15.6.07

Riemastuttavia lauluyhtyeitä

Veljeni laulaa Los Dementos nimessä Allan Hautalan manageroimassa vanhojen pappojen kvartetissa.

Gospelia laulaa The Fossils (VOSSIILIT). Samoin Papas no Mamas.

RRR Rocky Road Rockers esiintyi 1977 Liipolassa hengellisen musiikkiin festivaaleilla ja joutui heti esityksen jälkeen seurakunnissa esityskieltoon. Yhtyessä soittivat Matti Kärppä (kitara), Hannu Huovilainen (basso), blogaaja laulu ja rumpali Tapio Leppänen (Teurastamo 5), Yhtyeen akustinen versio esiintyi nimellä Viipurin pamaus kokoonpanolla vuilu, harmooni, kontrabasso ja kantele (jota rumpali opetteli soittamaan päivässä). RRR pääsi jälleen ääneen kaksi vuotta myöhemmin nuorison painostuksen jälkeen, josta kiitos kuuluu Jakke Naulapäälle.

Käyttämättömiä yhtye ajatuksia oli SSS (Sinned Souls Silencers). Acricolan 450 vuotisjuhlan kunniaksi kirkkoherrat Pekka Särkiö ja Timo Pokki yhdessä urkuri Pauki Pietiläisen kanssa esiintyivät acricolan ajan alboissa. Yhtye sai suosioita ja nimeäisin sen nimellä The Acricola Boys.

Talossamme toimii ex tempore pohjalla The Kolina Girls (ovet) ja rouvien ja neitien muodostama Pälpätiän girls.