12.12.06

Joululauluhetki Heinäkadulla 12.12.06 klo 14.

Joululauluhetki Heinäkadulla 12.12.06 klo 14.

Hannu-Heikki Hakulinen, baritoni
Heidi Minkovitsch, sopraano
Olli Anttila, piano

Lahden asumispalveluiden ruokasaliin oli kokoontunut täyteen ruokalaan noin neljäkymmentä asukasta, henkilökuntaa lapsineen sekä asukkaiden omaisia ja tuttavia. Sali on kauniisti katettu ja sisustettu.

Joululauluhetket alkoivat 1999. Ensimmäisille kerroilla esiintyivät tenori Pertti Lehtinen ja Jouko Saari. Hakulinen ja Anttila on toinen esiintyjäpari perinteisessä traditiossa. Hakulinen oli ensimmäistä kertaa, Heidi Minkovitsch ja Olli Anttila toista kertaa sarjassa.

Laulusolistit esittivät duettona Konsta Jylhän ja Cassu Halosen tutut joululaulut. Minkovitsch esiintyi Hakulisen toivomuksesta ex-tempore.

Yleisön oli lupa laulaa soolojen aikana, mikäli korkea sävellaji ei estäisi. Yhteislauluissa sävellajit olivat sopivan matalia.

Hakulinen juonsi tilaisuuden. Laulajana, kanttorina ja musiikinopettajana tietämys lauluista ja niiden analysoinnista antoi vahvan pohjan kansakoulunopettajan peruskoulutuksen saaneelle baritonin esitykseen.

Musiikinopettaja, kanttori Olli Anttila .toimitti säestyksen kuin apteekkari (kun Hakulinen oli toimittanut ”reseptin”.) Anttila teki vaihtelevan maukkaan mikstuuran säestyksistä.

Ei kommentteja: