6.9.07

Potilastiedot hukassa

Pegasos pyllyllään

Lahden kaupungin terveyden huolto otti tiedostetun riskin Pegasoksen laitteistossa. Pitkän takuu ajan jälkeen (3 v.?) laitteistossa tulisi olla 24/7 huoltosopimus. Kustannus syistä otetaan suuria riskejä. Olen työ urani aikana kokenut kaksi kertaa huoltosopimuksella spekuloinnin.

Lahdessa on ennenkin lähetetty terveyskeskuksen laboratorion asiakkaita asiakkaita kotiin kun tarroja ei tulostu.
Toimialajohtaja Matti Liukko: tietotekniikan riskit on tiedostettu.

– Pelättävissä ja odotettavissa on, että tällaista sattuu. On analysoitava, mistä tämä johtui ja mitä pitää tehdä, että ainakin riski vastaisuuden varalle pienenee.
Edellinen kokemus on vuosituhannen vaihteesta. Olin vammautuneena sairaslomalla ja kuulin että 1997 hankkimani palvelimen levy-yksikkö hajosi eikä ammattikorkeakoulun Groupwise järjestelmä toiminut. Palvelimen takuu-aika oli kolme (3) vuotta. Palvelimen katsottiin olevan toisarvoisessa tehtävässä. Seurauksena oli useamman päivän katkos pääsyssä kalentereihin ja sähköpostiin. Ajanvaraus ei toiminut.

Vaikuttaa ettei laitteistoa varmisteta reaaliaikaisesti - levyjärjestelmä on ole vikasietoinen.

Poimintoja Jukka Kohtalan artikkelista Tiedot tallessa vai ovatko (http://tietosauma.fi/uutiset/uutinen.php?ID=215)

  • Kolmessa vuodessa ollaan siis jo 4,5 miljoonan kilometrin jälkeen menty maapallon ympäri 112 kertaa, mikäli laite näin pitkään on kestänyt.
  • Harva kovalevyvalmistaja tarjoaa enää kolmen tai viiden vuoden takuuta
  • Jos vikoihin ei ole varauduttu ja lopulta tulee se päivä jolloin palvelin, tai työasema hajoaa, mitä tapahtuu? Kassat joudutaan sulkemaan? laskutus ja tilaustenkäsittely keskeyttämään? Pysähtyykö varasto ja logistiikka tai loppuuko palkanmaksu? Tätä kestää juuri niin monta tuntia tai päivää kunnes laitteisto on jälleen kunnossa ja ohjelmistot uudelleen asennettuna ja jälleen toiminnassa

Ei kommentteja: