19.9.07

Suuri kastekeskustelu

Kotimaa-lehti kirjoitti "Suuri kastekeskustelu etsi kirkkokuntien yhteisiä näkemyksiä" viime lauantaina Tampereen Metroauto-Areenalla Nokia-Mission järjestämästä keskustelutilaisuudesta.

Uudistaako Nokia-Herätys kirkon ettei se kuolisi? Ovatko uudet kirkot ja herätysliikkeet kuin roskaruokaketjuja jotka myyvät hengellisiä hampurilaisia soffa-setteineen? Tervettä karismaattisuutta on siedettävä, muuten ei ole oikea luterilainen kirkko.

Kotimaa- lehdessä Åbo Akademin Vanhan testamentin ja judaistiikan professori Antti Laato:


­ Seuraamme parhaillaan synnyinmaamme kirkon kuolemaa, mutta kirkko voi uudistua. Löydämmekö uuden herätyskristillisen julistuksen ja elämän? Laato kysyi.

Markku Koiviston kasvoille levisi hymy, kun Laato sanoi, että uusien herätysten johtajat ovat aina olleet piispojen hampaissa ja käräjillä.

Uskovien vuoropuhelu on auennut. Kaupungilla liikkuessa lapsuuden tuttavat kaipaavat ekumeenista yhteyttä. Naapurikirkkojen jäseniä halutaan tavata. ja niiden kadonneesta julistuksesta ollaan huolissa vaikkei haluttaisikaan uskoa samalla painotuksella.

Otteita artikkelista
– Väitämme usein toisten sanovan asioita, joita he eivät sano. Kun helluntailainen tulee kasteelle, ei hän tee mitään pelastuksen eteen, vaan hän hyväksyy Kristuksen teon, Helluntaikirkon johtaja Klaus Korhonen linjasi.

– Helluntaiherätyksen alkuaikoina emme olleet niin teologisesti orientoituneita. Käsitys siitä, että helluntailainen kaste olisi omavanhurskauden teko, syntyi huonon opetuksemme vuoksi, seurakuntaneuvos Valtter Luoto arvioi.

– Kun luterilaiset ja helluntailaiset ovat käyneet oppikeskusteluja keskenään, on voitu kirjoittaa pitkä luettelo asioista, joista olemme kasteasiassa yhtä mieltä, Luoto huomautti.

Suomalaisten kristillisen tiedon ohentuminen on aiheuttanut helluntailaisille uuden ongelman.

– Kuinka vähäisin tiedoin ihminen voidaan kastaa? Missä vaiheessa annamme kasteopetusta, ennen vai jälkeen kasteen? Klaus Korhonen kuvasi pastorin työnsä kysymyksiä.

Arto Anturi on kirjoittanut blokissaan että helluntailaisuus luo hyvän pohjan kirkossa toimintaan ja on hyvä koulu kirkon toimintaan. Uskoon tulemisen kokemus ei anna aluksi sijaa opillisille seikoille edes raamattupiirissäkään. Analyyttinen käsittely koetaan uskoa heikentävänä.

Vapaiden suuntien papit ja teologit ovat avanneet eksegeettisen keskustelublogin Eksegeettinen safari jossa voi keskustella vapaasti kerettiläiseksi joutumasta. Ope blogin esittelystä

On henkisesti terapeuttista ulvoa eetteriin tai virtuaalimaailmaan kirjallisuuden ja tutkimusongelmien kanssa painiessa muodostuneita ajatuksia. Tässä blogissa käsitellään teologisia kysymyksiä eksegeettisellä painotuksella.

http://eksegeesi.blogspot.com/
Toimittajan kommentti yleisöstä:

Keitä olivat 1000 ihmistä yleisössä?

Suuren kastekeskustelun yleisössä istuvista vain muutamat nostivat kätensä kun kysyttiin, kenen hengellinen koti on luterilainen seurakunta. Helluntailaisia ja Nokia Missioon kuuluvia oli paljon, mutta suurin osa osallistujista ei kokenut hengelliseksi kodikseen mitään näistä kolmesta. Keitä he olivat?

Monet osallistujat pläräsivät innokkaasti kuluneita Raamattujaan ja huutelivat hallelujaa ja aamenta, kun lavalla esitettiin oman ymmärryksen mukaisia ajatuksia. Innokkaimmat kättentaputukset kuultiin silloin, kun panelistit puhuivat Hengen yhteydestä Kristuksessa erilaisesta näkemyksistä huolimatta.

Lähde: www.kotimaa.fi




Verkottuminen on luonut paljon uusia kirkkoja ja kirkkokuntia joiden välillä surfaillaan tai ollaan laineilla liplattaen ja komediaa yleisön pyynnöstä. Kuitenkin kyse on varmuuden etsimisestä ehkä liian nopeasti. Helluntailaisten julistus on kadonnut ja nyt se hakee pohjaa teologisesti orientoitumalla.

Ei kommentteja: