Folke Forsman kirjoitti 1974 Huvudstadbledetissa "En festival utan orgel". 24 äänikertaisella kangaspuulla käynnistettiin lahtelainen urku-unelma. Ristinkirkko valmistui 1979 ja urut saatiin 1980. Mutta tämäkään ei riittänyt business henkiselle yleisölle.
Erkki Krohn keräsi varat urkuihin ja Sibelius talon myötä saatiin puitteet joissa yritykset voivat edustaa kunnolla. Ainoa haitta on se että kutsuvieraat haluavat olla mielummin mökeillä kuin hikisissä konserteissa.
Selvästi uruista saa paremman vaikutelman kuin kotona radoista kuin salissa. Kotona saa vertahyytävän äänenvoimakkuuden. Jopa 24 äänikertainen soi kovempaa puuakustiikassa. Sibeliustalo kielsi urkujen vihkiäiskonsertin äänittämisen. Herättäjäjuhlien maratonkonsertissa Pauli Pietiläinen lausui kesken körttivirsi-improvisaatiota "Voi surkeuksien surkeus". Akustiikka luukut olivat konsertissa kiinni mutta David Gooden konsertissa auki.
Keskusteluissa urkuviikoilla kiinnitettiin huomioita siihen että urkua mainostettiin ranskalaisromanttisena soittimena. Nyt puhutaan kompromissiuruista joissa on ranskalaisromanttisia piirteitä. Selvästi ei tiedetty mitä haluttiin. Puuakustiikassa barokkiurut soisivat paremmin muuta sen ajan musiikissa ei ole paljoakaan uruille ja orkesterille kirjoitettua materiaalia.
Veijo Murtomäen arvio vahvisti sen mitä olimme viime joulusta asti kuulleet ja arvioineet. Asiaa ei paranna Sibeliustalon asenne Sinfonia Lahtea ja urkuviikkoja kohti.
Parempaa yhteisyötä toivoen
Leftlegless
PS: HS:n verkkosivuilla nimimerkki Urkuäänittäjä totesi että radioista kuunneltuna ei uruissa ole vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti