25.9.08

ENI - kirkko synagoogaksi Saksassa

Natsiaikana lopetettu synagooga avattiin lopettaneen luterilaisen kirkon tiloihin ensimmäistä kertaa Saksassa Bielefeldin kaupungissa. Pastori Alfred Buss sanoo että uusi paikka rukoukselle on myös toivon talo protestanteille kristityille. Buss muisteli 'surullisena ja häveten' marrakuun 8:n 1938 tapahtumia, kun kristalliyönä natsit hyökkäsivät synagoogiin ja juutalaisten omaisuuksien kimppuun kaikkialla Saksassa. Westfalenin kirkon johtaja Buss toteaa että Westafalenin kirkko on epäonnistunut Holokaustin kasvojen edessä kun miljooona juutalaista tapettiin.

Wikipedia:
Holokausti (alkujaan kreik. ὁλόκαυστον, holokauston: "kokonaan polttaminen", hepreaksi ‏שואה‎, šoa , "katastrofi") oli natsi-Saksan kansallissosialistien suorittama järjestelmällinen kansallisten, etnisten, uskonnollisten ja muiden ryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa.
"German synagogue opens in former Protestant church

Utrecht (ENI). For the first time in Germany, a Protestant church has been turned into a synagogue. The consecration of the synagogue, called 'Beit Tikwa' (House of Hope), in the town of Bielefeld, took place on 21 September. The Rev. Alfred Buss of the Evangelical Church of Westphalia, where Bielefeld is located, said the new place of worship is also a 'house of hope' for Protestant Christians. Buss recalled 'with sorrow and deep shame' the destruction of Bielefeld's former synagogue on 9 November 1938, known as Kristallnacht or Night of Broken Glass, when Nazis attacked synagogues and other Jewish property throughout Germany. The Evangelical Church of Westphalia had failed in the face of the Holocaust, when 6 million Jews were killed, said Buss, the president of the Westphalian church. [324 words, ENI-08-0765]"

Ei kommentteja: