oli nuorekkaan rytmistä ja erittäin laulettavaa, J.S. Bachin Es – duuri preludin olisi kuunnellet mielellään loppuun asti. Kuuntelisin Kaisaa enemmänkin urkurina.

Iloitsin Kaisan isän Taisto Häklin sairauden jälkeisestä toipumisesta. Bachin yksinlaulut olivat helmiä. Joulun ajan musiikissa heijastuu pakkasaamumainen selkeys.


Häklin toiminta oli kaksitasoinen. Tulkitseva muusikko näkyi yksinlauluissa. Liturgiassa ja virsissä kanttorius tuli esiin - uudehkot messusävelmät laulettiin kuin stemmaharjoittaja laulaa. Seurakunnan oli helpompi jäsentää ja oppia. Häkli on tuottanut erilaista materiaalia. Häkli on "kunnon kanttori"

Kirkkoväärtit toivottivat kirkkokansan tervetulleeksi. Avustajani kertoi olleen miellyttävä kokemus että kirkkoon toivotetaan tervetulleeksi.

Joulun ajan musiikissa heijastuu pakkasaamumainen selkeys. Aattoaamuna Adamin jouyö esitettiin trumpetilla, säestys uruilla.


Jouluvesper klo 17 Ristinkirkossa

Jouluvesper klo 17 Ristinkirkossa

GutZeit Singers & GutZeit Players, joht. Pauli Pietiläinen

Vincent Lübeckin (1654-1740) Joulukantaatti (Weihnachtskantate)

  • kahdelle sopraanolle ja soitinryhmälle.

GutZeit Players mausti virret ja joululaulut esityksellään.

Maa in niin kaunis laulun toteutus ja säestämisessä käytetty Anders Öhrwallin kuorosovituksen säestys lisättynä loppusoittona virteen 30 Matti Rauhalan loppusoitto virteen kolmekymmentä oli vaikuttava veisuukokemus - Pietiläinen rakensi ranskalaistyylisen mahtipontisen soinnin lopuksi diminiuendon --> saattoi kirkkokansan joulurauhaan.

Nuorten Jouluhartaus jouluaattona klo 15

Nuorten Jouluhartaus jouluaattona. Näytelmä "Joulun salaisuutta etsitään Ristinkirkossa"

Ennakkotiedoista poiketen Pauli Pietiläinen sai tarpeellisen lepohetken. Seurakuntanuoret toteuttivat jouluspektaakkelin käsikirjoittajana Typpi Jäppinen, Esitys oli vakuuttava näyte nuorten vastuunkannosta.

Tilaisuus oli suosittu. Korvin kuultuna se oli pitkään aikaan ensimmäinen äänikuvakokemus siitä että seurakunta on koolla, Äänikuvaa heikensi bändin miksauksen sotkuisuus.

Onnistunut tekninen ratkaisu oli laulun sanojen heijastaminen videotykillä - paras toteutus tähän saakka Ristinkirkossa.

Esitys oli Keski-Lahden nuorten voimainponnistus joka on merkittävä apu Typpi Jäppiselle ja Miikka Hämäläiselle.


Aattoaamun jumalanpalvelus

  • klo 10 sanajumalanpalvelus Ristinkirkossa Raimo Ylä-Soininmäki, Juha Pessi, Pauli Pietiläinen.

  • Maria - Herran äiti Neljäs adventti on omistettu Herran äidille Marialle.

Sanajumalanpalvelus oli suunniteltu lyhyeksi – kello 12 Turun joulurauhan julistus piti nähdä. Sekulaarisella taholle annettiin mahdollisuus vaatia yleistä rauhaa kovennetun rangaistuksen uhalla

Kiireellisyys näkyi virsilistassa.

Virret oli melkein peräkkäin – toisaalta helpotti kun ei ollut tarvetta selata. Kolehtivirsi oli kolme säkeistöä pitkä – urkurin piti improvisoida (musiikillisia liirumlaarumeita).

Kokonaisuus oli kuin kiireellisen konsultin lausunto. Kenelläkään ei ollut aikaa panostaa. Sanankuulijoiden määrä osoitti samaa suuntaa.

Kuitenkin tilanne on harvinainen sen voi kokea kaksi kertaa elämänsä aikana. Neljännen adventin sanomaa oli huitaisu.


Wurlitzer levyn matka

  • Kalevi lähetti cd:nsä allekirjoittaneelle Elinan kautta.
  • Emme tavanneet kolmeen kuukauteen.
  • Levy annettiin tutulle toimitettavaksi.
  • Tavatessamme levy oli muuttunut Alainin levytykseksi!


Levytyksessäkin oli ongelmia. Äänityslaitteisto oli rikki. SanFilippon urun miditekniikka taltioi Kalevin soiton ja toistettiin nauhoitusta varten.

Vuotta myöhemmin.

24.12.06

Sinibaretit hoitavat sankarihautoja

Aattoaamun jumalanpalveluksesta palatessa Sinibaretit olivat sankarihaudoilla. Sinibaretit vastaavat sankarihautojen joulun hoidosta. He puhdistavat ja sytyttävät kaupungin antamat kynttilät.

http://www.ess.fi/Article.jsp?article=124164

Lisäys jouluajan tilaisuuksiin

20.12.2006 Kirkonseudun ilmoituksessa ei ole mainittu Loppiaisen traditionaalista Kauneimmat joululaulut tilaisuutta.

* Kauneimmat joululaulut Ristinkirkossa loppiaisena 6.1. klo 18 Pauli Pietiläinen, Kaisa Kautto.

Musiikin suururakoitsija Pietiläinen

Ristinkirkon urkuri Pauli Pietiläinen on jouluajan suururakoitsija. Hän aloittaa sunnuntaiaamuna, soittaa aattona kolme tilaisuutta. Työpäivän mittaa tulee klo 9 - 18 välillä yhdeksän tuntia. Illan aikana hänen pitää valmistautua jouluaamun suurtehtävään jossa hän hoitaa vielä kanttorin ja kuoronjohtajan tehtävät urkurin työn ohella. Lisäksi urku pitää vielä virittää.

Tilaisuudet

Jouluaatto 24.12
* klo 10 sanajumalanpalvelus Ristinkirkossa Raimo Ylä-Soininmäki, Juha Pessi, Pauli Pietiläinen.
* klo 15 perhekirkko Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Pauli Pietiläinen.
* klo 17 jouluaaton hartaus Ristinkirkossa Jukka Immeli, Hannu Lehdeskoski, Kaisa Kautto, GutZeit Singers & Players, joht. Pauli Pietiläinen.

Joulupäivä 25.12.
* klo 8 sanajumalanpalvelus Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Johanna Rantanen, Pauli Pietiläinen, Ristinkirkon kuoro.

Uudenvuodenaatto 31.12.

Keski-Lahti
* klo 10 messu Ristinkirkossa Terttu Hellman, Arja Etola, Kaisa Kautto, Pauli Pietiläinen.
* klo 21 hartaus Ristinkirkossa Pekka Särkiö, Pauli Pietiläinen.

Loppiainen 6.1.

Keski-Lahti
* klo 10 messu Ristinkirkossa diakoniavihkimys, saarna ja liturgi piispa Juha Pihkala, Pekka Särkiö, Pauli Pietiläinen, Kaisa Kautto, Pro Canto –kuoro, joht. Sakari Korhonen.

* Kauneimmat joululaulut Ristinkirkossa loppiaisena 6.1. klo 18 Pauli Pietiläinen, Kaisa Kautto.

23.12.06

Kiviniemi kurottaa kolmeen suuntaan

Markus Luukkasen artikkeli (arvostelu) Kiviniemi kurottaa kolmeen suuntaan.

Myönteinen uutisoinnin omainen kuvaus ja samalla arvostelu kolmesta tämän vuoden julkaisuista. Pianon sävyjen kuvioinnin toteuttamisen rinnalla Luukkanen toteaa että Kiviniemen taitojen tullessa eteen pianon sävyjä ei tule kaivanneeksi. Liszt oli myös urkuri. Kävi Pariisissa kuuntelemassa Franckin mestarillista jumalanpalvelussoittoa. Liszt ylisti Franckin Six Pièces teosta , joka ansaitsi paikan Bachin teosten rinnalla.

Konsulttipapin vapaa joulu

Myös yrityskonsulttina toimiva Keski-Lshden Seurakunnan pappi kertoo haastattelussa, että voi olla lapsensa kanssa kotona joulun.

Kanttorit ovat edelleen ryhmä joka on joka joulu töissä. Vastuullinen kirkkomuusikko ei kuvittelisikaan olevansa joulua poissa töistä.

Notre Dame kirkon urkuri Daniel Roth konsertoi 70 luvulla urkuviikolla ja lähti pois viikonlopuksi kun kirkossansa oli tärkeä kirkkopyhä.

Edesmennyt Keski-Lahden kirkkoherra vaati että seurakunnan työntekijät tulevat kirkkoon myös vapaasunnutainakin.

Ei kannata liputtaa

Lahden kaupunki säästää laitostensa liputuksissa. Jos on useampi lipputanko laitetaan lippu yhteen tankoon.

Juhannuksena liputuksen piti alkaa klo 18. Liput oli keskustan taloissa jo aamutuimaan laitettu. Ilmeisesti yksi liputtaja hoiti koko kaupungin.

Osallistuin 10 - 30 vuotta sitten Lahden Kansainvälisen Urkuviikon toimintaan. Liputus hoidettiin omin toimin. Muutaman vuoden kuluttua käytettiin Lahden kaupungin palvelua. Palvelun kulut noudivat ja liputuksesta luovuttiin.

Nyt lipuntangot seisovat tyhjän panttina.

Ylipitkä viikonloppu tulossa

Joulurauhan julistusta voi seurata internetistä http://www.yle.fi/faq/joulurauha.shtml.

Yökön kanssa keskustelimme mm. kauppojen myynnin laskusta. Ilmeisesti joulurahoja ohjataan hyväntekeväisyyteen ja kehitysmaiden projekteihin. Illolla tervehdin Pelicansin hanketta keskussairaalan lastenosaston kummeina.

Kanadan poliisi jäljittää kuvaa välittämällä YouTubeen


Ess otsikoi joulukirkkojen väkimäärän laskusta Ristinkirkossa. Kirjoitin lukijan sanaan:

Ess uutisoi joulun aamukirkon väkimäärän laskua.

Adventtikirkkon väkimäärä oli 660 ja vuosi sitten 1040. Tuntuu myös että jouluonserteissa on saman suuntaista laskua.

Katselin viikkokalenteria pari viikkoa sitten. Tarjolla oli klo 17 - 19 välillä seitsemän erilaista joulumusiikkitilaisuutta.

Seurakuntavaalien äänestysvilkkaus laski 1,1% yksikköä noin kuutisensataa (en ole saanut selville tarkkaa lukua). Se on samansuuruinen kuin yksi joulukirkollinen sanakuulijoita.

Lauha syksy saattaa vaikuttaa joulun tunnelman puuttumiseen. Ehkei osata lähteä kirkkoon?

Nimimerkki Kirkkokundi


22.12.06

Lahden Gospelkuoron GospelChristmas

Lahden Gospelkuoron GospelChristmas
pe 22.12. klo 19 Ristinkirkossa.
Johtaa Marjaana Turunen, juonto Lasse Kantola.

Lahden Gospelkuoro


Alussa mietitytti mitä on Kirkoseudussa mainittu gospel käsittely?

Googlen ehdotuksia:

  • Varmista, että kaikki sanat on kirjoitettu oikein.
  • Kokeile eri hakusanoja.
  • Kokeile yleisempiä hakusanoja.

Kuoron konsertti oli paras mitä olen siltä kuullut. Innostunut kuoro. Ennen kuoron tuloa puheensorina oli huomattavasti voimakkaampaa muutoin kuin kirkkokonserteissa - odotettin jotain erityistä. Anders Öhrwallin sovitus? - Maa on niin kaunis osoitti kuoron kyvyn laulaa vanhempaakin musiikkia. Meno nousi melkoiseksi loppua kohti.

Ohjelmisto koostui suomalaisesta uudesta hengellisestä musiikista. Vanhoista tutuista joululauluista sekä jenkkigospelista. 50-henkisen kuoron kanssa esiintyi ammattimuusikoista koottu bändi ja lukuisia solisteja omasta kuorosta bändin solistien lisäksi.

Ohjelmaan olisi toivonut tietoa sovittajista. Ohjelman tekstit oli laatinut Lealiisa Kantola

Marjaana Turunen oli hionut kuoron hyvään kuntoon. Harva tietää että kuoron laulajista vaihtuu lähes puolet vuosittain.

Bändistä (9 henkinen ja kaksi laulusolistia) nousi esiin Martti Kuittisen kosketinsoittimet: piano, hammondin lailla soiva Nord Clavia ja Virtasen 52 äänikertainen urut. Kuulin ensimmäistä kertaa ”makeata hammond” sointia Ristinkirkossa.. Vesi tuli suorastaan kielelle. Kuittisen rekisteröinnit urulla olivat nappisuorituksia paljon vaativalla urulla. Artjärvi ei taida tietääkään kanttorinsa taitoa. Muistan Kuittisen Beatles konsertin Lahden torilla muutama vuosi sitten. Kuittinen on tominut mm. Sirkustaiteilija Prof. Bluffon säestäjänä.

Erikoisuutena oli kaksi miestanssijaa. Odottelen syntyykö vastaavaa keskustelua kuin urkuviikon avajaiskonsertista. Kulttuurillisesti elementti kuuluu esitettävään musiikkiin. Katsotaan hyväksytäänkö se.

Miksaaja oli paras Mika Koivusalon ohella mitä on Ristinkirkossa ollut. Miksaaja oli kirkon takana ja hallitsi asiansa.Italic

Paikalla oli 580 kuulijaa. Vaikuttaa että tänä vuonna väki ei ole lähtenyt niin runsaasti liikkeele kuin aikaisemmin, sama asia on ilmennyt aikaisemmissa konserteissa.


Kommenteista kuoronjohtajan tunnelmat: Meillä oli ainakin mukavaa. Toivottavasti se välittyi. Mulla oli helppo homma, kun oli niin paljon ammatti-ihmisiä ympärillä.

Marjaanan vastineesta selvisi
"gospel käsittely"


3 x aatto

Aamun lehdestä (ESS) jäi kaksi juttua mieleen.

1. Mobiili kokeilu
  • Junamatka mahdollistaa työnteon junassa.
  • Toimistoa rauhallisemmat olosuhteet tekevät työnteon tehokkaaksi
  • Ihmiset pysyvät paikallaan - parantaa sosiaalisia suhteita.
Työmatkatyö lisäsi vapaa-aikaa

2. Naislääkäri meni armeijaan.
  • Aamukahvi oli viileää. Night Express (yövuorossa oleva kotiavustaja) suodatti kahvin muttei muistanut laittaa "pannua" päälle. Oli jo toinen aamu peräkkäin.
  • Miesavustaja M (Petteri Punakuono) kolisteli puukengillään - joulun tunnelmaan kuuluva aisakellon ääni puuttui.
  • Kuntosalissa oli M:n seisomateline vielä latauksessa, joten oyysin siirtämään telineen pois lihasharjoituslaitteen edestä. JOten se sitten siitä aamujumpasta.
  • Topelius palkinnon myöntäminen blogikirjailijalle herätti kiinnostulsen blogi saippuasarjan kirjoittamiseen.
Vuoden pimein päivä oli väsyttävä. Otin päivätorkut kahteen kertaan.

21.12.06

Kotiurut = Midikoskettimisto + PC + Miditzer+ Kovaääniset




Kotiurut = Midikoskettimisto + PC + Miditzer+ Kovaääniset

Saatavillaa on 3- 4 sormioisia manuaaleja ja jalkio.

Miditzer™ virtuaalinen teatteriurku on ilmainen tietokoneohjelma joka tekee Mighty Wurlitzer urun tietokoneeseen . Kaikki kytkimet ja rekisterit toimivat kuin aidoissa teatteriuruissa. Tutki hiirellä teatteriurkua. Lisää MIDI koskettimisto jos haluat soittaa teatteriurkua kotona.

Saatavilla on 3- 4 sormioisia manuaaleja ja jalkio.

Ohjelman nouto ja asennus kesti kymmenisen minuuttia. Ohjelma oli toimintavalmis välittömästi. Seuraava hanke on kytkeä sähköpiano tietokoneeseen.

Kun kiinnostus kasvaa ja pitää saada pedaalit ja enenmmän kuin yksi sormio

* Midi liitännät
http://virtualorgan.com/FileLib/ConnectingKeyboards.pdf

* Midi to usb
http://www.m-audio.com/products/en_us/MIDISPORT4x4-main.html

* Suomen edustaja
http://www.slsx.com/index.cfm?PID=1699&PTRID=81&TRID=246

Teatteriurkukeskustelua muusikoiden.net palstalla

Muusikon harrastukset

Muusikoilla on erikoisia harrastuksia. Okko Kamu oli oppimassa yhteisöllisyyttä Kibbutsilla kasaamalla ulkohuoneita.

Sellisti Hannu Kivilä osaa aikakataulut ulkoa julkaissut mm. linja-autoliikennettä käsittelevän kirjan ”Markalla Möysään”.

F1-ajaja on Sutililla pianistitausta

Torstait tuntuvat jotenkin hankalilta.

Torstait tuntuvat jotenkin hankalilta. Ohjelmat löytävät uusia bugeja tai verkkoliikenne takkuaa.

  • Karpalla oli migreeniä - sain aikaa paikata Skypeä.
  • Otin varalaitten käyttöön. Tepon lahjaksi antamat kuulokkeet olivat rikki. Kuulokejohdon liityntäkoskettimet olivat liian ohuet eivätkä kestä. Asensin siihenkin uuden version Skypestä.
  • Aamulla mikro oli hidas. Skype ei ottanut yhteyttä 12 tuntiin - älä häirise tilassa. Vain uudelleenhjatut yhteystiedot tulivat näkyivat. Kun Skype ei pääsyt verkkoon niin mikron teho kului verkkoon hakeutumiseen.
  • Versio 3.0 julkaistiin eilen. Ulkoasua uusittu ja Live kirjainmerkki Skypecasteille.
  • Skypen uusi hinnoittelu alkaa 18.1.2007 SkypeOut puhelut hintaluokassa 0,000 - 0,039 (poislukien lisäarvon vero) ovat ilmaisia. Käytännössä minuutin pituinen puhelu, jonka aikana voi sanoa asian.

20.12.06

Viemäri pulputtaa ja lemuaa

Suihkun viemäri alkoi klo 20.30 pulputtaa ja viemärin hajuja levisi huoneeseen. 22.30 mennessä viemäri oli tyhjentynyt kolme kertaa. Jos olisin ollut unessa olisin herännyt. Lasken hajulukkoon vettä niin ettei löyhkää tulisi viemäristä.

Huoltomies kävi aamulla. Haju tulikin pesulavuaarin lattialiitynnästä mikä oli pois paikaltaan ja viemärin äänet tulivat sieltä. Roska-astia oli siirtänyt putken suojan paikaltaan.

Kannattaa varata sankoon vettä etukäteen.

Blogger beta on uusi Blogger!!

Blogger ei ole enään beta! Uusien ominaisuuksien esittely.

Musiikki kuin mattoa

Keskiviikko muodostui joulunalus vierailupäiväksi.

Purkkiorjat kierrätyssoitinyhtyeen banjon soittaja Vesa ja Hanski poikkesivat iltapäivällä. Toivat joulutervehdyksenä pikkujalkaan istutetun pienen puun. Ja viinerpitkon jota tuli otettua liikaa. Verensokeri oli illalla 11,5.

Pohdimme musiikin muuttumista 60 - luvun jälkeen hengettömämpään suuntaan. Samaa viihteellistä sävelmattoa kuulin maanantai-iltana Ristinkirkossa jossa esitettiin Sakari Kokkosen kuorojen joulusäveliä. Viidentoista minuutin kimaran jälkeen oli tuntui kuin olisi syönyt kilon karamelleja. Tunti kymmenen minuutin kohdalla läksin kotiin jo on kyllin tunnelmassa (es ist genug). Tilaisuus oli lämminhenkinen kunnianosoitus kuoromestarille. Jäin kaipaamaan musiikin ryijyä vertikaalista hyppyä - seinäsäveliä jotka olisivat kuin lentävä matto eli tonaalisia ja modaalisia sointukulkuja kuin jazzissa. Sovittajan kyvyt olisivat riittäneet.


Hanski sanoi ruutuni olevan liian korkealla. Kysyi että onko niskat kipeät. Vastaus korvissa kohisee kirjoitukseen.

Tuoretta itämaista musiikkia kaipaaville linkki: Punainen lentävä matto.

Seppo ja Irene kävivät tuomassa Illan suussa joulutervehdyksen.

Sari afrikkalaisen au-pairinsa toivat joululeivonnaisia - valitti että suomessa käytetään liikaa valkoista sokeria.

Ajatus mennä Pro Canton konserttiin jäi kytämään. Lippu.fi ei myy lippuja viiden päivän jälkeen ennen konserttia. Puhelu maksaisi 1,85 euroa/minuutti joten käyn aamulla kysymässä.

19.12.06

Mastonetin kattavuus Paavolassa

Toimivia paikkoja
  • Kirkkokatu 29 toinen kerros

Vallinaista toimintaa

  • Heinäkatu 1 neljännessä ja viidennessä kerroksessa satunnaisesti. Alimmissa kerroksissa heikko kenttä.
Mastonetissä on yli 400 käyttäjää päivittäin

MASTONET

18.12.06

Ristinkirkon kirkkomusiikki keväällä 2007

Kevään 2007 kirkkomusiikkitapahtumat on julkistettu.

Kiinnostusta herättää:

Virsimaraton Ristinkirkossa pe 9.3. klo 10.00-su 11.3. !!

  • Laulamme virsikirjan läpi yötä myöten! Viimeinen virsikirjan virsi lauletaan sunnuntain messussa klo 10.
  • Koko aikaa ei tarvitse olla paikalla laulamassa - mukana voi olla ihan milloin vain ja niin pitkään kuin on mahdollista.
Tilaisuudessa on ainekset virren veisuun maalmanennätykseen.

Keski-Lahden seurakunnan kirkkomusiikki musiikki kevät 2007

15.12.06

Positiivinen hetki - opettele uusi laulu

Roskapostia tulvii. Aamulla saattaa olla n.300. Jos odotaa viestiä niin teen kansio Toivotut viestit ja asetan suodattimen toivotulle viestille.Ohjelmassa saaatta olla Tutut viestit suodatin.

Päivittäin toivottu viesti tulee Robert H. Schüleriltä.. Hän järjestää positiivisen hetken. Tulleessa viestissä ehdotetaan uuden laulun oppimista. Vanha laulu on kuin loppuunsoitettu levy - kitisee ja paukkuu.


Tilaa positiivinen ajatus

Korvissa kohisee

Eilen alkoi korvissa kohina – eli alkoi tinnittää voimakkaammin. Työkaverini oli ollut keväällä kuukauden sairaslomalla - syytä tinnitukseen ei varmasti tiedetä. Korvan nipukoita pitäisi painaa viitisen sekuntia kerralla vuorotellen. Terävä nyökytysliike alas muutaman kerran.

Hiljaisuus on arvokas. Ylen uutistaustojen mukaan se on ylellisyyttä. Ylen Artikkeli kertoo taustoja. Siellä missä äänet sekoittuvat on pinnistettävä kuuloaan. Vuoron odottaminen puhuttaessa ilman puheenjohtajaa auttaa MS-sairaita kuulemaan viestiä,,e. Kuunnellaan toisia eikä puhuta koko aikaa.

Keskitytään radion kuuntelemiseen kuin lehden lukuun. Taustamusiikki muodostuu liukkaiksi matoksi. Laita radiot kiinni ja korvalappustereot kiinni. Pakkokuuleminen on ”ylensyömistä” - siitä tulee ähky korville. Hiljaisuuden retriitin voi aloittaa omatoimisesti.

14.12.06

Nigel Ogden joulutunnelmissa

Nigelin viikottainen urkuri viihdyttää lähetys sisältää mm:
  • THE PIPES OF CHRISTMAS
  • I WISH MY MUM WOULD MARRY SANTA CLAUS” - Toivonpa että äiti naisi joulukin
  • “SONG OF THE FIR TREE” - kaksi vanhaa tukkijätkää
  • THE LITTLE BOY THAT SANTA CLAUS FORGOT/WHEN SANTA GOT STUCK UP THE CHIMNEY” - pikkupoika jonka pukki unohti kun juuttui piippuun
  • “RUDOLPH THE RED NOSED REINDEER/SNOWCOACH/WHITE CHRISTMAS” petteri punakuono/lumivalmentaja/valkoinen joulu
  • “INTERLUDE ON GOD REST YOU MERRY GENTLEMEN”
  • “TOCCATA IN F” All Souls orkesteri ryydittää tuttua Widorin toccataa
Kuuntele!

Seimiretkellä

Lahdessa on tehty huomattava kulttuuriteko. Liikkeiden ikkunaan on ympäri keskustaa laitettu seiminäyttely. Seimet ovat keskitetysti Hämeenkadun ja Vapaudenkadun välillä. Postilaatikkoon torilla voi tiputtaa leimattavaksi joulukortin seimikaupungin erikoisleimalla. Punaista kuorta ei voine laittaa varmaankaan postilaatikkoon.

Kävin pari viikkoa sitten aamupäivällä kiertämässä aloittaen Hämeenkadun loppupäästä. Kaikki liikkeitä en edes löytänyt. Seimistä on runsauden pula. Tunnin päästä olin havainnut kolmasosan seimistä.

Oli pysähdyttävä miettimään. Suunnitelman pohjaksi piti tehdä laskelma. Kolmisenkymmentä kohdetta, jokaisessa kymmenen minuuttia. Näyteikkunasta ei heti suoraan havaitse seimeä nopeasti. Poikkeuksena Forsiuksen selkeä ikkuna jossa ei ole muuta esillä.

Seimiretki


Kohteita 22
Aika 00:10
Kokonaisaika 03:40

Aikaa saisi kulumaan tähän vuodenaikaan melkein valoisan ajan (alle kuusi tuntia). Välillä on hyvä poiketa syömässä ja kahvilla. Joulun aikana on hyvä ottaa omat eväät mukaan. Jouluna on aikaa kiertää.

Lahdessa on järjestetty opastettuja kierroksi turisteille. Voisiko seurakunta järjestää seimiretkiä kaupungilla esim. viiden euron hintaan kahvitarjoilulla?

Aikaisempi kirjoitus Seimiretki Lahdessa

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Seimestä

Aamunaloitus torstaina 14.12 klo 4.20

Aamu torstaina 14.12 klo 4.20

Päätin kirjoittaa blogiini seimiretkestä.

Mutta kello 4.26 XP halusi päivittää tietojaan, Seuravan kuuden minuutinaikana palomuuri pyysi vahvistusta neljä kertaa. Tietokone piti käynnistää uudelleen ja kirjoittaminen alkoi sujua klo 4.42. Kahvit kerkisi laittaa tippumaan päivityksen aikana.


Taustalle laitoin soimaan puoli vuotta sitten saamani Ahmas & Pasquet Lahti Brass Quintetin CD:n. Levyn volyymitaso tuntui hiljaiselta joten laitoin kotiteteatterin kolmeenkymppiin. Parin minuutin päästä alemmas kymppiin.

Materiaalin keräys seimiretkestä alkoi kello 4.52. Sitä ennen käsittelin 141 roskapostia. Välimuistista ei löytynyt vedosta joten kello 5.00 siirryin seuraavaan asiaan. Kello 5.05 adsl putosi ja boottasi.

Kolmen vartin kohdalla en ollut saanut aikaan mitään erikoista. Pasquetin sävelet tuntuivat maukkailta.

Kello 4.54 selain näytti ilmoituksen


Internal Server Error

The server encountered an internal error or misconfiguration and was unable to complete your request.

Please contact the server administrator, asiakaspalvelu@credo.fi and inform them of the time the error occurred, and anything you might have done that may have caused the error.

More information about this error may be available in the server error log.

Apache Server at lahtisrky.ekirkko.fi Port 80


Siirryin aamutoimiin. Jutun runko oli valmis klo 7.10 koko aamupäivä oli ohjelmoitu.

Alan kuunnella Organist entertains

13.12.06

Seurakuntavaalien vilkkaus Lahdessa

Lahdessa seurakuntavaalien äänestysvilkkaus laski 1,1 prosenttiyksikköä. Äänimäärä pieneni noin 12%. Vuoden 2002 tarkkoja lukemia ei ole käytössäni. Vaikuttaa että Lahdessa on noin 500 äänestäjää jättänyt äänestämättä. Määrä on mahdollisesti johtanut siihen että joulujumalanpalveluksia on Ristinkirkossa vain yksi jouluaamuna kello 8.




Äänestäneitä
Äänet 2006 6,71% 4228
Äänet 2002 7,60% 4723 Arvio
Lasku 0,89% 11,71%

 

12.12.06

Virret kokonaan

Arto Antturi kirjoittaa blogissaan

"Kysyin häneltä, mitä ajatuksia hänellä on psalmien laulamisesta. Yhteisön rukoushetkissä psalmit lauletaan aina kokonaisina katolisen kirkon tapaan, eikä lyhennettyinä ja sensuroituina versioina kuten meidän jumalanpalveluksissa.

Uutiskommentteja - Lahden radio


Topeliuspalkinto blogikirjailijalle !!

Onnittelen kirjailija Tuija Lehtistä Topeliuspalkinnosta!

Teos: www.liisanblogi.net.
  

Joululauluhetki Heinäkadulla 12.12.06 klo 14.

Joululauluhetki Heinäkadulla 12.12.06 klo 14.

Hannu-Heikki Hakulinen, baritoni
Heidi Minkovitsch, sopraano
Olli Anttila, piano

Lahden asumispalveluiden ruokasaliin oli kokoontunut täyteen ruokalaan noin neljäkymmentä asukasta, henkilökuntaa lapsineen sekä asukkaiden omaisia ja tuttavia. Sali on kauniisti katettu ja sisustettu.

Joululauluhetket alkoivat 1999. Ensimmäisille kerroilla esiintyivät tenori Pertti Lehtinen ja Jouko Saari. Hakulinen ja Anttila on toinen esiintyjäpari perinteisessä traditiossa. Hakulinen oli ensimmäistä kertaa, Heidi Minkovitsch ja Olli Anttila toista kertaa sarjassa.

Laulusolistit esittivät duettona Konsta Jylhän ja Cassu Halosen tutut joululaulut. Minkovitsch esiintyi Hakulisen toivomuksesta ex-tempore.

Yleisön oli lupa laulaa soolojen aikana, mikäli korkea sävellaji ei estäisi. Yhteislauluissa sävellajit olivat sopivan matalia.

Hakulinen juonsi tilaisuuden. Laulajana, kanttorina ja musiikinopettajana tietämys lauluista ja niiden analysoinnista antoi vahvan pohjan kansakoulunopettajan peruskoulutuksen saaneelle baritonin esitykseen.

Musiikinopettaja, kanttori Olli Anttila .toimitti säestyksen kuin apteekkari (kun Hakulinen oli toimittanut ”reseptin”.) Anttila teki vaihtelevan maukkaan mikstuuran säestyksistä.

Jo on tullut kesä talven keskelle?

[11:27:31] Aulis Parviainen sanoo: Täytyyköhän laulun sanoja muuttaa kasvihuoneilmiön vuoksi?

[11:27:51] Eino Mäkitalo sanoo: :) Ei kun tätä mantraa on hoettu jouluna niin kauan että nyt se vihdoin toteutuu. Pyyntöömme on siis vastattu.


11.12.06

Franckia haitarilla

Videopelimusiikkia uruilla




Kaljapullo-urut: urku pysyy vireessä eikä tarvitse virittää
http://www.petersontuners.com/news/bbo/index.cfm

terv. Petri

Veisuupakki

Veisuupakki

Virren veisaaminen ei ole enää kovinkaan yksinkertaista. Ikänäkö ja diabetes vaatii enemmän valoa kuin kuin hämyisä joulutunnelma tarjoaa. Valoja saatetaan puolittaakin Virsitaulun kauniisti muotoillut numerot eivät erotu. Muutaman vuoden olen veisannut vain tuttuja virsiä.

Muutama vuosi siiten matkapuhelemineni kärysi. Hankin tilalle uuden jossa oli taskulamppu. Virsitauluun asti se ei pysty valaisemaan. Joten otan välillä kiikarin mukaan.

Vielä on kehittämättä koottava riittävän tukeva nuottiteline.

Veisuupakin varusteet:

  1. Valaisin

  2. Kiikari

  3. Virsikirja

Veisuupakille olisi vaihtoehto virsimerkin suorittaminen.

 

10.12.06

Joululauluiltä

Joululauluilta Ristinkirkossa sunnuntaina 10.12.06 klo 18

Kuntoutusvälineitä vuokran

Suomeen rantautui mahdollisuus vuokrata vaikka kuntopyöriä. kuitenkaan Kela ei anna avustusta laitevuokraan. Tukea myönnetään vain pitkäkestoiseen kuntoutukseen esimerkiksi fysioterapiaan.

Lahden radion uutisoinnin mukaan kuntopyörän vuokra on sata euroa kuukaudessa. Kuntosalin kuukausikortti saattaa maksaa 40 euroa kuukaudessa (Solana Fitness)

Fysioterapia maksaa maksusitoumuksen saaneelle 6 euroa kerta (kahdesti viikossa 48 Euroa kuukaudessa).


8.12.06

Sibeliusta radiossa

Tampereen kaupunginorkesterin konsetinlähetys sunnuntaina 10.12. klo 19.03.

Sibeliuspäivän liputus jäi huomaamatta

Skype chatti [10:25:42] Väinö Lahti sanoo:

Ei näy lippuja liehumassa. Ikkunastamme näkyy kolme tyhjää tankoa tuulessa huojuvan. En olisi tiennyt olevan liputuspäivän ellen olisi lukenut ajatuksiasi. Hyviä jatkoja Sinulle

Pelastusarmeijan joulupadat

Lahdessa on neljä pataa 15.-23.12 arkipäivinä. Viime vuonna padoille ei riittänyt riitävästi vapaaehtoisia. Apua annettaisiin jos vastaanottajia olisi ollut. Vapaaehtoistyö on vaikeuksissa.

Netissä voi auttaa oman pankkinsa verkkopalvelulla . Ohjeet http://www.pelastusarmeija.fi/auta

Joulupata website tarjoaa lisäksi mahdollisuuden osallistua myös ryhmäpottien kautta. Voit perustaa myös oman ryhmän.

Valoa Lahteen yhteisö on perustanut oman pottinsa. Kirjoita potin nimeksi Valoa Lahteen!

Säästöt vähentävät koulujen joulujuhlia - uskonnon opetuksen alasajo jatkuu

Säästöt vähentävät koulujen joulujuhlia - uskonnon opetuksen alasajo jatkuu
  • Juustohöylä puree: Keskipohjanmaa.net kirjoittaa: Joulujuhla toteutuu Lohtajalla ainoastaan Alaviirteen koululla /http://www.keskipohjanmaa.net/gen/420382.asp). Budjetissa ei ole varoja joulujuhlien järjestämiseen.
  • Täta ei tehty pulavuosinakaan!
  • Taivaassa ei tunneta juustohöylä-budjetointia. Pelastusarmeijan pitäisi ottaa tämäkin puoli hodettavaksi. Aikoinaan parikymmentä vuotta Salinkallion rehtori saksfonisti Salminen järjesti itse koulun joulujuhlat kun opettajat eivät tee opetuksen lisäksi enää juhlia.

Tyylikäs Lordi

Lordi lähetti edustajansa Linnan juhliin Olen samaa mieltä Jälkiviisaiden kanssa Tommi Putaaansuu on tyylikäs mies, kun ei itse mennyt Linnan juhliin.

8.12 Aamu

Aamun otsikoita

Yleinen liputus Sibeliuksen syntymäpäivänä

Sisäasiainministeriö määrää valtion virastot ja laitokset liputtamaan tänään, Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta. Sisäasiainministeriö suosittaa myös yleistä liputusta.
  • Asioin usein euromarketissa. Ess otsikoi: Sormus anastettiin sormesta Sykkeen Alkon edessä. Kiireaikoina kauppiaat laittavat tavarakoreja ja vaatetankojs käytävälle houkuttelemaan asiakkaita. Ahdasta on - edistää taskuvarkaiden ammattia. Alkon voi ohittaa pihan kautta kulkiessa.
  • Pelicans sai voiton neljän tappion jälkeen kukistamalla hallitsevan Suomen mestarin Hämeenlinnan Pallokerhon maalein 4-2. Hyvä Pelicans!
  • Järvet ovat 2,5 astetta lämpimimpiä. Lahden Continental Cupin osakilpailut siirtyvät Rovaniemelle leudon sään vuoksi.
Zidanen pusku
  • Arto Antturi pohtii blogissaan Zidanen puskua ja kuuluisan kirjailijan (!) Marco Materazzin selitystä (teos Che cosa ho detto veramente a Zidane - Mitä oikeasti sanoin Zidanelle) . Antturi: Kirja sisältää 249 asiaa, jotka Materazzi kertoo oikeasti sanoneensa Zidanelle. Useat niistä liittyvät tukkaan tai sen puutteeseen ("Olet kuin shampanjapullon korkki Prozac-meressä").
  • Näinköhän Marco Materazzi suunnittelee pelinsä etukäteen? Se että kirja on tehty osoittanee vinoiluja suunnitellun eräänlaisena henkisenä valmennuksena. Sidanen pusku oli varsin vaisu verrattuna siihen mitä tapahtuu ranskan siirtolaiskortteleissa ja kaupunginosissa.
Iltamenoja
  • Huippumuusikoitten Joulukonsertti illalla Ristinkirkossa kello 19. Jorma Hynninen baritoni, Laura Hynninen harppu, Kalevi Kiviniemi urut, Marko Ylönen sello

7.12.06

Hour of Power 37 vuotta

Hour of Power on 37 vuotta lähettänyt tunnin pituisen televisio-ohjelman viikottaisesta rukousjumalanpalveluksesta Crystal Cathedral kirkosta (Garden Grove, California).

Laajakaistan lähetys on koostettu puheista, haastatteluista ja musiikista. Haastattelujen seuraamisen tekee helpoksi mahdollisuus käsikirjoitusta seuraten.

Videolähetys
Haastattelujen käsikirjoitukset

Juice lähti taivaalliseen orkesteriin

Sana lehden pakinoitsija tarkkampujan muistokirjoitus Juicelle: Mansen körtti ja sanan voima

Taivaallista musiikkia

Torstain kevennys

Tapasin Karin kirjastolla. Menimme citymarkettiin ostamaan siimaa. Kari katsoi 77 vuotiaalle isälleen sopivaa pc-peliä. Kari auttoi enkelin figuurin ikkunaan. Kavelytuokion jälkeen menin saunaan. Lepäsin eduskunnan kyselytuntia seuraamalla. Päivällisen jälkeen kirjoitin lisäyksiä blogiini ja urkumafian blogiin myös.

Raittiin ilman tarve alkaa olla huutava. Kuitenkin kuuntelin kolmisen tuntia! Pipedreamsin adventin odotuksessa urkuohjelmaa - sitä ennen kevennyksenä Nigel Ogdenin viihdyttävää urkuria.

Torstai aamu


Torstai on "lauantaipäivä" . Siivous ja vuodevaatteiden vaihto. Uudehko bulkee-matto rapisi pohjakumia. Pyörätuli kasaa mattoa helposti. Yksiö on ahdas kun vinttikomeroita ei ole käytössä ja se vaikeuttaa ja hidastaa siivousta.

Pikkuvarpaaseni oli tullut vesikello - kenkä hankasi. Suojasimme putkella-Aamutoimissa meni tunti enenmmän kuin muina päivänä.

Aamun lämpötila oli klo 8 on kuusi astetta. Kostea ilma tuo nuhaoireta.

Itsenäisyyspäivän ilta

Illalla seurasin tv1:n lähetystä ja laitoin tietokoneen myös seuraamaan linnan juhlia. Aluksi tuntui että kyseessä oli eri lähetys. Jonkin ajan kuluttua huomasin että laajakaisyta puolella oli muutaman sekunnin viive.

Mtv3 lähetti kuokkavieras mielenosoitusta.

Juhlat tuntuivat loppuvan aikaisin. Kymmenen jälkeen oli lähetys jatkosta.

Lahdessa oli tosi lyhyt ilotulitus klo 18.

Linnan juhlat

Linnan juhlat sai katsottua myös netin välityksellä. Palvelu mahdollisti ulkosuomalaisten osallistu juhlaan.

YLEn Linnan juhlat 2006 -sivusto

Linnan juhlat Mtv3:n Ripsan ja Tomin päiväkirja valmistaumisesta selostustehtävään.

6.12.06

Evankeliumi, mutta kadulla se näkyi vain tekoina..

Olen ollut parhaimpina vuosinani mukana Lahden Katulähetyksessä. Pastori Arto Antturi on lomallaan vapaaehtoisesti töissä mm. kuloemantuomoita vastustavassa Comunità di Sant' Egidio yhteisössä. Antturi kommentoi tiuhaan tahtiin matkansa vaiheota

Arto Antturi kirjoittaa blogissaan Rooman rautatieasemalla

Eroina suomalaiseen kristilliseen katulähetystyöhön näytti olevan se, että italialaiset organisoivat huonosti, pysäköivät autonsa vielä huonommin, eivät ole kovin täsmällisiä, kukaan ei näyttänyt pomoilevan, pätevän tai osaavan toisia paremmin, evankeliumi oli näyttävästi ja luovuttamattomasti mukana, mutta kadulla se näkyi vain tekoina

Syksyllä kapellimestari Okko Kamu kertoi ess:n haastattelussa menneensä kibbutsille kesken kiireittensä oppimaan yhteisöllisyyttä - asentamalla vessoja.

Itsenäisyyspäivän ohjelmaa

Apteekkikäynti mopolla

Naapuri pyysi ostamaan yskänlääkettä. Muuten olisin taas ollut koko päivä sisällä.


Pyhäisin on auki apteekeista yliopiston apteekki. Apteekkiin on laitettu vanhaan taloon pitkä ramppi jota pitikin pääsee ostoksille ne jotka käyttävät apuvälineitä tai lastenrattaita Menin ostamaan yskänlääkettä. 50 – luvulla lääkäri kirjoitti reseptiin yksilöllisen mixtuuran ohjeen ja sisällön jonka apteekki valmisti. Valmiiden yskänlääkkeiden tultua onkin tiedettävä tarvitseeko limaa irrottavaa tai rauhoittavaa lääkettä. Apteekista onkin syytä kysyä mitä kannattaa ostaa.
Kassalta on mopolla peruutettava takaisin koska mopo ei mahdu kunnolla taittumaan ulko-ovelle.



Paluumatkalla huomasin kellon olevan 9.50, joten menin Ristinkirkkoon.


Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen aikana ilma oli poikkeuksellisen suosiollinen. Armeija oli pystyttänyt ulos teltan, joka oli laitteistoja varten (generaattorit ja vahvistimet)..

Jalkapallofanaatikko oikeusneuvosmies Jari Karppinen toivotti kirkossakävijän tervetulleeksi. Jumalanpalvelus oli musiikillisesti rikas. Veteraanisoittokunta säesti osan virsistä ja esitti alkusoiton. Veisuu oli voimakasta, osansa oli Lahden Mieskuoron paikallaololla. Mikko Kalliomaan työ näkyy kuoron soinnissa.

Erityisesti Anne-Mari Kopon liturgin osuus oli vahva ja tyylikäs (vaikkei jp:tä pitäisi arvostella). Saarnaajan ajatukset oli aluksi hakuteillä kun aloitti saarnansa (Tämän itseppäisyys itsenäisyyspäivän tekstinä on...). Saarna oli pikku lipsahduksesta huolimatta hyvin valmisteltu ja jäsennelty.

Kanttorit pysyivät taka-alalla ja antoivat vieraiden musiikin nousta esiin. Kaisa Kauton laulussa on taitoa ottaa huomioon kovaäänislaitteiston ongelmat – tulos on miellyttävä. Pauli Pietiläinen hallitsee hankalan soittimen rekisteröinnin.

Tekstinlukijana Esko Ojala selvästi artikuloivana antoi arvonsa lukukappaleille. Ojalan ”spiikkaus” esim. Liput poistuvat on selkeää. Toivoisi että häntä voitaisiin käyttää enemmänkin.


Sankarihaudoilla oli seppeleen lasku. Näin tuttuja joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan.



Puolueet yksimielisiä: Viina liian halpaa

Tätä on jo pitkään odotettu. Puolueet yksimielisiä: Viina liian halpaa

Toimiessani Joka-Pojan Raittiusliitossa aistin raittiuden vastaisen ilmapiirin. Olimme taitamattomia ja keskustelutaitomme puutteellista. Pentti Sormunen loi yhdistyksen joka ei ollutkaan edes seurakunnassakaan toivottu edustaessaan hyväksi koettuja arvoja.

Linnan vastaanotto netti-tv:stä

Kuvaa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlista on nähtävissä Mtv3:lta heti itsenäisyyspäivän iltana. Katson kuitenkin mielummin ylen lähettämää vastaanottoa.

Phnetin uutisointi

Aamulla klo 7 phnetin uutisia selatessa oli linkki , joka syntyy automaattisesti. Lukijan on oltava tarkkana ettei luekaan takaperin (alhaalta ylöspäin) uutisia, joilloin saatta jäädä viimeinen tieto huomamatta. Moni aloittaa lehden lukemisenkin takasivulta.

6.12.2006 uutisista

Suomi juhlii itsenäisyyspäivää Lue koko uutinen »

Itsenäisyyspäivän aamuna radiossa soi suomalaista mieskuorolaulua - todella miellyttävä aamunavaus. Aamu jatkuu kynttilöiden estimisellä kaapeista. Aioin laittaa sähkökynttilät ikkunaan turvallisuutta ajatellen. Teneriffalla Candelerian kirkossa käydessä huomasin siellä myytävän led-kynttilöitä . Kuva Candelerian kirkosta

From LOMA
  • Paraati on aikasin jo klo 8.45. Jaksankohan lähteä? Forecan ennusuksen mukaan aamusta alkaen sataa iltaan saakka.
  • Vaikken käy jääkiekkopyhätössä Isku Areenalla vaikuttaa että Pelicans on asettanut järkevät tavoitteet - pyrkivät vakiinnutamaan asemansa sarjassa, eivätkä puhu mestaruudesta.
  • Ylen uutisissa kerrottiin "Koululaisten arvioinnista puuttuu tasa-arvo" Lue koko uutinen » Ei ole kummallista että muukalaisviha nostaa päätään, kun koululaitoksessa tällainen arvomaailmakin on edustettuna.
  • Sibeliustalo suututti yritysjohtajat . Artikkelissa viitattiin myynnin vaikeuksiin kun pari sataa paikkaa saadaan myyntiin vasta kolme viikkoa ennen esitystä. Tähän asti on minulta puuttunut usko että paikkoja on vielä vapaana.

5.12.06

60 vuotispäiväni 2.5.2005

Syntymäpäiväni kuvat - Pekka Paloranta

Kävelyharjoitukset ja vesivoimistelu

Olen menettänyt vasemman jalan diabeteksen seurauksena. Jalan tynkäni on lyhyt, joudun laittamaan sen jalkaan avustajan kanssa. Niina on opiskelukaverineen harjoittelemassa talossamme. Tytöt laittoivat proteesin paikalleen nopeasti ryhmätyönä. Tein aamulla kävelylenkin talon ympäri. Kävelin jyrkkää rinnettä. Pyörätuolia työntäen seurasi Niina.
Niina opiskelee ammattikorkeakoulussa hoitajankadulla Sosiaali- ja terveysalan laitoksessa. Olin töissä siellä 1994 - 1996. Kävelymatka ei ole huimaava tavalliselle ihmiselle.

Kävelynopeuteni on 0,9 km tunnissa - jos jaksan kävellä niin pitkään. Parisataa metriä kerralla on paljon. Lenkin aikana satoi hieman, muttei paljoa. Uusin lenkin - tällä kertaa Niina seurasi mopolla (MiniCrosser), samalla tutustui tulevan työn apuvälineosuuteen. Niina oppi ajamaan, käyttämään vapaakytkintä ja laittamaan mopon lataukseen.

Iltapäivällä lounaan jälkeen oli vesivoimistelu. Tein fysioterapeuttien, Katja Kydön suunnitteleman ja Kirsi Volasen täydentämän ohjelman. Kesto oli noin 30 minuuttia. Samalla verestin hoitajankadun kuulumisia Ninan ollessa apuna ja turvana.

Tietoa vesiliikunnastaja tarvikkeiden hoidosta
Wikipedia vesijuoksu
Vesiliikunnan uutiset
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy

Tiistai-aamun tunnelmia

Heräsin aikaisin jo klo kaksi hikisenä. Kävin suihkussa ja tutkin kaksi tuntia Bloggerin kuvien siirto-ongelmaa. Tietoliikenneasiantuntija Chuck (Blogger for Dummies kirjoittaja) osoittatui olevan metodisti mikä luo vahvan pohjan työlle.

Aamun uutisia ylestä surfattua kiinnitin huomiota kielikuvaan Niinistö tulee, oletko valmis? Niinistö ei ole vapahtaja, kokoomus hakee voimakasta tukea. Niinistö aikoo erota Euroopan keskuspankista, kun Katainen ei olekaan saanut samanlaista karismaa.

Päivän ohjelmassa on aamusta sairaanhoitajan kontrolli (Leena). Katsotaan paino, verensokeri, verenpaine ja tarkastetaan ihon kunto proteesin tukialueella.

Myöhemmin ohjelmassa on vesivoimistelu. Sain ohjaajasi fysioterapeuttiopiskelijan ammattikorkeakoulusta. Yleensä en ole käyttänyt opiskelijoita avustuksessani. Oltuani töissä hoitajanjadulla, tunnen lukkarinrakkautta terveysalan laitokseen. Kaipaan vieläkin sen innostavaa ilmapiiriä.

Pelastus blogin kadonneelle kirjoitukselle

Etsin ohjeita kielenhuollosta. Hain ja Google löysi, muttei - sivua ei löytynyt.

Google tarjosi urlää
  • "www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/ - 100k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja".
Linkki ei toiminut - www.nic.fi oli muuttunut muotoon http://nic.fi.

Kun linkkiriviä luki edelleen ja valitsi Välimuistissa , sivu löytyi Googlen cachesta.

Sovellus: Jos tuhoat vahingossa sivun blogista, käytä Googlea tai muun hakukonetta, saatat löytää sivun

Kielikello

4.12.06

Taksat nousivat

Uudet terveyskeskumaksut

Käynti terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla 11 euroa/käynti
Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaalle eikä maksua peritä sotaveteraaneilta (veteraanitunnus)
Lääkärintodistuksesta peritään 27 euroa.
Terveyskeskuksen päivystysmaksu 15 euroa/käynti

Paikallisliikenteen taksat nousivat 1.12.2006.

LAHDEN PAIKALLISLIIKENNE

TAKSAT 1.12.2006 alkaen.

0 - 6 km 6 - 12 km (esim. Ahtiala, Salpakangas)
Kertamaksu 2,70 euroa 3,10 euroa
Lasten kertamaksu 1,40 euroa 1,60 euroa
Yötaksa klo 23.00 - 04.00 (ei peritä näyttökortista)kaksinkertainen
Eläinmaksu 1,40 euroa
40 matkan kortti 69,90 euroa 75,90 euroa
20 matkan kortti 35,00 euroa 38,00 euroa
Lasten 10 matkan kortti 14,00 euroa 16,00 euroa
30 päivän näyttökortti 51,00 euroa 1.1.2007 alkaen.

Bussit-foorumi

Juha Christensen vuoden lahtelaisehdokkaaksi!

Juha Christensenin kanssa olimme samaan aikaa seurakuntanuorissa 20 - 30 vuotta sitten. Juha toimi aktiivisesti Joutjärven seurakunnassa. Tapasin Juhan kirkkovaltuustossa nelisen vuotta sitten uudelleen. Juha oli kaupunginvaltuustossa - "poliitikkona". Tuntui siltä hänen selkeät sanansa eivät menneet perille.

Aacheniin on saatu rauha aikaan. Ehdottaisin Juhalle Vuoden Lahtelaisen arvoa.
Wikipedia

IT-Viikko: Skanneri riisuu matkustajan lentokentällä

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan yksityisyys turvattu.

Nuorena kaupiteltiin kiikaria jolla saattoi nähdä naisten vaatteiden läpi. Nyt Skanneri riisuu matkustajan lentokentällä

Phoenixin Sky Harbor Airport aikoo ensimmäisenä ottaa testikäyttöön kiistellyn matkustajien läpivalaisujärjestelmän. Valaisulaitetta on kehitetty vuosia, jotta se ei paljastaisi liikaa matkustajista.

Wikipedia

Itviikko
http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=1

Vammaiskuvaajien yhdistyksen Website -

Welcome to the Disabled Photographer's Society Website
http://www.dps-uk.org.uk/

Blogger tarjosi yksinkertaista tekstieditoria

Viikonloppuna puuttui Firefoxissa bloggerin editorista compose eli sillä piti kirjoittaa kuin html:ää kirjoitettiin 90 luvulla. Joten opettelin käyttämään mail-to-blogger linkkiä. Bloggeriin laitetaan esim salasana hommissa esim. minä.itse.hommissa@blogger.com. Huomasin että kun emailit lähettää pelkässä html muodossa jälki vaikuttaa hyvältä. Kuvia ei liittää tällä tavoin - niitä voi lähettää Picasalla,

Sitten eilen illalla käytinkin Internet Exploreria ja editori toimikin kuin pitääkin toimia. Blogger For Dummies kehotti tyhjentämään yksityisyystiedot -ei auttanut. Vasta kun olin kirjautunut Google.fi palvellun alkoikin Firefox toimia. Taisi Googlen browser sync aiheuttaa on ongelman (Google xpi)

Opetus: pidä useampi selain PC:ssä että selviät ongelmatilanteissa.

Aukku