22.12.06

Lahden Gospelkuoron GospelChristmas

Lahden Gospelkuoron GospelChristmas
pe 22.12. klo 19 Ristinkirkossa.
Johtaa Marjaana Turunen, juonto Lasse Kantola.

Lahden Gospelkuoro


Alussa mietitytti mitä on Kirkoseudussa mainittu gospel käsittely?

Googlen ehdotuksia:

  • Varmista, että kaikki sanat on kirjoitettu oikein.
  • Kokeile eri hakusanoja.
  • Kokeile yleisempiä hakusanoja.

Kuoron konsertti oli paras mitä olen siltä kuullut. Innostunut kuoro. Ennen kuoron tuloa puheensorina oli huomattavasti voimakkaampaa muutoin kuin kirkkokonserteissa - odotettin jotain erityistä. Anders Öhrwallin sovitus? - Maa on niin kaunis osoitti kuoron kyvyn laulaa vanhempaakin musiikkia. Meno nousi melkoiseksi loppua kohti.

Ohjelmisto koostui suomalaisesta uudesta hengellisestä musiikista. Vanhoista tutuista joululauluista sekä jenkkigospelista. 50-henkisen kuoron kanssa esiintyi ammattimuusikoista koottu bändi ja lukuisia solisteja omasta kuorosta bändin solistien lisäksi.

Ohjelmaan olisi toivonut tietoa sovittajista. Ohjelman tekstit oli laatinut Lealiisa Kantola

Marjaana Turunen oli hionut kuoron hyvään kuntoon. Harva tietää että kuoron laulajista vaihtuu lähes puolet vuosittain.

Bändistä (9 henkinen ja kaksi laulusolistia) nousi esiin Martti Kuittisen kosketinsoittimet: piano, hammondin lailla soiva Nord Clavia ja Virtasen 52 äänikertainen urut. Kuulin ensimmäistä kertaa ”makeata hammond” sointia Ristinkirkossa.. Vesi tuli suorastaan kielelle. Kuittisen rekisteröinnit urulla olivat nappisuorituksia paljon vaativalla urulla. Artjärvi ei taida tietääkään kanttorinsa taitoa. Muistan Kuittisen Beatles konsertin Lahden torilla muutama vuosi sitten. Kuittinen on tominut mm. Sirkustaiteilija Prof. Bluffon säestäjänä.

Erikoisuutena oli kaksi miestanssijaa. Odottelen syntyykö vastaavaa keskustelua kuin urkuviikon avajaiskonsertista. Kulttuurillisesti elementti kuuluu esitettävään musiikkiin. Katsotaan hyväksytäänkö se.

Miksaaja oli paras Mika Koivusalon ohella mitä on Ristinkirkossa ollut. Miksaaja oli kirkon takana ja hallitsi asiansa.Italic

Paikalla oli 580 kuulijaa. Vaikuttaa että tänä vuonna väki ei ole lähtenyt niin runsaasti liikkeele kuin aikaisemmin, sama asia on ilmennyt aikaisemmissa konserteissa.


Kommenteista kuoronjohtajan tunnelmat: Meillä oli ainakin mukavaa. Toivottavasti se välittyi. Mulla oli helppo homma, kun oli niin paljon ammatti-ihmisiä ympärillä.

Marjaanan vastineesta selvisi
"gospel käsittely"


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi. Kiva kun olit ja kiva kun tykkäsit. Meillä oli ainakin mukavaa. Toivottavasti se välittyi.

Mulla oli helppo homma, kun oli niin paljon ammatti-ihmisiä ympärillä.

Nyt on vaan taas kauheat paineet, että ensi vuonna pitää olla vielä parempi... Mitähän sitä keksisi!
Oikein hyvää joulua sulle. Nähdään. Marjaana