6.3.08

Kuusi kuukautta naurettiin

Naurujogaa Takataskussa Nauru on Jumalan käsi huolia täynnä olevan maailman olkapäällä - Nimetön

OTE KARISMATISOIDAANKO MEIDÄT KUOLIAIKSI?

Teologiset opintopäivät, Suomen Raamattuopisto, seminaari 9.1.2000, Olavi Peltola

Mikä on se voima, joka antaa ilmestyksiä, puhuu unien kautta, antaa ns. viisauden ja tiedon sanoja, kaataa ihmisiä, synnyttää naurua ja huutoa ja panee laulamaan ylistyslauluja kädet koholla hyvän olon tunteen vallassa, usein jopa ilman opeteltuja sanoja jne.
SIIS NAURUJOOGAAN!!!!

Hymy oli hyytynyt ja muuttunut virnistelyksi arjen rutiineissä hapan hämäläiseksi. Päätin osallistua naurujoogaan (Toronton nauruherätyskin kiinnosti).

Naurujooga alkoi Takataskussa 13 syyskuuta. Kaksi päivää sen jälkeen on väsynyt olo. Edellisenä iltana tulee hymy huuleen kun valmistautuu seuraavaan päivään.

Olin ainoa mies (kukkona tunkioissa) nauravien tusinan naisen joukossa.

Olin tullut tosikoksi nauru oli muuttunut virnistelyksi ja hymähtelyksi. Lapset saattavat nauraa jopa 300-400 kertaa päivässä, mutta kun kasvamme aikuisiksi naurukertamme vähenevät vain 15:een. (www.naurujooga.com)

Puolen toista tunnin ohjelmassa mm. lämmittävä osion harjoitukset herkistävät naurua ja leikki mieltä,

Erilaisiet nauruharjoitukset erilaisilla naurutavoilla (mm. teepussi, leijona, sähköisku naurut). Lisäksi tulivat syvät hengitysharjoitukset kesken naurujen, vapaasti nauraminen välillä rentoutuen ja huudahtaen

Naurujooga on Ksl:n opintopiiri. Ohjaajana oli Siri Hirvonen (Cantores Nauratus)

Valmistautumiseen kuului vesipullon ottaminen mukaan - tosissaan nauraminen on hikistä puuhaa. Iloisena ei tarvitse välttämättä mennä. Tarkoitus on nauraa ilman syytää ei varsinkaan toista pilkaten. Nauraminen erittää elimistölle tarpeellisia hyvän olon hormooneja.

Sessio alkaa lunastamalla yhden euron hintainen lippu Takataskun tiskiltä. Hissillä alakertaan kuntosaliin, jossa on tusinan verran naurajia.

Lämmittelyosiossa kohotetaan käsiä positiivisten ajatusten tullessa mieleen.

Ohjatussa osoissa lyödään käsiä vasemmalla ylhäällä yhteen kaksi kertaa sanoen HOH-HOH ja siitten oikealla kolme kertaa sanoen HAH-HAH-HAA ja sitä toistetaan muutama kerta. Sitten seuraavat erilaiset naurut (teepussi, leijona, sähköisku, kutittelu jne.) ja uudelleen HOH-HOH-HAH-HAH HAA osuus. Veri alkaa virtaamaan, hikoilee ja korvissa kohisee - välillä on syytä huokaista. Huvittavaa sössötyspuhetta puhutaan laittamalla kieli etuhuulen alle improvisoiden.

Nauruosion jälkeen seuraa pitkä vapaan naurun jakso josta ei meinaa tulla loppua. Lopuksi jäähdytellään yhdessä.


Viimeinen naurujoogasessio on tällä kertaa 13.3.2008

Naurujoogassa on kehitteillä Online training. Lisätietoja www.laughteryoga.org

Linkkejä:

www.laughteryoga.org > discover > welcome to laughter yoga
http://www.takatasku.net/
Naurujooga
Katarian naurujoogavideot YuoTubessa
10 minuutin esitys naurujoogasta ja naurumeditaatiosta sekä naurujoogan luojan tohtori Madan Katarian haastattelu. Lisää infoa www.laughteryoga.org

Nauru kuluttaa kaloreita


Kunnon nauru kuluttaa paljon energiaa. Video USA: Celebrity Fit Club Rocks With Laughter Yoga, mukaan yksi nauru kuluttaa seuraavan taullkon mukaan

Nauruja Kaloria Kaloria/kk Kg /kk
1 3,5

100 350 10500 1,5
200 700 21000 3

Jos aikuinen nauraisi yhtä pajon kuin lapsi (400 krt päivässä) se kuluttaisi 1400 kaloria. Eri asia joutaisiko aikuinen nauramaan kolme tuntia päivässä.


Aulis Parviainen


Blogged with the Flock Bro

Ei kommentteja: