4.12.06

DigiDigi - kamera kotiin, ei juhlaan?

Elämä on kohta yhtä digiä. Kaupat mainostavat Elämme Digiaikaa. Aikoinaan Tiki oli jääkiekkokaukalossa. Nyt on sitten useampi digi kotona (Kameraa, kannykkäkameraa, digivideokameraa, digiboksia). Digikameroita paria kolmea sorttia ja ja useampaa mallia.

Ainoa mikä puuttuu on käyttöohjeet, joita varten tulisi olla sitten kannettava tietokone eli laptop. Ohjeet yleensä niin pientä pränttiä ettei niitä vanhempi näe kunnolla.

Aikoinaan ennen zoomin tuloa kannettiin selkävaivojen saantiin asti kameralaukkua vaihto-objektiiveineen, Nyt tarvittaisiin siis oheisvälinelaukku tai kätevät kärryt - rollaattorin käyttäjät ovat etuasemassa kun siihen saa koriin tavaraa. Selkävaivoja vähentävät uudet puhelimet kameroineen ja televisioineen.

Toisaalta se onkin hyvä ohjelmanumero esim.. häihin. Elin sunnuntaina 50-vuotispäivillä ja istuin pöydässä yhdessä entisen valokuvaajan ja tiedottajan kanssa. Heillä ei ollut digiä mukana ja toimittaja sanoi ettei muista mihin on laittanut kameransa. Mikäli digikamera olisi ollut mukana eivät olisi nauttineet juhlasta vaan olisivat olleet järjestelyjä hoitavassa taustajoukkueessa.

Aulis Parviainen

Ei kommentteja: