9.7.07

Herättäjuhlat

Torstaina Herättäjäjuhlilla oli klo 19 talkooseuroissa ja klo 21 versattiin alatorilla Siionin virsiä Jaakko Löytyn tahdittamana, Perjantai-iltana oli vuorossa länsisuomen rukoilevaisten virret.

Jaako Löytty nosti esiin punavankitragedian joka on vieläkin siitä kärsineiden sukujen mielissä.

Lauantain päiväseurojen aikana paikalla oli 24 000 sanan kuulijaa. Lauantaina oli sadekuuroja iltasella.

Lauantai iltana olin kolmen tunnin urkumarathonissa. Kuulin ensimmäistä kertaa urkuja ja ennakkokäsitykseni instrumentin sopimattomuudesta konserttisaliin vahvistui edelleen.

Kuivassa (akustiikan säätökoneisto ei edelleenkään toimi) akustiikassa urut ei soineet odotetulla tavalla - sointi vaikutti hiljaisen ruohonleikkurin tasoiselta ääneltä.

Tauolla keskustelin Matti Pesosen kanssa. Pesonen kiinnitti huomion kuivaan akustiikkaan, piti urkua hyvänä. Omia sävellyksiään soittanut Timo Kiiskinen totesi että akustiset luukut olivat akustisista syistä kiinni (eivät toimi oikein urkuasennossa). Illan kaksi lahtelaista miesurkuria esiintyi Ess:n mukaan sirkusmaisesti (urkujen alkuperä sirkussoitin). Sirkustemppuja tarvitttiin kun rekisterit eivät antaneet mitä nimet lupasivat. Kiviniemi turvautui tehoja saadakseen neliääniseen jalkion soittoon.

Juhlijoita ohjasi eko-oppaat. Suun pitivät makeana nuoret Körttikaramellien myyjät. jotka "maistuivat maailmalta" ja olivat puheen mittaisia. Teol. tri Pertti Repo totesi pastillien koon kasvaneen puheiden keston pidennyttyä. Lausuntoa tukee käyntini Oulussa Rauhanyhdistyksen rukoushuoneella 1979 - lattiat olivat karamellipaperien peitossa ja seinillä oli ohje: "Älä häiritse seurapuheita". Maallisen makuiset pastillit pitävät seuraväen hiljaisina.

Kirkollisen messutapahtuman luonnetta toi esiin Suurhallin sivun mittainen myyntipöytien rivi

Päätösseurojen aikana alkoi satamaan kunnolla.

Varsinainen kokemuksen vahvistui luettuani Ess:n pääkirjoituksen Osataanko juhlia hyödyntää seurakuntatyössä?

Ensimmäistä kertaa koin että uskomme yhteen seurakuntaan. Olin nuorten sekä eri tunnustuksen omaavien yhteisessä ponnistuksessa.

Juhlien puhearkisto. Juhlilla toimi körttiradio

Herättäjäjä juhlien mediapalvelu

Ei kommentteja: